Tringa järjestää rengastuskurssin
Tringa järjestää rengastuskurssin keväällä 2018. Kurssi on tarkoitettu rengastajaksi aikoville, joilla ei ole vielä omaa rengastuslupaa. Kurssi ei edellytä kokemusta rengastuksesta. KURSSI ON TÄYNNÄ. Kurssin tavoitteena on tutustuttaa rengastukseen, opettaa turvalliset rengastus- ja pyyntitavat ja saada suoritettua oman rengastusuran kannalta tarpeelliset rengastustentit. Kouluttajina toimivat Jukka Hintikka, Samuli Lehikoinen, Pertti Panula ja Markus Piha. Kurssiin kuuluu…
Lue lisääTringan lintutilannekatsaus, viikot 5-6
Pari viimeisintä viikkoa on Etelä-Suomessakin saatu nauttia raikkaista pakkaskeleistä. Pakkasista huolimatta kevättä kohti mennään kovaa vauhtia. Pöllöt aloittelevat kevätsoidintaan, ja esimerkiksi käpylinnut saattavat jo hautoa munia pesillään. Parikymmensenttinen lumipeite on saanut talvehtivia lintuja kerääntymään entistä enemmän ruokinnoille. Tavallisimpien lajien lisäksi ruokintapaikkojen läheisyydestä voi löytää nyt normaalia enemmän esimerkiksi peippoja, järripeippoja, tiklejä ja nokkavarpusia. Espoosta on…
Lue lisääTikkaretki Tolkkisiin 10.2.2018 – retkikertomus
Porvoon talvehtijoita Tringan historian ensimmäinen helmikuinen Tikkaretki suuntautui Porvoon Tolkkisten tikkametsään. Keli oli hyvin otollinen talviselle retkelle. Pakkasta oli seitsemisen astetta ja maisema kauniin luminen. Retkeläisiä oli kahden oppaan, Jaana Sarvalan sekä Teemu Sirkkalan, lisäksi yhteensä 39 henkeä. Retki alkoi aamuhämärissä tikkametsässä. Lähes samantien ruokinnalta löytyi paikalla talvehtinut punarinta, joka tosin harmillisesti näyttäytyi…
Lue lisääLauantaina 10.2. Tringan von Wright -esityksiä Ateneumissa
Ateneumin taidemuseossa on lauantaina 10.2. kahden tringalaisen luennot von Wrightin veljeksien linnuista. Klo 12: Von Wrightin veljekset -näyttelyn opastus lintuharrastajan silmin. Vetäjänä Eero Haapanen. Klo 13: Miten Helsingin linnusto ja lintuharrastus ovat muuttuneet von Wrightin veljesten ajoista? Jukka Hintikka Klo 14: Muuttuneet maisemat. Magnus von Wrightin Helsinki-maisemat ja kuvat nyky-Helsingistä ja pääkaupunkiseudulta. Mukaan pääsee Ateneumin…
Lue lisääTapanilan talvilinnut 4.2. retkikertomus
Lämpömittari näytti retkiaamuna miinus 15 eli taisi tulla tähänastisen talven Tapanilan pakkasennätys. 9 kylmyyttä pelkäämätöntä retkeläistä aloitti retken Tapanilan asemalta, jossa meidän retkiporukan lisäksi oli aurinkoista sunnuntaiaamua viettämässä puluporukka. Muutama talitiainen, sinitiainen ja harakka - tämä kolmikko oli Pihabongauksessakin Top 3 - nähtiin alkumatkasta Fallkullantien varressa. Myös varpusia tirskutti pensaikoissa. Fallkullan tilan reunamilla tähysimme, josko…
Lue lisääTalviretki Suomenlinnaan 3.2.2018- retkikertomus
Talviretki Suomenlinnaan 3.2.2018- retkikertomus Hieman ennen kello yhdeksää Suomenlinnan lautan lähtölaiturille oli kokoontunut kolmekymmentä lintuharrastajaa valmiina lähtemään Suomenlinnan retkelle. Sää oli talvinen; nelisen astetta pakkasta ja pakkasen purevuutta piristi kylmä koillistuuli. Tämä ei kuitenkaan lämpimästi pukeutuneita retkeläisiä haitannut. Lauttamatkan aikana näkyi harmaa-, kala-, sekä merilokkeja ja vesilinnuista telkkiä ja isokoskeloita. Merikotkien tarkkailua…
Lue lisääHelmikuun kuukausikokous to 1.2. Tieteiden talolla: Määrityskilpailu
Tringan helmikuun kuukausikokouksessa pidetään vuosittainen tietokilpailu, eli määrityskuvakisa. Tällä kertaa luvassa on edellisvuoden kisaa selvästi helpompi kisa, myös pientä uudistusta on tiedossa kilpailun pisteytykseen. Voittajalle luvassa palkinto! Määrityskisa on avoin kaikille. Ota mukaan oma kynä, myös omia kiikareita saa käyttää kisan aikana. Määrityskirjojen, puhelinten ja muiden apuvälineiden käyttö kisan aikana sen sijaan on kielletty. Kuukausikokous…
Lue lisää