Tringan alueen valkoposkihanhilaskennan 3.9.2022 tulokset

Tringan, Hakin ja Lullulan alueen valkoposkihanhet laskettiin lauantaina 3.9. Tämänkaltaiset laajat laskennat eivät olisi mahdollisia ilman vapaaehtoisten laskijoiden korvaamatonta työpanosta, joten suuret ja sydämelliset kiitokset jokaiselle laskennassa mukana olleelle! Erityiskiitokset jälleen Jan Södersvedille Hakin ja Risto Willamolle Lullulan alueen laskentojen koordinoinnista.

Laskenta-aamu sarasti syksyisen koleana, ja pääkaupunkiseudulla sää oli selkeä. Paikoin Uudellamaalla velloi kuitenkin sankkaa sumua, joka hieman kiusasi laskijoita ennen hidasta hälvenemistään. Keskeisillä yöpymispaikoilla levänneet hanhet laskettiin jälleen yöpymisparvista auringon noustessa, muilla kohteilla laskijat sitten kiersivät varsinaisena laskenta-aikana aamun mittaan. Laskennan tarkkuus oli tänäkin syksynä hyvä, jos kohta viimevuotisesta osallistujaryntäyksestä hieman jäätiin. Tämä näkyi Espoon ja Vantaan kohteiden hieman viime syksyä vähemmän kattavassa tarkistamisessa. Kaiken kaikkiaan kuitenkin keskeiset kohteet kierrettiin, ja muutoinkin suuri osa tarjolla olleista kohteista saatiin laskettua. Erityismainintoina nostettakoon tänä vuonna Kirkkonummen, Inkoon ja Sipoon alueiden kattava läpikäynti sekä Hakin ja Lullulan aktiiviporukoiden uuttera laskentapanos.

Syksyn laskennassa korostui tänä vuonna ennen kaikkea se, että hanhia tuntui löytyvän hyvin vähän muilta kohteilta kuin varsinaisilta yöpymispaikoilta. Suuri osa pelloista sekä itäisellä että läntisellä Uudellamaalla oli vielä joko puimatta tai pantu puinnin jälkeen mullalle, ja tämä vaikutti osaltaan jälleen hanhien liikkumiseen. Lullulan avointen alueiden hanhet piileskelivät laskentapäivänä, Sipoon, Inkoon ja Vantaan peltoalueilla ei hanhia näkynyt ja valtaosa Kirkkonummen pelloista oli tyhjiä. Kirkkonummen hanhimäärä kuitenkin kohosi Morsfjärdenin yöpyjien ansiosta huomattavasti viimevuotisesta, ja vielä enemmän laskentatulos nousi Hakin laskenta-alueella Lohjanjärvellä yöpyneiden hanhien myötä.

Laajalahdelta laskettiin 3407 ja Vanhankaupunginlahdelta 4440 valkoposkihanhea. Nämä olivat jälleen suurimmat yöpyjäkertymät Tringan alueella, ja näiden yöpymisparvien hanhiksi tulkittuja lintuja liikkui laajalla säteellä ruokailemassa: samoiksi tulkittuja hanhia kertyi runsaasti mm. Helsingin Haltialan pelloille (2130). Valtaosa Vanhankaupunginlahden linnuista (3180) jäi aamulla laiduntamaan Gardenian ja Etu-Viikin pelloille, osa (197) liikkui pidemmälle itään Östersundomin pelloille. Ylilentäviä hanhiparvia nähtiin tänä vuonna selkeästi viime syksyä vähemmän. Suuria yöpyjämääriä ilmoitettiin myös Lohjanjärveltä (1300) ja Kirkkonummen Morsfjärdeniltä (920). Morsfjärdenin lintuja havaittiin aamulla mm. Kaftakärretin pelloilta (590).

Yhteensä Tringan alueella laskettiin tänä vuonna 10 125 valkoposkihanhea, eli n. 1000 lintua vähemmän kuin syksyllä 2021. Luku muodostuu suurista yöpymisparvista sekä laskenta-aikaan (lauantaiaamuna 7.30–9.30) muissa kohteissa havaituista paikallisista hanhista, pois lukien samoiksi tulkitut linnut/parvet. Luku ei luonnollisesti ole tarkka arvo, vaan kerättyyn aineistoon ja tulkintaan perustuva valistunut arvio. Osaltaan kohteiden hanhimäärien vaihtelua voi selittää Uudenmaan sisäinen liike, ja hanhien esiintyminen pitkin rannikkoa myös vaihtelee jonkin verran vuosittain. Vaikka on mahdollista, että yksittäiset hanhet olivat ennen laskentaa jatkaneet matkaansa kylmänpurkauksen myötä Suomen rajojen ulkopuolelle, varsinaista syysmuuttoa ei kuitenkaan vielä nähty ja tulokset vaikuttaisivat sikäli vertailukelpoisilta.

Valkoposkihanhien talvehtimisalueilla jylläävä lintuinfluenssa on vähentänyt aikuisten lintujen määrää jo kahtena vuonna peräkkäin, ja tämä heijastuu osaltaan syyskantaan. Pudotus edellisvuodesta on tämän huomioiden jokseenkin odotettu tulos. Hanhien kokonaismäärä myös muualla Suomessa putosi viime syksystä. Valtakunnalliset tulokset päivitetään BirdLifen sivuille tämän viikon aikana.

Kaikkia laskijoita lämpimästi kiittäen

Juho Leppänen

Laskentakoordinaattori

Tringa ry

Kuva: Matti Rekilä

Valkoposkihanhilaskentojen 3.9.2022 tulokset (paikalliset + ylilentävät yms.)

Espoo

 Alberga Golf

 Bergö (Pasi Pirinen) 0+15

Espoo Löfkullan Golfkenttä  

 Fallakerin pellot Karvasmäessä

 Glimsin ja Kasavuoren välinen pelto

 Haukilahti

 Kyrkängarna (pelto Ikean takana)

 Kilon kartano, hevoshaat

 Kilon kartanon eteläpuolen pellot

 Laaksolahden ranta

 Laajalahti (Nadja Weisshaupt, Jarmo Koistinen) 3407

 Latokaski (Ilona Heiskari) 0

 Leppävaaran urheilupuisto

Lommila, Kirkkojärven niitty

 Mankkaankallio

 Matalajärvi (Pekka Routasuo) 0

 Oittaan leirintäalue + ranta (Pekka Routasuo) 0

 Otaniemen nurmet (Nadja Weisshaupt, Jarmo Koistinen) 0

 Pakankylä (Pekka Routasuo) 0

 Pitkäjärven pohjoisrantapellot (Vanhankartanon seutu) (Pekka Routasuo) 0

 Röylä (Pekka Routasuo) 0

 Södersskog (Ilona Heiskari) 0

 Tapiola: Otsolahden rantaniityt, Silkkiniitty, Liikenneristeyksen niityt, Louhentien itäpuolen nurmet (Nadja Weisshaupt, Jarmo Koistinen) 8

 Vermo

Helsinki

 Arabianrannan ja Pornaistenniemen nurmet (Julius Mäkinen) 23

 Fallkullan kartanon pellot (Dolf Assmann) 0

 Hakuninmaa

 Hernesaaren kärki – Merisatama – Kaivopuisto – Olympiaterminaali – Tähtitorninmäki (Tuuli Siiskonen) 12

 Hietaniemi

 Iso-Huopalahti

 Husön kartanon pellot

 Kaisaniemi

 Kalviikin niemi

 Kannelmäen ja Malminkartanon välinen viheriö + pellot

Keravanjoki

 Kivikko (Juho Leppänen) 0

 Kivinokka (Inari Nousiainen) 0

Korkeasaari

 Kustaanmiekka

 Käpylä, Vallilanlaakso (Petri Laakso) 0

 Laajasalo

 Lauttasaari (Pekka Rusanen) 4

 Lapinlahti

 Länsimäki

 Malmin lentokenttä (Hannu Maula, Marita Maula) 0

 Malmin lentokentän viereiset pellot (Hannu Maula, Marita Maula) 0

 Malmin urheilupuisto + Ala-Malmin nurmet (Hannu Maula, Marita Maula) 0

 Malminkartano

 Merirastila

 Munkkiniemi (Kalastajatorpan ja kahvila Torpanrannan välissä)

 Niskalan pellot, Haltiala/Torpparinmäki (Jyri Heino ym.) 2130

Oulunkylä, kuntoutussairaalan puistikko 

Paloheinä golf

 Peukaloisentien-Untuvaisentien nurmet

 Pikku-Huopalahti

 Porolahden nurmet (Inari Nousiainen) 0

 Pukinmäen rantapuisto (Jouko Aavikko) 0

 Puotilan nurmet ja uimaranta

 Rastilan uimaranta

 Savela-Pihlajisto ympäristön (Hannu Maula, Marita Maula) 0

 Siltamäen urheilupuisto ja nurmet (Dolf Assmann) 0

 Skatanniemi

 Soutustadionin ja Merikannontien nurmet

 Suomenlinna (Antti Salovaara) 2

 Sörnäisen nurmet

 Talin golfkenttä (Minna Helasti) 0

 Tamminiemi/Seurasaari

 Tapanila (Dolf Assmann) 0

Tammisalo (Inari Nousiainen) 0

Tokoinranta

 Tullisaari (Inari Nousiainen) 0

 Tuomarinkylän pellot, Tuomarinkartano (Jouko Aavikko) 2+9

 Tuorinniemen uimaranta (Inari Nousiainen) 0

 Töölönlahti

 Vartiokylänlahti

 Viikki (Otso Häärä) 4440

 Vuosaari Aurinkolahti

 Vuosaari Skatanniemi

 Vuosaaren maankaatopaikka (Kimmo Heiskanen, Jaakko Asplund, Antti Below, Jami Kajander, Simon Siljamäki, Raisa Kotkavuori ym.) 0+173

 Vuosaari golf

 Vuosaari Uutelan kanava

 Östersundom pellot (Antti Below) 197

Inkoo (Taavi Sulander)

Degerby

Haga, Lillbreds

Innanbäck

Kyrkfjärden

Knappa, Tvära

Kirkkonummi (Markku Mikkola-Roos, Aili Jukarainen, Magnus Nordman)

Kaftakärret 590

 Mattbyn pellot 2

Gunnarsby 28

 Saltfjärden, Storängen 25+1

Morsfjärden 920

Honksby 0

Järsön pellot 0

Mattbyn pellot 0

Sarfvikin golf-kenttä 0

Torsvikin seudun pellot 0

Storkanskogin pellot 0

Böle 0

Raasepori

Karjaa, Finnbacka (Aleksi Lehikoinen) 0

Karjaa, Högbensjön ja Starkomin pellot (Risto Willamo) 0

Karjaa, Mustionjokilaakso (Risto Willamo) 0

Karjaa, Lepinjärvi (Kirsi Lindroos) 0

Pohja, Bryggholmen (Hannu Haapasaari) 0

Pohja, Ekerön pellot (Roger Morberg) 0

Pohja, Elimogrundet ja Bryggan (Hannu Haapasaari) 0

Pohja, Gumnäs (Kimmo Virta) 0

Pohja, Näsby, Brödtorp, Ramskulla, Bollsta   (Kimmo Virta) 0

Pohja, Pohjankuru, Nordcenter, (Kirsi Lindroos) 0

Snappertuna, Box (Kirsi Lindroos) 0

Snappertuna, Framnäs, Råbacka (Kirsi Lindroos) 14

Snappertuna, Gebbelbyn-Baggårdin pellot (Kirsi Lindroos) 0

Snappertuna, Köpbölen-Norrbyn-Söderbyn pellot (Kirsi Lindroos) 0

Snappertunan kirkko, Antby, kunnanraja (Kirsi Lindroos) 0

Tammisaari, kaupungin rannat ja Ekegolf (Kirsi Lindroos) 0

Tenhola, Gennarbyvikenin länsiranta (Anneli Fredrikson) 0

Tenhola, Bonäs-Fastarby, Siggby, Undermalm (Ritva Tuomiranta) 0

Tenhola, Prästkullan ja Finby Grändin seutu (Carita Aminoff) 0

 Sipoo (Aapo Salmela, Anne Salmela)

Box, pellot 0

Hangelby 0

 Immersby 0

 Massbyn pellot 0

 Nevas 0

 Sipoonlahden rantaniityt 0

 Sipoonranta 0

 Siuntio (Jan Södersved, Reima Stigell, Leo Wallinmaa)

 Hamburgsåkrarna 0

 Lempans 0

 Malmi 0

 Munks 1

 Myrans 0

 Nordanvik 25

 Pikkalanlahti uimaranta 0

 Pikkala tekonurmikenttä 0

 Pikkala Björknäs 0

 Pikkala Sandfjärden 0

 Störsviken + golfkenttä 0

 Sunnanvik + Vikträsk 0

 Svartbäck + Skeppas 0

Tiilitehtaanmäki 0

 Tjusträsk 0

 Vejans 1300

 Vantaa

 Backaksen ja Ylästön pellot

Helsingin pitäjän kirkonkylän pellot

 Hakunilan Kormuniitty (Joona Koskinen) 0

 Hanabölen pellot (Joona Koskinen) 0

 Hiekkaharju ja ympäristön pellot (Joona Koskinen) 0

 Hämeenkylän pellot

 Luhtaanmäki

 Kivistö Tapola

Maarinkunnas (Joona Koskinen) 0

 Mellunmäki

 Peräjänkulman pellot

 Piispankylän pellot

 Pyymosa, Pitkäsuon täyttömäki

 Päiväkummun pellot (Joona Koskinen) 0

Riipilä

 Sandbacka

 Seutulan isoniityt

 Seutulan Lentokenttä länsipuoli

Tammisto

 Vantaanlaakson pellot (Pekka Penttilä) 0

900 600 Juho Leppänen
Kirjoita jotakin