Posts By :

adminTringa

K&K-retki Länsi-Uudellemaalle 7.2.2015

Teksti: Aleksi Mikola Lähtö jokavuotiselle K&K-retkelle koitti taas, bussi starttasi Eduskunnan matkailuliikenteen pysäkiltä hieman seitsemän jälkeen. Vielä muutama retkeläinen matkalta kyytiin, ja kasassa oli 44 + opas. Ensimmäiseksi suunnattiin tutuksi tulleeseen tapaan Marjatta Lahdelle Pohjan Slickoon, jossa oltiin kahdeksan jälkeen. Sumuinen plussakeli ei luvannut kovin hyvää hakkeja ajatellen, vaikka bussia pysäköidessä yksi lensikin nopeasti yli.…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Lintulaskija liikkuu Vanhankaupunginlahden suojelualueella

Hannu Sarvanne laskee jälleen lintuja Viikissä, ja tiedottaa laskennoista näin Tringa-verkossa. "Teen kuluvana keväänä ja kesänä Vanhankaupunginlahden pesimälinnuston seurantalaskentoja Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen toimeksiannosta. Laskennat alkavat lähipäivinä ja jatkuvat heinäkuun puoleenväliin, jona aikana joudun liikkumaan joitain kertoja luonnonsuojelualueella, näkyvimmin hoitoniityillä tehtävissä kartoituslaskennoissa. Ilmoitan hoitoniityillä liikkumisesta laskenta-aamuina torneihin kiinnittämilläni lapuilla. Vanhankaupunginlahden linnuston muutoksia on seurattu samoin menetelmin…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Lintusäätiedote 22.–25.4.2015: Muuttosäät alkavat vähitellen parantua

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle: Muuttosäät alkavat vähitellen parantua iänikuisen pohjoistuulen loppuessa. Esimerkiksi tulppautuneet laulu- ja punakylkirastaat, metsäkirviset sekä järripeipot pääsevät rivakammin tulemaan. Lähipäivinä aamu- ja päivämuutto alkavat olla lopuillaan jatkuvasti kiihtyvään yömuuttoon verrattuna. Ke: Yöllä heikkoa lännenpuoleista tuulta ja kovaa pikkurastaiden, vesilintujen, punarintojen sekä muiden hyönteissyöjien ja kahlaajien alkujoukkojen tuloa. Aamulla heikkoa-kohtalaista WSW-tuulta,…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Retki Porkkalaan ja Suomenojalle 18.4.15

Tringan retki Porkkalaan ja Suomenojalle lähti klo 07 hyvässä poutasäässä ja heikossa tuulessa. Täysi bussi, oppaina Jouni Rytkönen ja allekirjoittanut, suuntasi ensimmäisenä Porkkalan kärkeen Pampskatanille. Matkalla teeri pulisi ja pari rautiaista lauleskeli. Muutto ei ollut järin hektistä, mutta paikallisten allien ja haahkojen mekastus toi kevään tuntua. Kymmeniä västäräkkejä ja satoja peippoja tuli kuitenkin mereltä suoraan…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Nuorten linturyhmä Haliaksella 10.-12.4.2015

Perjantaina 10.4. huhtikuuta lähdimme viiden enemmän ja vähemmän lintuja harrastaneen nuoren porukalla matkaamaan kohti Hankoa. Ainakin itse olin odottanut reissua innolla jo vähän aikaa, ja mietiskelinkin että mitähän kaikkea tulisinkaan saamaan kiikareihini viikonlopun aikana. Sääennustekin oli hyvin lupaava. Matka Hankoon meni joutuisasti. Autolta oli vielä pieni kävelymatka lintuasemalle. Laukut otettiin kantoon ja kiikaritkin kaivettiin esille,…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Lintusäätiedote 15.–17.4.2015: Lähiaikojen muuttonäkymät ovat kehnonlaiset

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle: Lähiaikojen muuttonäkymät ovat keskimäärin kehnonlaiset melkein jatkuvien vastaisten tuulten takia. Harvinaisuuksia ja aikaisia muuttajia tuovat kuumat putket ovat aina vaan hyvin kaukana Suomesta. To: Yöllä on hyvä muuttosää rastaille, vesilinnuille sekä kahlaajien ja hyönteissyöjien ensitunnustelijoille. Aamulla heikkoa-kohtalaista lännenpuoleista tuulta, joka iltapäivällä on merellä ajoittain navakkaa. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja aamulla…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Lintusäätiedote 11.–13.4.2015: Erinomainen muuttosää etenkin lauantaina

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote: En ehtinyt täsmentää kurkimuuttoa edellisen ennusteen jälkeen: liiallisen sivutuulen takia se oli alkujaan epävarma mutta mahdollinen. Koska jo eilisessä huonommassa tuulessa kuin tänään muutto alkoi, oli odotettavissa että tänään tulee kunnon muutto, koska tuuli oli heikompi ja lounaisempi kuin tiistain ennusteissa. Huomenna on sään puolesta kovan kurkimuuton loistotilaisuus. Toisaalta on mielenkiintoista…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Lintusäätiedote 8-12.4.

Lähipäivien aikana vahva korkeapaine siirtyy Brittein saarilta idemmäs, jolloin koko Keski- ja Etelä-Euroopan alueelle tulee oikein hyvä muuttosää linnuille lähestyä Suomea. Ongelmallisempaa on Pohjolassa: pääsimme eroon koleasta vastatuulijaksosta, mutta muuten hyvää muuttosäätä haittaa yleisesti liian voimakas sivutuuli, mikä estää isot muuttopurkaukset. Myöskään harvinaisuuksien tuloa säätila ei suosi (poislukien läntiset ohittajat kuten sepelrastaat, merisirrit ja valtamerilajit).…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Lintusäätiedote 5.–9.4.: Muuttosää paranee sunnuntain jälkeen

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle: Paikallinen muuttosää paranee sunnuntain jälkeen vastatuulen loppuessa ja päivien lämmetessä, kun korkeapaineen selänne vahvistuu Brittein saarilta Suomeen. Vaikka kunnon lämmintä myötätuulipurkausta ei edelleenkään tänne tule, tuulet auttavat lounaismuuttajien kuten rastaiden ja kuovien saapumista maanantaista alkaen. Toisaalta pohjoinen kylmänpurkaus vallitsee kaakossa, Valko-Venäjän suunnalta Balkanille ja Italiaan, joten sieltä tulijat ovat…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Lintusäätiedote 2.–6.4.: Muuttolintujen saapuminen on lähipäivinä vitkallista

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle: Muuttolintujen saapuminen on lähipäivinä vitkallista, sillä Itä-Euroopassa on laaja matalapaineen alue. Sen vaikutuksesta Itämeren alueella vallitsee muuton vastatuuli, on matalaa pilveä, ja sataa vettä tai räntää. Viileä säätyyppi vallitsee, eli lämpötila vaihtelee muutaman asteen nollan molemmin puolin. Pääsiäisenä muuttosää saattaa parantua, vaikka varsinaiset leudot myötätuuliputket ovat edelleen kaukana Suomesta.…

Lue lisää
150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin