Viikonloppuna 18.-19.11.2017 pidettiin Valkeakoskella BirdLife Suomen edustajiston kokous. Sen yhteydessä emojärjestömme palkitsi kaksi aktiivista tringalaista: Porvoon Seudun Lintuyhdistyksen kasvatti ja nykyinen tringalainen
Retki tehtiin poikkeuksellisen kehnossa kelissä. Vettä tuli päivän aikana Hankoon 11mm ja tuuli oli 10 metriä sekunnissa. Kaikeksi harmiksi tuulen suunta oli vielä kaakosta, joten parhaat lintupaikat Itä-lahdella olivat tuulen piestävissä. Tämä säävalituksesta ja asiaan. Retkelle oli ilmoittautunut 20 henkilöä, joten Jaana hommasi alle pikku-bussin, mikä oli aivan erinomainen valinta: kaikki mahtuivat kyytiin ja Hangon…
Ateneumin taidemuseossa avautui lokakuun lopulla Veljekset von Wright -näyttely, joka esittelee tunnettujen lintumaalariveljesten töitä. Esillä on muoto- ja maisemakuvien lisäksi luonto- ja etenkin lintuaiheisia maalauksia. Nykylintuharrastajan näkökulmasta näyttelystä tekee mielenkiintoisen myös se, että veljeksistä vanhin, Magnus, oli Helsingin ensimmäinen lintuharrastaja. Von Wrightin veljesten teoksista koottu näyttely nähtiin edellisen kerran Ateneumissa 35 vuotta sitten. Tällä kertaa…
Tringa piti sääntömääräisen syyskokouksensa Helsingissä Tieteiden talolla torstaina 2.11.2017. Paikalla oli ilahduttavasti noin 50 yhdistyksen jäsentä. Tilaisuuden alussa pidettiin hiljainen hetki Emu Lehtisen muistolle. Vuoden 2018 toimintasuunnitelma hyväksyttiin pienin lisäyksin. Toimintasuunnitelma on yhdistyksen v.2017-2021 strategian mukainen, ja se sisältää mm. panostuksia nuorisotoimintaan sekä jäsen- ja varainhankintaan. Yhdistyksen jäsenmaksuun tehtiin pieni tasokorotus mm. kasvaneen keskusjärjestön jäsenmaksun…
Nuorisoretkemme Rönnskärin lintuasemalle alkoi maanantaiaamupäivällä tapaamisella Kirkkonummella. Paikalle oli saapunut kuusi innokasta nuorta ja Johannes oppaana. Ensin kävimme ruokakaupassa haalimassa mukaamme ruuat koko retken ajaksi, jonka jälkeen suuntasimme bussilla kohti Porkkalan kärkeä. Asemanhoitaja Samuli Lehikoinen tuli hakemaan meitä Porkkalasta, aseman omalla veneellä. Koska veneeseen ei mahtunut koko porukka kerralla, päätimme osan porukan kanssa pitää minirallin…
Tringan kotkaretki Virolahdelle ja Haminaan Tringan perinteinen kotkaretki Kaakkois-Suomen muutontarkkailupaikoille retkeiltiin tänä vuonna sunnuntaina 15.10. Matkaan lähdettiin Helsingistä seitsemältä aamulla luottokuskimme Anteron vakaassa ohjauksessa. Lisää retkeläisiä ja toinen opas poimittiin kyytiin matkalta ja retkipinnojen listaaminen alkoi tuttuun tyyliin heti. Matkalla havaittiin mm. pari paikallista piekanaa ja tuulihaukka. Niin paikallisia kuin muuttaviakin hanhia havaittiin pitkin päivää…
Vuonna 1979 perustetun Hangon lintuaseman havaintoaineisto on ladattavissa kokonaisuudessaan aseman verkkosivuilta. Aineisto sisältää havaintoja yli 300 lintulajista ja yli 36 miljoonasta linnusta. Helsingin Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen eli Tringa ry:n ylläpitämän Hangon lintuaseman aineisto on jo nyt osoittautunut merkittäväksi tietolähteeksi esimerkiksi ympäristönmuutoksia tutkittaessa: sitä on käytetty 130 julkaisussa, sisältäen useita väitöskirjoja sekä kansainvälisiä tiedeartikkeleita. Vaikka havaintosarja…