Tringan linnustonsuojelukeräys jouluna 2022

Tue Tringan linnustonsuojelutyötä vuonna 2023!

Osallistu Tringan linnustonsuojelukeräykseen, jonka avulla suojellaan Tringan toimialueen lintuja ja lintupaikkoja. Keräyksen tuotto käytetään Tringan oman suojelusihteerin palkkaamiseen, sekä toissijaisesti suojelutoiminnan muihin kuluihin. Tringan suojelusihteerin työaikaa on ensi vuonna määrä nostaa kuudesta kuukaudesta kahdeksaan kuukauteen. Lisäresurssilla pystymme vastaamaan entistä paremmin linnustonsuojelun kasvaviin haasteisiin. Suojelutoiminnalla taataan, että Tringa on jatkossakin lintujen ja lintuharrastajien ääni läntisellä Uudellamaalla.

Vuonna 2022 Tringan suojelutyössä tehtiin mm. seuraavaa:

Tringan jäsenille postitetaan joulukuun aikana keräyskirje, josta löydät linnustonsuojelukeräyksen maksuohjeet. Muistathan maksaessasi käyttää kirjeestä löytyvää yksilöllistä viitenumeroa. Linnustonsuojelukeräys toteutetaan yhteistyössä kattojärjestömme BirdLife Suomen kanssa, ja vaikka viitenumeroilla maksetut lahjoitukset kulkevat BirdLife Suomen kautta, keräyksen tuotto ohjautuu kokonaisuudessaan Tringalle.

Tringan linnustonsuojelukeräykseen on mahdollista osallistua, vaikket olisi Tringan jäsen. Tällöin vapaavalintainen lahjoitus (esim. 20 euroa, tai muu valitsemasi summa) tulee maksaa Tringan rahankeräystilille FI02 1544 3000 1680 75 (NDEAFIHH), ja käyttää viitenumeroa 1384.

Pienikin vapaavalintainen lahjoitus auttaa arvokasta työtä lintujen puolesta. Lämmin kiitos tuestasi Uudenmaan lintujen hyväksi!

[Tringalla on poliisihallituksen myöntämä lupa rahankeräysten järjestämiseen: RA/2020/919 ]

Sinitiainen (Parus caeruleus) © Jari Kostet


150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin