helsinki

Lintuturvallinen rakentaminen etenee Helsingissä

Helsingin kaupunkiympäristön toimialan johtoryhmä hyväksyi lintuturvallista rakentamista koskevan asiakasohjeen kokouksessaan tammikuun alussa, ja kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto käsitteli ohjeasian torstaina 1.2.2024. Asia käsitellään vielä lautakunnan kokouksessa, jonka jälkeen ohje julkaistaan ja siitä tiedotetaan asiakkaille.  Asiakasohjetta käytetään kaupunkiympäristön toimialalla ja rakennusvalvonnassa rakennushankkeiden ohjauksessa. Ohje kattaa ikkunoiden ja rakennusten muiden lasipintojen ohella myös muut rakennelmat, ja keskeiset…

Lue lisää
150 150 Juho Leppänen

Tringa muistuttaa lintujen pesimärauhasta

Lintujen pesimäkausi on alkukesän kynnyksellä kiireisimmillään. Pesintä on linnuille vuoden tärkeintä aikaa, ja on ensiarvoisen tärkeää suunnitella ja toteuttaa erilaiset maankäyttö- ja rakennushankkeet, raivaustyöt ja niitot niin, että pesimärauha turvataan. Kaikkien lintujen pesintää suojaavat EU:n lintudirektiivi sekä luonnonsuojelulain rauhoitussäännökset, jotka kieltävät kaiken pesiin, muniin ja poikasiin kohdistuvan tahallisen häirinnän. Helsingin kaupungin toukokuisista Malminkentän nurmialueiden leikkuista…

Lue lisää
150 150 Juho Leppänen

Tringa otti kantaa Viikinrannan–Lahdenväylän ja Östersundomin osayleiskaavasuunnitelmiin

Helsingin kaupunki on valmistelemassa nykyistä yleiskaavaa 2016 täydentäviä osayleiskaavoja, ja suunnittelualueiden joukossa on myös lintuarvoiltaan erittäin merkittäviä kohteita. Tringa jätti 28.2. yhdessä Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen kanssa yhteismielipiteen Viikinrannan–Lahdenväylän osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ja 7.3. mielipiteen Östersundomin vastaavasta suunnitelmasta. Viikinrannan–Lahdenväylän osayleiskaavan suunnittelualue rajoittuu Pornaistenniemen ja Säynäslahden kohdalla Vanhankaupunginlahden lintuvesi -Natura-alueeseen ja hieman laajempaan IBA-alueeseen. Korostimme asianmukaisen ja…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Tringan suojelukatsaus 1/2022: Ämmässuo, Karhusaari, Kantvik, Kilpilahti

Vuosi on alkanut suojelupuolella varsin työteliäissä merkeissä. Linnuston kannalta merkittäviä kaavoitus- ja muita maankäyttöhankkeita on ollut alkuvuodesta lausuntokierroksella useita, ja näihin pureudutaan vuoden ensimmäisessä suojelukatsauksessa. 1) Jätimme 7.1. muistutuksen Espoon Ämmässuon tuulivoimalan kaavaehdotuksesta. Kaavaehdotuksessa tuulivoimalan linnustovaikutukset on huomioitu valmisteluvaihetta tarkemmin, ja muuttavien lintujen osalta törmäysriski on arvioitu riittävällä tarkkuudella eikä voimala todennäköisesti lisäisi merkittävästi muuttavien…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Luontojärjestöjen yhteinen mielipide Herttoniemen luonnon– ja maisemanhoitosuunnitelman luonnoksesta

Tringa jätti sunnuntaina 16.1. yhdessä Helsyn ja Luonto-Liiton metsäryhmän kanssa järjestöjen yhteisen mielipiteen nähtävillä olleesta Herttoniemen luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelman luonnoksesta. Järjestöjen näkemyksen mukaan suunnitelmaluonnos on nykymuodossaan vanhentunut, toteuttamiskelvoton ja ristiriidassa Helsingin kaupungin omien monimuotoisuutta sekä metsänhoitoa koskevien tavoitteiden kanssa. Tästä johtuen esitämme suunnitelman palauttamista uuteen valmisteluun.  Suunnitelman keskeiset ongelmat ovat esitettyjen hakkuiden ja pienpuuston harventamisen…

Lue lisää
150 150 adminTringa
  • 1
  • 2
Kirjoita jotakin