Loading Events

Atlasretki Harakkaan

16.5. @ 13:00 - 15:45

Suomen neljäs lintuatlas käynnistyi vuonna 2022. Lintuatlaksessa selvitetään lintulajien pesimäaikainen levinneisyys ja pesimäalueet Suomessa sekä tutkitaan lajien levinneisyyksien muutoksia. Lintuatlaksessa vapaaehtoisten lintuharrastajien havainnoilla on keskeinen rooli. Käynnissä oleva lintuatlas kestää vuoteen 2025 joten vielä on edessä kaksi lintujen pesimäkautta, joista kertynyt tieto päätyy mukaan selvitykseen. Voit osallistua atlakseen niin kodin ympäristössä kuin esim. mökkireissuilla, jolloin tietoa kertyy sellaisiltakin alueilta, joilla linturetkeilyä ei niin aktiivisesti harrasteta.

Harakan saaren atlasretkellä atlaskoordinaattori Aapo Salmela opastaa pesimähavaintojen tekemiseen ja havaintojen tallentamiseen. Samalla harjoitellaan yhdessä pesimävarmuusindeksien käyttöä. Harakka sijaitsee aivan Kaivopuiston edustalla, parin minuutin venematkan päässä rannasta. Harakassa pesii mm. melkoinen määrä lokki- ja tiiralintuja, jotka puolustavat reviiriään keväisin. Joku kättä pitempi, esim. seipiö on hyödyllinen olla mukana. Kun sitä pitää pään yllä, linnut pysyvät loitolla päälaesta. Harakan pesimälajistoon kuuluu myös BirdLifen vuoden lintu, vähentynyt selkälokki, josta opas kertoo retkellä enemmän.

Harakassa kierretään saaren luontopolku. Kulkuväylät ovat polkuja ja rantakallioita, jonkun verran nousuja ja laskuja. Kävelyä kertyy 1-2 km.

Retkelle tulee ilmoittautua (ks. alempana).

Katso retkitiedot tapahtumakalenterista vielä retkeä edeltävänä iltana mahdollisten viime hetken muutosten varalta. Lue myös yleiset retkiohjeet.

Retkiohjeita

Kenelle: Retki on vain Tringan jäsenille, enintään 12 osallistujaa.

Retkimaksu: 15 €. Lisäksi kunkin tulee ostaa itse yhteysveneen lippu. Hinnat: edestakaisin aikuiset  6,50 €, alle 18-vuotiaat ja eläkeläiset 4,50 €. Veneessä ei voi maksaa käteisellä. Maksutavat pankkikortti tai MobilePay, MobilePay -numero 17371.

Oppaana: Aapo Salmela

Retken lähtö: Merenkävijöiden yhteysvene lähtee klo 13, ole paikalla lähtölaiturilla viimeistään klo 12.45. Lähtöpaikka Kaivopuiston ranta, Ullanlinnan laituri Cafe Ursulan vieressä.

Lähtöpaikka kartalla

Retken päättyminen:  Paluuvene lähtee Harakasta klo 15.30. Voit halutessasi jäädä Harakkaan tutustumaan esim. saaren luontokeskukseen. Veneitä Kaivopuiston rantaan lähtee puolen tunnin välein.

Ilmoittautuminen:  Alkaen 7.4. klo 8, viimeistään 14.5. seuraavan linkin kautta:

https://tringa.tapahtumiin.fi/fi/events/e/atlasretki-harakkaan/65e9d1ee158c0d161f8b4567

Ilmoittautumisen peruutus: opastuksetÄTtringa.fi. Enintään 15 € retkimaksuja ei palauteta. Ilmoittamalla peruutuksen mahdollistat kuitenkin retkipaikan toiselle. Mikäli retki perutaan Tringan taholta, retkimaksu palautetaan.

Ilmoittautuminen jonoon: Mikäli retki on varattu täyteen ja haluat ilmoittautua jonoon, lähetä sähköposti: opastuksetÄTtringa.fi

Tiedustelut: opastuksetÄTtringa.fi

Retkipalaute: Voit halutessasi lähettää retkestä palautetta: opastuksetÄTtringa.fi

Details

Date:
16.5.
Time:
13:00 - 15:45
Event Category:
Kirjoita jotakin