Tyttöjen retki Hangon lintuasemalle

Hangon lintuasema Tulliniemi, Hanko, Finland

Hei, oletko noin 12-25-vuotias linnuista kiinnostunut tyttö? Tringa järjestää viikonloppuretken yhdelle Tringan alueen parhaista lintupaikoista, Hangon lintuasemalle! Tällä viikonloppuretkellä tutustutaan lintuaseman toimintaan, kuten vakioituun muutonseurantaan, paikallisten lintujen laskemiseen ja muihin […]

Haltialan retki

Haltialan-Niskalan alue Helsingin ja Keskuspuiston pohjoispäässä on monipuolinen retkeilyalue tie- ja polkuverkostoineen. Retkellä tarkkaillaan peltoalueiden kevätlintuja ja kuulostellaan metsän reunassa saapuneiden laululintusten säkeitä. Kävelyä retkellä kertyy helppokulkuisia hiekkateitä noin 5 km. […]

Viikin kosteikkoretki

Kosteikot ylläpitävät rikasta ja monimuotoista elämää: ne tarjoavat suojaa, ravintoa ja lisääntymispaikkoja suurelle joukolle eliölajeja. Linnuille kosteikot ovat paitsi tärkeitä ja välttämättömiä muutonaikaisia levähdysalueita, myös arvokkaita pesimäalueita. Vanhankaupunginlahti on kokonsa […]

Aamupäivä Hangon lintuasemalla – opastus lintuharrastajille

Lähde Hangon lintuasemalle seuraamaan lintujen kevätmuuttoa! Aamupäivä vietetään lintuaseman oppaan seurassa yhdellä maamme tunnetuimmista lintupaikoista kevään muuttolintuja havainnoiden ja lintujen määritykseen keskittyen. Opastus kestää noin 3 tuntia ja mukaan mahtuu […]

30€

Lintuopastus Lammassaaren piilokojulla

Viikin-Vanhankaupunginlahden alue on yksi Suomen tunnetuimpia ja arvokkaimpia lintualueita, joka houkuttelee lintuharrastajia retkeilemään vuoden ympäri. Alueen arvoa lisää entisestään sen sijainti Helsingin maantieteellisessä keskustassa. Alueella on kattava lintutornien  ja katselulavojen […]

Viikin kävelyretki PERUTTU

Suomenojan iltakävely

Entinen Finnoonlahti oli ruovikkoinen merenlahti, joka tarjosi pesimäalueen vesilinnuille ja kahlaajille. Se oli ikään kuin pienennetty painos Laajalahdesta ja Vanhankaupunginlahdesta. Pengerryksen myötä kahlaajat menettivät pesimäalueensa, mutta ravinnepitoiset altaat alkoivat keräämään […]

Atlasretki Kivinokkaan SIIRTYNYT 2.5.

Suomen neljäs lintuatlas käynnistyi vuonna 2022. Lintuatlaksessa selvitetään lintulajien pesimäaikainen levinneisyys ja pesimäalueet Suomessa sekä tutkitaan lajien levinneisyyksien muutoksia. Lintuatlaksessa vapaaehtoisten lintuharrastajien havainnoilla on keskeinen rooli. Käynnissä oleva lintuatlas kestää […]

Lintuopastus Vanjärven lintutornilla

Vanjärvi on merkittävä lintujen kevät- ja syysmuuttojen levähdyspaikka Vihdissä. Järvellä levähtää parhaimmillaan tuhansia hanhia. Joutsenia, muita vesilintuja, kahlaajia näkyy myös monipuolisesti. Tringan opas päivystää Vanjärven lintutornissa klo 7-11 ja auttaa […]

Haliaksen kevätretki TÄYNNÄ Jonokin täynnä

Huhti-toukokuun vaihde on kevään parasta ja monipuolisinta lintuaikaa. Yksi Suomen parhaista muutonseurantapaikoista, Tringan ylläpitämä Hangon lintuasema eli Halias, tarjoaa täydelliset olosuhteet nähdä ja kokea kevään parasta vesilintu-, kahlaaja- ja petolintumuuttoa. […]

Suomenojan aamukävely

Entinen Finnoonlahti oli ruovikkoinen merenlahti, joka tarjosi pesimäalueen vesilinnuille ja kahlaajille. Se oli ikään kuin pienennetty painos Laajalahdesta ja Vanhankaupunginlahdesta. Pengerryksen myötä kahlaajat menettivät pesimäalueensa, mutta ravinnepitoiset altaat alkoivat keräämään […]

Vuosaarenhuipun kevätkatsaus

Vuosaarenhuippu on laaja ulkoilualue Vuosaaren pohjoisosassa. Entisestä kaatopaikasta ja maantäyttöalueesta on maisemointityöllä rakennettu poikkeuksellinen ympäristö, jossa elää laaja kirjo kasvi- ja eläinlajeja, mukaan lukien lintuja. Mäen laelta (65 m mpy) […]

Haltialan retki

Haltialan-Niskalan alue Helsingin ja Keskuspuiston pohjoispäässä on monipuolinen retkeilyalue tie- ja polkuverkostoineen. Retkellä tarkkaillaan peltoalueiden kevätlintuja ja kuulostellaan metsän reunassa saapuneiden laululintusten säkeitä. Kävelyä retkellä kertyy helppokulkuisia hiekkateitä noin 5 km. […]

Lintuopastus Villa Elfvikin lintutornissa

Villa Elfvikin lintutorni on oivallinen paikka Laajalahden lintujen katseluun. Lintutorni sijaitsee noin 700 metrin mittaisen Villa Elfvikin luontopolun varrella. Tornin vieressä on retkipöytä eväiden syömistä varten. Luontopolku on esteetön, ja […]

Suomenojan valokuvausretki

Entinen Finnoonlahti oli ruovikkoinen merenlahti, joka tarjosi pesimäalueen vesilinnuille ja kahlaajille. Se oli ikään kuin pienennetty painos Laajalahdesta ja Vanhankaupunginlahdesta. Pengerryksen myötä kahlaajat menettivät pesimäalueensa, mutta ravinnepitoiset altaat alkoivat keräämään […]

Porkkalan lintuviikon avauspäivä

Porkkalan lintuviikkoa vietetään huhti- ja toukokuun vaihteessa Kirkkonummella. Tapahtuman avajaispäivän (ma 29.4.) ohjelmassa on: Lähiluontoretki Kirkkonummella klo 13 – 15:30 Lintutapahtuma Kirjasto Fyyrissä: -Aloita lintuharrastus! Tapahtuma lapsille ja aikuisille klo […]

Linturetki Keski- ja Itä-Turkkiin TÄYNNÄ Voit ilmoittautua jonoon

Lähde mukaan Tringan ikimuistoiselle linturetkelle Turkkiin! Turkki on miellyttävä linturetkikohde. Luonnossa kulkeminen on vapaata, lintuja on paljon ja ihmiset ystävällisiä. Tällä retkellä keskitymme Keski - ja Itä-Turkin erikoisuuksiin erityisesti vuoristossa, […]

Toukokuun lintuilta: Sommarn – pysyvää on muutos (Porkkalan lintuviikko)

Tieteiden talo Kirkkokatu 6, Helsinki, Suomi

Tervetuloa Tringan toukokuun lintuiltaan! Paikka: Tieteiden talo, sali 104. Kirkkokatu 6, Helsinki. Aika: torstai 2. toukokuuta klo 18-20. Ohjelma: Heikki Lokin esitelmä "Sommarn - pysyvää on muutos". Esitelmässä tarkastellaan  Sommarnin […]

Kivinokan retki (ALUNPERIN 25.4.)

Suomen neljäs lintuatlas käynnistyi vuonna 2022. Lintuatlaksessa selvitetään lintulajien pesimäaikainen levinneisyys ja pesimäalueet Suomessa sekä tutkitaan lajien levinneisyyksien muutoksia. Lintuatlaksessa vapaaehtoisten lintuharrastajien havainnoilla on keskeinen rooli. Käynnissä oleva lintuatlas kestää […]

Lammassaaren iltaretki

Lammassaaren iltaretkellä tarkkaillaan pienessä ryhmässä Pornaistenniemen ja Vanhankaupunginlahden kevätlinnustoa. Kävelyä kertyy 4-5 km helppokulkuisia polkuja ja pitkospuita. Retkelle tulee ilmoittautua (ks. alempana). Muistathan perua ilmoittautumisesi ellet pääsekään retkelle. Katso retkitiedot […]

Tornien taisto

Tringalla on Tornien taistossa edustus kahdessa tornissa: hallituksen joukkue kisaa Vanhankaupunginlahdella Purolahdessa ja Tringan nuoriso Laajalahdella Maarin tornissa. Ilmoittautuminen eli tornien varaaminen on käynnissä ja jatkuu tapahtuman alkuun saakka. Tänä […]

Lintuopastus Pitkäjärven lintutornilla

Tornien taisto -päivänä Tringan opas auttaa lintujen löytämisessä ja tunnistamisessa Vantaan Pitkäjärven lintutornilla. Tänä vuonna tapahtumalla kunnioitetaan Lasse J. Laineen muistoa. Hän keksi ja ideoi aikanaan Tornien taiston, joka käytiin ensimmäisen […]

Kuninkaansaaren retki

Kuninkaansaaren kevätretkellä tarkkaillaan kevätlintuja saaren linnut ja historian hyvin tuntevan oppaan johdolla. Laululinnuista odotettavissa on mm. punarintoja, peukaloisia, rastaita, sieppoja, kerttuja. Hyvän muuttosään sattuessa seurataan kallion laella lintujen kevätmuuttoa. Yhteysalus […]

Viikin viiden tunnin retki TÄYNNÄ Voit ilmoittautua jonoon

Viikin-Vanhankaupunginlahden alueella on toukokuun alussa hurja määrä lintuisaa nähtävää ja kuultavaa. Viiden tunnin retkellä ehtii käydä monella lintulavalla, seurata muuttoa, ihmetellä lahden vesilintuja ja Klobbenin haikaroita ja merimetsoja sekä tietysti […]

Porkkalan lintupaikat tutuiksi

Porkkalanniemi Porkkalanniemi, Kirkkonummi, Finland

Tällä retkellä tutustutaan Porkkalan lintupaikkoihin. Opas kertoo lintuhavainnoinnin lomassa lintupaikoista, niiden erityispiirteistä ja linnustosta. Myös matkanvarrelle jäävien kohteiden linnustoa käydään läpi. Retki on osa Porkkalan lintuviikon ohjelmaa. Aamun ensimmäinen kohde […]

Aamupäivä Hangon lintuasemalla – opastus lintuharrastajille

Lähde Hangon lintuasemalle seuraamaan lintujen kevätmuuttoa! Aamupäivä vietetään lintuaseman oppaan seurassa yhdellä maamme tunnetuimmista lintupaikoista kevään muuttolintuja havainnoiden ja lintujen määritykseen keskittyen. Opastus kestää noin 3 tuntia ja mukaan mahtuu […]

30€

Lintuopastus Lammassaaren piilokojulla

Viikin-Vanhankaupunginlahden alue on yksi Suomen tunnetuimpia ja arvokkaimpia lintualueita, joka houkuttelee lintuharrastajia retkeilemään vuoden ympäri. Alueen arvoa lisää entisestään sen sijainti Helsingin maantieteellisessä keskustassa. Alueella on kattava lintutornien  ja katselulavojen […]

Espoonkartanon kävelyretki

Espoonkartanon pelloille kerääntyy toukokuun alussa usein runsaasti pelto- ja kulttuurimaiseman linnustoa, ja muuttoakin voi nähdä. Matkan varrella kuunnellaan myös, mitä lintuja metsässä ja kartanon puistossa on äänessä. Retkellä kierretään noin […]

Kevätretki Utöhön TÄYNNÄ Voit ilmoittautua jonoon

Lähde mukaan vastaanottamaan kevätlintuja ulkosaaristoon, Utöhön. Suomen eteläisin ympärivuotisesti asuttu saari on kuuluisa mm. lukemattomista vuosien varrelle osuneista erityisistä lintuhavainnoista. Utön lintutarjonta on aina mielenkiintoinen ja yllätyksellinen. Ja vaikka lintuanti […]

Opastettu kierros Hangon lintuasemalla

Lähde opastetulle kierrokselle Hangon lintuasemalle! Suomen mantereen eteläsimmässä kärjessä on seurattu ja tutkittu lintujen muuttoa jo yli 40 vuoden ajan. Opastettu kierros yleisöltä muutoin suljetulla lintuaseman alueella kestää noin 1,5h […]

Kylmäojan kävelyretki

Kylmäojan kävelyretkellä  havainnoidaan purovarren kevätlinnustoa. Reitin varrella on hyvät mahdollisuudet havaita mm. nokkavarpusia, joita pesii alueella useita pareja. Retkellä kierretään noin 4 km lenkki Vantaan Kylmäojan varressa ja lähipuistoissa ja […]

Haltialan-Niskalan kävelyretki

Kevätaamun kävelyretkellä havainnoidaan Keskuspuiston pohjoisimmissa osissa kevään saapuneita lintuja laajoilta peltoaukeilta ja aarnimetsän reunamilla höristellään korvia metsälaulajia kuulostellen. Tarkka reitti määräytyy kuitenkin säätilanteen mukaan. Kävelyä helppokulkuisilla väylillä kertyy 4-6 km. […]

Aamupäivä Hangon lintuasemalla – opastus lintuharrastajille

Lähde Hangon lintuasemalle seuraamaan lintujen kevätmuuttoa! Aamupäivä vietetään lintuaseman oppaan seurassa yhdellä maamme tunnetuimmista lintupaikoista kevään muuttolintuja havainnoiden ja lintujen määritykseen keskittyen. Opastus kestää noin 3 tuntia ja mukaan mahtuu […]

30€

Kauniaisten retki

Iltaretkellä tutustutaan Kauniaisten Kasavuoren luonnonsuojelualueen ja Kirkkojärven linnustoon. Kävelyä kertyy noin  5 km. Reitti on keskivaativa ja kulkee paikoin ulkoiluteillä, paikoin luonnon maastossa. Retkelle tulee ilmoittautua (ks. alempana). Katso retkitiedot […]

Klaukkalan Isosuon iltaretki TÄYNNÄ Jonokin täynnä

Toukokuisella iltaretkellä lähdetään kuulostelemaan keväisen suon linnunääniä. Klaukkalan Isosuo on Nurmijärven Klaukkalassa sijaiseva noin 148 hehtaarin laajuinen keidassuo.  Suolta on nostettu turvetta 1980-luvulle asti. Suota on sittemmin ennallistettu. Nykyään suo […]

Inkoon kirkkolahden kävelyretki

Inkoon kirkkolahti on matala ruovikkorantainen satamalahti. Lahdella oleskelee ja yöpyy monia vesilintuja. Ruovikoissa laulaa kerttusia, pajusirkkuja ym. ruovikon lintuja, sekä yöpyy muutolta mm. pääskyjä. Retki tekee kierroksen Lilluddenin kautta kirkolle, […]

Kosteikkoretki Viikkiin

Kosteikot ylläpitävät rikasta ja monimuotoista elämää: ne tarjoavat suojaa, ravintoa ja lisääntymispaikkoja suurelle joukolle eliölajeja. Linnuille kosteikot ovat paitsi tärkeitä ja välttämättömiä muutonaikaisia levähdysalueita, myös arvokkaita pesimäalueita. Vanhankaupunginlahti on kokonsa […]

Lammassaaren valokuvausretki

Retkellä kuljetaan Pornaistenniemen ja pitkospuiden kautta Lammassaareen, jossa harjoitellaan lintujen valokuvaamista piilokojussa tai katselulavalla. Omat kuvausvarusteet ja eväät mukaan. Retkelle tulee ilmoittautua (ks. alempana). Muistathan perua ilmoittautumisesi ellet pääsekään retkelle. […]

Atlasretki Harakkaan

Suomen neljäs lintuatlas käynnistyi vuonna 2022. Lintuatlaksessa selvitetään lintulajien pesimäaikainen levinneisyys ja pesimäalueet Suomessa sekä tutkitaan lajien levinneisyyksien muutoksia. Lintuatlaksessa vapaaehtoisten lintuharrastajien havainnoilla on keskeinen rooli. Käynnissä oleva lintuatlas kestää […]

Talosaaren kävelyretki

Talosaari on vanhan kartanon maille perustettu ulkoilualue Itä-Helsingissä. Osa Talosaaresta on luonnonsuojelualuetta. Retkellä keskitytään Torpvikenin ja Bruksvikenin vesi- ja rantalintuihin. Retkelle tulee ilmoittautua (ks. alempana). Katso retkitiedot tapahtumakalenterista vielä retkeä […]

Luukin lampikierros

Luukin ulkoilualueen varhaisaamun kävelyretkellä koetaan alkukesän metsän lumoa. Alueen lammilla pesii mm. kaaakkureita. Vaelletaan metsäpolkuja noin 7 km kierros ja katsellaan  ja kuunnellaan ajankohdan lintuja. Katso retkitiedot tapahtumakalenterista vielä retkeä […]

Lammassaaren aamuretki

Retkellä tarkkaillaan pienessä ryhmässä Pornaistenniemen ja Vanhankaupunginlahden linnustoa. Suurin osa linnuista on saapunut kevätmuutolta. Pornaistenniemessä laulavat mm. punarinnat ja sirittäjät. Pitkoksilla punavarpunen ilmoittelee "Nice to meet you". Lammassaaren katselutasanteelta tai […]

Kevätarktika ja Tulliniemen pesimälinnusto 1/3

Tällä retkisarjalla tutustutaan loppukevään lajistoon. Kahden ensimmäisen retkien tavoitteena on seurata arktisten hanhien, kuikkalintujen kahlaajien muuttoa, kolmannella retkellä kierrämme Tulliniemen luontopolkua laulaviin varpuslintuihin ja muuhun pesimälajistoon keskittyen. Opastukset pidetään sunnuntaisin […]

30€

Pakilan-Tuomarinkartanon kevätkävely

Retkellä kävellään Pakilan siirtolapuutarhan, Tuomarinkylän kartanon ja Vantaanjokivarren maisemissa ja katsellaan ja kuunnellaan kevään saapuneita lintuja. Reitti kulkee kävelyteitä ja polkuja. Kävelyä kertyy noin 5 km. Sään mukainen vaatetus ja […]

Karkalin luonnonpuiston retki TÄYNNÄ Jonokin täynnä

Retkellä tutustutaan Lohjan hienoon metsäkohteeseen, Karkalin luonnonpuistoon. Karkalin luonnonpuisto on yksi Etelä-Suomen hienoimmista lehtoalueista. Karkalissa pääsee kuulemaan monipuolista kevätkonserttia, kun äänessä ovat mm. kertut, sirittäjät, punarinnat ja kultarinnat. Hyvällä onnella […]

Santahaminan retki TÄYNNÄ, EI JONOPAIKKOJA

Santahaminan iltaretkellä tarkkaillaan arktista muuttoa ja tutustutaan Santahaminan pesimälinnustoon. Kävelyä retkellä kertyy noin 4 kilometriä. Retkellä tulee kulkea oppaan mukana, omatoiminen alueella liikkuminen on kielletty. Retkeltä ei voi poistua kesken […]

Vuosaaren täyttömäen retki

Vuosaarenhuippu on laaja ulkoilualue Vuosaaren pohjoisosassa. Entisestä kaatopaikasta ja maantäyttöalueesta on maisemointityöllä rakennettu poikkeuksellinen ympäristö, jossa elää laaja kirjo kasvi- ja eläinlajeja, mukaan lukien lintuja. Mäen laelta (65 m mpy) […]

Isosaaren iltaretki

Isosaareen ei tänä vuonna pääse retkeilemään reittiveneellä. Nyt tarjoutuu tilaisuus päästä käymään saaressa. Tringa järjestää Isosaareen iltaretken tilausvenekuljetuksella toukokuun lopussa. Lähde katsomaan ja kuuntelemaan meren ja saaren loppukevään lintuelämää. Retkellä […]

Valkmusan kansallispuiston iltaretki TÄYNNÄ Jonokin täynnä

Tervetuloa tutustumaan Valkmusan kansallispuiston linnustoon leppoisalla iltaretkellä! Valkmusan kansallispuisto on harvojen tuntema, eteläsuomalaisittain harvinaisten suoalueiden muodostama kokonaisuus Kymenlaakson Pyhtäällä ja Kotkassa. Alueen pesimälinnustossa pohjoinen ja etelä kohtaavat mielenkiintoisella tavalla: suolla […]

Lintuopastus Hakalan uudella katselulavalla

Viikin-Vanhankaupunginlahden alue on yksi Suomen tunnetuimpia ja arvokkaimpia lintualueita, joka houkuttelee lintuharrastajia retkeilemään vuoden ympäri. Alueen arvoa lisää entisestään sen sijainti Helsingin maantieteellisessä keskustassa. Alueella on kattava lintutornien ja katselulavojen […]

Viikin kävelyretki Helsingin Latu ja Polku -yhdistyksen kanssa

Viikin-Vanhankaupunginlahden alue on yksi Suomen tunnetuimpia ja arvokkaimpia lintualueita, joka houkuttelee lintuharrastajia retkeilemään vuoden ympäri. Alueen arvoa lisää entisestään sen sijainti Helsingin maantieteellisessä keskustassa. Alueella on kattava lintutornien  ja katselulavojen […]

Yölaulajaretki Lammassaareen TÄYNNÄ Voit ilmoittautua jonoon

Loppukevään yölaulajaretkellä keskitytään kuulostelemaan Vanhankaupunginlahden alkuyön lintujen ääniä. Siriseekö ruovikossa sirkkalintu tai röhkiikö jossain luhtakana? Retkelle tulee ilmoittautua (ks. alempana). Muistathan perua ilmoittautumisesi ellet pääsekään retkelle. Retkellä on säävaraus. Katso retkitiedot […]

Retki Rönnskärin saarelle TÄYNNÄ Jonokin on täynnä

Rönnskärin saari sijaitsee Porkkalanniemen eteläpuolella. Saarella on toinen Tringan alueen lintuasema (Hangon lintuasema, Halias, on se toinen). Rönnskärin päiväretkellä tarjoutuu hieno tilaisuus päästä tutustumaan lintuasemaelämään ja Rönnskärin majakkasaareen. Hyvällä onnella […]

Opastettu kierros Hangon lintuasemalla

Lähde opastetulle kierrokselle Hangon lintuasemalle! Suomen mantereen eteläsimmässä kärjessä on seurattu ja tutkittu lintujen muuttoa jo yli 40 vuoden ajan. Opastettu kierros yleisöltä muutoin suljetulla lintuaseman alueella kestää noin 1,5h […]

Kevätarktika ja Tulliniemen pesimälinnusto 2/3

Tällä retkisarjalla tutustutaan loppukevään lajistoon. Kahden ensimmäisen retkien tavoitteena on seurata arktisten hanhien, kuikkalintujen kahlaajien muuttoa, kolmannella retkellä kierrämme Tulliniemen luontopolkua laulaviin varpuslintuihin ja muuhun pesimälajistoon keskittyen. Opastukset pidetään sunnuntaisin […]

30€

Viikin kävelyretki

Viikin-Vanhankaupunginlahden alue on yksi Suomen tunnetuimpia ja arvokkaimpia lintualueita, joka houkuttelee lintuharrastajia retkeilemään vuoden ympäri. Alueen arvoa lisää entisestään sen sijainti Helsingin maantieteellisessä keskustassa. Alueella on kattava lintutornien  ja katselulavojen […]

Lintuopastus Hakalan uudella katselulavalla

Viikin-Vanhankaupunginlahden alue on yksi Suomen tunnetuimpia ja arvokkaimpia lintualueita, joka houkuttelee lintuharrastajia retkeilemään vuoden ympäri. Alueen arvoa lisää entisestään sen sijainti Helsingin maantieteellisessä keskustassa. Alueella on kattava lintutornien ja katselulavojen […]

Kuusamon retki TÄYNNÄ Voit ilmoittautua jonoon

Kuusamossa taigametsän siimeksessä elää kesäaikaan mielenkiintoinen linnusto. Retken aikana tutustutaan mm. Kuusamon alueen tunnuslintuun, vaarojen rinteillä laulavaan sinipyrstöön sekä pyritään löytämään itäiset muuttolinnut pohjan- ja pikkusirkku sekä vanhojen metsien tyyppilinnut […]

Mustavuoren aamukonsertti

Vuosaaren Mustavuoren aamuretkellä kuulostellaan alkukesän laulajia.  Lehtometsän kuoroon kuuluvat mm. sirittäjä, kultarinta ja mustapääkerttu. Käki kuuluu sekin Mustavuoren laulajiin. Retkellä kuljetaan hiekkateitä, metsäpolkuja, sateen sattuessa voi olla paikoin liukasta. Kävelyä […]

Opastettu kierros Hangon lintuasemalla

Lähde opastetulle kierrokselle Hangon lintuasemalle! Suomen mantereen eteläsimmässä kärjessä on seurattu ja tutkittu lintujen muuttoa jo yli 40 vuoden ajan. Opastettu kierros yleisöltä muutoin suljetulla lintuaseman alueella kestää noin 1,5h […]

Kirjoita jotakin