Legendaarinen Packalénin bussi lähti lauantaiaamuna klo: 7 kohti Hankoa, mukanaan 24 retkeläistä apuoppaan Juho Tirkkosen ja luottokuskimme Anteron johdolla. Iso Omenalta sekä Karjaalta poimittiin vielä yhteensä viisi retkeläistä kyytiin, joten porukka oli kasassa. Matkalla bussin ikkunasta nähtiin satoja merihanhia, sekä muutamia petolintuja, kuten mehiläis-, hiiri- ja tuulihaukka. Hankoon saavuttuamme otti Haliaksen pitkäaikaishavainnoija, retken pääopas, Aki Aintila porukan haltuun. Akin johdolla lähdimme Tulliniemen luontopolkua pitkin tallustamaan kohti lintuasemaa, jonne on luontopolkua n. 3,5 km matka. Heti polun alussa yli muutti varpushaukka, ja metsään päästyämme hippiäisten sirinä säesti kävelyä. Puolivälissä päästiin myös hienosti vertailemaan puukiipijän ja hippiäisen kutsuääniä. Retken ensimmäiset vaelluksella olevat kuusitiaiset havaittiin myös, niitä oli edellisenä päivänä laskettu Haliaksella* yli 9000 yksilöä! Gåsörsuddenin hiekkasärkän kärjestä poimittiin sinisorsaparvi, jonka joukossa uiskenteli lapasorsa ja jouhisorsa. Kapun penkiltä ihailtiin taas aseman kotilahden paria valkovikloa, taveja sekä lisää lapasorsia! (*Halias = Hangon lintuasema)
Lintuaseman pihaan saavuttuamme saatiin levähtää ja Aki kertoi samalla lintuaseman toiminnasta ja historiasta. Info-paketin keskeytti aivan lähellä saunarannassa kalastellut saukko, joka oli ehdottomasti yksi retken kohokohdista! Aseman pihasta siirryttiin pian pelipaikalle, eli Suomen mantereen eteläisimmän kärjen yleisökalliolle! Puuskissa yli 10 m/s puhaltanut lounaistuuli kävi jo ihan mukavasti naamaan, mutta se ei lintuja tuntunut kauheasti haittaavan. Jo melko alussa päästiin aitoon Haliaksen makuun, kun viiden pähkinähakin parvi, sekä useampi kuusitiaisparvi muutti ylitse porukan päitä hipoen! Etelämetsään lentänyt palokärki ja länsipuolella kiitänyt ampuhaukka ilahdutti myös hurjasti. Mereltä poimittiin reilun pari tuntia kestäneen staijaamisen aikana useita suosirriparvia, joista yhden mukana muutti karikukko ja toisen perässä viiletti kolme punakuiria ja kapustarinta. Merellä muutti myös hienoja haapana-jouhisorsaparvia, joista pari tuli aivan läheltäkin. Pilvinen keli, kova tuuli ja parit lyhyet sadekuurot kieltämättä jarruttivat voimakkaasti muuttoa ja varsinkin petolintuja nähtiin todella niukasti.
Yhden maissa päästiin kiertämään lisää lintuaseman aluetta, nimittäin tutustuttiin havainnointibunkkeriin, sekä vakioverkkoihin. Bunkkerilla ollessamme latvoja pitkin ohitti hienosti vielä yksi kuusitiaisparvi. Niitä muutti päivän aikana 143 yksilöä. Aseman pihan kautta lähdettiin tepastelemaan takaisin bussille. Samoihin aikoihin Gåsörsuddenille lähteneet aseman havainnoivat komppasivat särkän niityltä lapinkirvisen, mutta se jäi meidän porukaltamme tällä kertaa puuttumaan. Kävely bussille sujui nopeasti ja seuraavaksi olikin vuorossa kolmen vartin pullakahvitauko luontopolun parkkipaikan viereisessä Cafe Oasiksessa. Tässä vaiheessa Aki hyvästeli porukan ja ansaitun tauon jälkeen lähdimme bussilla kotimatkalle. Jälleen pysähdyttiin Karjaan ABC:llä, mutta tällä kertaa myös Inkoon Degerbyn Kämpbackassa. Yllättävän efektiivinen puolen tunnin pysähdys tuotti heti alussa pellossa istuneen nuoren sinisuohaukan, jonka ylitse lensi myös tuulihaukka. Hetken kuluttua taivaalta löytyi hiirihaukka, jota seurasi pellon päällä saalistellut vanha naaras sinisuohaukka! Kirsikkana kakun päällä juuri ennen lähtöä pellosta löytyi ampuhaukka, jota lopulta päästiin ihailemaan sen vieressä istuneen sinisuohaukan kera! Paikalta saatiin myös hemppo, kiuru, uuttukyyhky ja keltavästäräkki päivän lajilistalle. Loppumatkalla ei enää havaittu mitään kummoista, nk. iltahuuto pidettiin ja porukka hajaantui bussista kotimatkoille. Retkellä havaittiin yhteensä 76 lintulajia.
Oppaat Aki Aintila ja tämän retkikertomuksen kirjoittanut Juho Tirkkonen kiittävät koko retkiporukkaa hienosta retkestä! Tervetuloa uudestaan ja nähdään tulevilla retkillä!
Retkellä havaitut lintulajit:
kuikka, kaakkuri, harmaahaikara, merimetso, silkkiuikku, kyhmyjoutsen, laulujoutsen, merihanhi, kanadanhanhi, valkoposkihanhi, haapana, tavi, harmaasorsa, sinisorsa, jouhisorsa, lapasorsa, tukkasotka, haahka, telkkä, tukkakoskelo, isokoskelo, mehiläishaukka, merikotka, sinisuohaukka, varpushaukka, hiirihaukka, tuulihaukka, ampuhaukka, kurki, meriharakka, tylli, kapustarinta, suosirri, punakuiri, valkoviklo, karikukko, naurulokki, kalalokki, selkälokki, harmaalokki, merilokki, kesykyyhky, uuttukyyhky, sepelkyyhky, palokärki, käpytikka, kiuru, haarapääsky, metsäkirvinen, niittykirvinen, keltavästäräkki, västäräkki, peukaloinen, punarinta, mustarastas, räkättirastas, laulurastas, hernekerttu, pajulintu, hippiäinen, töyhtötiainen, kuusitiainen, sinitiainen, talitiainen, puukiipijä, harakka, pähkinähakki, naakka, varis, korppi, peippo, viherpeippo, tikli, vihervarpunen, hemppo.