Posts By :

Juho Leppänen

Tringan suojelukatsaus 1/2023: Nuuksio, Ämmässuo, Paloheinä ym.

Kuluvan vuoden ensimmäisessä suojelukatsauksessa kootaan yhteen Tringan alkuvuoden suojelutoimintaa.  1) lausuimme 16. tammikuuta Nuuksion kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelman ja järjestyssäännön päivityksestä. Voimassa oleva HKS on liki 20 vuoden ikäinen, ja suunnitelman päivittämiselle on ollut tarvetta. Kiinnitimme lausunnossamme huomiota kasvavan virkistyspaineen tuomiin haasteisiin ja erityisesti metsoon ja metson soitimeen mahdollisesti kohdistuvien vaikutusten välttämiseen ja minimoimiseen. Nostimme esille…

Lue lisää
150 150 Juho Leppänen

Tringan suojelukatsaus 4/2022 (osa 2): Tunnin juna, Karhusaari, Länsi-Herttoniemi ja vuoden paketointi

Vielä vuoden viime metreillä on aika toimittaa viimeinen suojelukatsaus Tringan tämän vuoden suojeluasioihin.  1) jätimme 8.12. muistutuksen Espoo–Salo-oikoradan yleissuunnitelmasta yhdessä Hakki ry:n kanssa. Oikorata on osa Helsingin ja Turun välistä nk. Tunnin juna -hanketta, jonka tavoitteena on matka-aikojen lyhentäminen Espoosta Kirkkonummen, Lohjan ja Vihdin kautta Saloon kulkevan uuden ratalinjauksen avulla. Tavoitellut hyödyt eivät kuitenkaan ole…

Lue lisää
150 150 Juho Leppänen

Viimeinen viikko allekirjoittaa – kuntalaisaloitteet lintuystävällisestä lasirakentamisesta jätetään 9.12.

Helsinkiin, Espooseen ja Vantaalle yhdessä muiden järjestöjen kanssa laatimamme kuntalaisaloitteet lintuystävällisestä lasirakentamisesta on tarkoitus jättää kuntapäättäjille perjantaina 9.12. Jos siis et ole vielä allekirjoittanut kuntasi aloitetta, nyt se on vielä viikon ajan mahdollista. Viestimme aloitteiden jatkosta ja käsittelystä hetimiten, kunhan se on ajankohtaista. Aloitteet löytyvät osoitteista Helsinki

Lue lisää
150 150 Juho Leppänen

Suojelukatsaus 3/2022: Herttoniemi, Vantaan ratikka, sidosryhmätyö ym.

Vuoden kolmannessa suojelukatsauksessa luodaan silmäys Tringan kesänjälkeiseen suojelutoimintaan. Seurannassamme olevien suurten, linnustollisesti tärkeille alueille kohdistuvien maankäyttöhankkeiden osalta Östersundomin osayleiskaavahanke etenee kaavaluonnokseksi näillä näkymin ensi vuoden loppupuolella. Syksyllä 2022 on mahdollisesti tulossa vuorovaikutusta maankäytön osalta, ja tiedotan jäsenistöä tästä jahka aikatauluista tulee selvyyttä. Finnoon keskuksen asemakaava on yhä samassa vaiheessa kuin alkukesästä, ja odottaa Espoon kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston käsittelyä.  Muistutan…

Lue lisää
150 150 Juho Leppänen

Tringa hakee muutosta Ämmässuon tuulivoimalan asemakaavapäätökseen

Tringa on jättänyt Helsingin hallinto-oikeuteen valituksen Ämmässuon tuulivoimalan asemakaavamuutosta koskevasta Espoon kaupunginvaltuuston päätöksestä. Asiassa haetaan muutosta hallintotuomioistuimessa, sillä hankkeessa ei ole tehty maankäyttö- ja rakennuslain sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisia selvityksiä eikä hankkeen linnustovaikutuksia ole arvioitu asianmukaisesti. Ämmässuo kerää poikkeuksellisen paljon uhanalaisia lokkeja, eikä Uudenmaalla ole toista aluetta, jolla uhanalaisten lokkilintujen vuotuinen lentomäärä olisi suurempi…

Lue lisää
150 150 Juho Leppänen
Tringan alueen valkoposkihanhilaskennan 3.9.2022 tulokset

Tringan alueen valkoposkihanhilaskennan 3.9.2022 tulokset

Tringan, Hakin ja Lullulan alueen valkoposkihanhet laskettiin lauantaina 3.9. Tämänkaltaiset laajat laskennat eivät olisi mahdollisia ilman vapaaehtoisten laskijoiden korvaamatonta työpanosta, joten suuret ja sydämelliset kiitokset jokaiselle laskennassa mukana olleelle! Erityiskiitokset jälleen Jan Södersvedille Hakin ja Risto Willamolle Lullulan alueen laskentojen koordinoinnista. Laskenta-aamu sarasti syksyisen koleana, ja pääkaupunkiseudulla sää oli selkeä. Paikoin Uudellamaalla velloi kuitenkin sankkaa…

Lue lisää
900 600 Juho Leppänen

Tiedote: Yhdistykset vaativat toimia lintujen ikkunatörmäysten vähentämiseksi

Mediatiedote 31.08.2022, vapaa julkaistavaksi Joka vuosi merkittävä määrä lintuja kuolee törmäyksissä ikkunoihin ja muihin lasipintoihin. Törmäyksiä tapahtuu, sillä linnut eivät pidä ikkunoita esteinä niiden heijastavuuden tai läpinäkyvyyden vuoksi. Kaikeksi onneksi keinoja ikkunatörmäyskuolleisuuden vähentämiseksi kuitenkin on. Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ry, Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry, Espoon ympäristyöyhdistys ry sekä Suomen luonnonsuojeluliiton Vantaan yhdistys ry ovat yhteistyössä…

Lue lisää
150 150 Juho Leppänen
Tringan alueen valkoposkihanhilaskennat 3.9.2022

Tringan alueen valkoposkihanhilaskennat 3.9.2022

Tukalista elokuisista helteistä huolimatta syksy hiljalleen lähestyy, ja se tarkoittaa jälleen sitä, että on aika laskea Tringan alueen valkoposkihanhet. Laskenta suoritetaan tänä vuonna lauantaina 3.9.2022 klo 7.30–9.30 välisenä aikana, kun hanhet ovat ruokailemassa laidunpaikoillaan. Laskennat eivät olisi mahdollisia ilman vapaaehtoisten lintuharrastajien korvaamatonta apua, joten tarvitsemme jälleen paljon vapaaehtoisia mukaan!  Valkoposkihanhien kanta pääkaupunkiseudulla pysyi SYKE:n tekemän laskennan mukaan…

Lue lisää
1920 1200 Juho Leppänen
Kirjoita jotakin