Posts By :

adminTringa

Tringa tiedottaa: Harvinainen valkopäätiainen talvehtii Vanhankaupunginlahdella

Tringa tiedottaa: Harvinainen valkopäätiainen talvehtii Vanhankaupunginlahdella

Harvinainen valkopäätiainen talvehtii Vanhankaupunginlahdella Lintuharrastaja Tomas Kansanaho joutui hieraisemaan silmiään kerran jos toisenkin, kun hän havaitsi linturetkellään Helsingin Fastholmassa 22.11. ilmielävän valkopäätiaisen. Valkopäätiainen on itäinen laji, joka on suurharvinaisuus koko Länsi-Euroopassa. Se on tavattu Suomessa noin 30 kertaa. Lintu ruokailee päivät Fastholman eteläpuolisessa ruovikossa, ja käy vain silloin tällöin näkyvissä Fastholman rantapuissa. ”Paikalla on käynyt…

Lue lisää
2560 1707 adminTringa

Finnoon osayleiskaava uhkaa edelleen alueen linnustoarvoja

Tiedote 3.12.2015   Tringa ry jätti tiistaina 1.12. Espoon kaupunkisuunnittelulautakunnalle muistutuksen Finnoon osayleiskaavaehdotuksesta. Kaavaa on valmisteltu vuodesta 2010 lähtien ja Tringa on kaikissa vaiheissa ottanut kantaa suunnitelmiin. Kokonaisuudessaan Tringa on seurannut alueen maankäytön suunnittelua jo pitkään, sillä Suomenoja kuuluu seudun tärkeimpiin lintupaikkoihin. Valitettavasti Finnoon osayleiskaavaehdotus on edelleen kansainvälisesti tunnustettujen linnustoarvojen turvaamisen kannalta riittämätön. Ongelmallista on,…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Talviralli kisataan taas itsenäisyyspäivänä 6.12.2015!!

Tringan perinteinen itsenäisyyspäivän ralli tekee paluun välivuoden jälkeen. Rallialueena on koko Tringan

Lue lisää
150 150 adminTringa

Tietoa kaatuilevista joutsenista kaivataan

Lue lisää
150 150 adminTringa

Joulukuun kuukausikokouksessa Kari Haatajan kuvapoimintoja WP-retkiltä

Vuoden viimeinen kuukausikokous järjestetään Tieteiden talolla torstaina 3.12. klo 18:00. Kokouksen ohjelmassa on Kari Haatajan esitys "Mielenkiintoisia kuvapoimintoja WP-retkiltäni". Kari Haataja kuuluu niiden harvojen suomalaisornien joukkoon, joka on havainnut WP:llä (=läntisellä palearktisella alueella) yli 700 lintulajia. Vuosien retkeily Euroopassa ja sen lähialueilla on tuonut Haatajalle mielenkiintoisten havaintojen lisäksi myös paljon lintukuvia. Luvassa on valokuvia etenkin…

Lue lisää
150 150 adminTringa

BirdLife Suomen edustajistoviikonlopun terveiset

BirdLife Suomen edustajisto kokoontui viime viikonloppuna Tampereella. Lauantaina järjestettiin kaikille jäsenyhdistyksille suunnatut suojelu- ja viestintätyöpajat ja sunnuntaina pidettiin BirdLife Suomen sääntömääräinen syyskokous. Suojelutyöpajassa olivat esillä tuulivoima-asiat sekä valituksen perusteet ja hyvän valituksen laatiminen. Keskusteltiin myös yhteistyömahdollisuuksista metsästäjien kanssa. Viestintätyöpajassa pohdittiin ulkoista tiedottamista, laadittiin mediatiedotteita, keskusteltiin sosiaalisen median mahdollisuuksista ja vertailtiin paikallisyhdisten toimintaa Facebookissa. Aki Arkiomaa…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Retkitoimikunta tiedottaa: ensi vuoden retkitietoa

Hei! Ei kannata masentua, vaikka Tringan tämän vuoden järjestetyt retket on retkeilty. Uudet retket näet alkavat heti vuoden vaihduttua. Ensi vuoden retkistä tammi-heinäkuun retket julkaistaan 1.12.2015, loppuvuoden retket myöhemmin keväällä. 1.12. alkaa myös ilmoittautuminen niille retkille, joille ilmoittautuminen tarvitaan. Ensimmäinen ensi vuoden retki suuntautuu Suomenlinnaan 2.1. Siitä alkaen vuodelle 2016 on tarjolla lähes 50 retkeä,…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Tringan syyskokous valitsi uudeksi puheenjohtajaksi Jukka Hintikan

Tringan marraskuun kokous oli myös yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous, jonka puheenjohtajana toimi tuttuun tapaan Pertti Uusivuori. Hallituksen esitykset vuoden 2016 toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi hyväksyttiin sellaisinaan. Niihin voi edelleen tutustua yhdistyksen kotisivuilla osoitteessa Tringan mm. odotetaan rikkovan 3000 jäsenen rajan vuonna 2016, ja vuoden aikana yhdistykselle on tarkoitus palkata osa-aikainen toiminnanjohtaja. Yhdistyksen puheenjohtaja Seppo Vuolanto oli erovuorossa…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Helsingin yleiskaavan ehdotus uhkaa edelleen kaupungin luontoarvoja

Tiedote 3.11.2015 Tringa on huolissaan Helsingin uuden yleiskaavan ehdotuksesta, joka on tänään 3.11. käsittelyssä kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Luonnosvaiheessa kaavassa oli lukuisia puutteita luontoarvojen huomioimisen suhteen. Kaavaa ei tästä huolimatta ole muutettu vaan kaavaehdotus uhkaa edelleen Helsingin keskeisiä luontoarvoja, sillä suuri osa nykyisistä viheralueista on jäämässä rakentamisen alle. Lisäksi, vaikka teemakartan luonnonsuojelualueet on yleisissä kaavamääräyksissä nyt määrätty oikeusvaikutteisiksi,…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Nuuksion metsäalueen linnustokartoituksen tuloksia esitellään marraskuun kuukausikokouksessa

Vapaaehtoiset kartoittivat viime keväänä laajan Nuuksion metsäalueen linnuston. Kartoitettava alue oli 125 neliökilometriä ja osallistujia yli 120. Mitä tehtiin ja mitä saatiin selville – tule kuuntelemaan Tieteiden Talolle torstaina 5.11 klo 18:00 alkaen (Helsinki, Kirkkokatu 6, 1. kerroksen auditorio). Laskentojen koordinattori Margus Ellermaa esittää yhteenvedon linnustosta ja paikallinen luonto-opas Mika Aronen ja retkikaverinsa Roger Olander…

Lue lisää
150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin