Mediatiedote: Espoon keskuksen cityhuuhkajien pesintä epäonnistui
Huuhkajaparin pesintäyritys Espoon keskuksessa sijaitsevan toimistorakennuksen katolla on epäonnistunut tuntemattomasta syystä. Viereisen rakennuksen työntekijät huomasivat maaliskuun lopulla, että naaras ei ole enää pesässä hautomassa. Huuhkajista ei ole tehty havaintoja pesäpaikalla 27.3. jälkeen. Kun huuhkajaparin naaras vielä hautoessaan vaihtoi asentoa, kiikarilla oli mahdollista havaita, että pesässä oli kolme munaa. 28.3. tehdyn käynnin yhteydessä todettiin, että ne…
Lue lisääRetki Hangon lintuasemalle 30.3.2019- retkikertomus
Lauantaina 30.3. oli aika lähteä linturetkelle Hangon lintuasemalle, Haliakselle. Hienosta kelistä sai nauttia yhteensä 42 retkeläistä. Aamulla lämpötila oli nollan yläpuolella ja Hangossa päästiin yli 7 asteeseen. Tuuli oli pitkin retkeä hyvin maltillinen ja voimistui vasta poislähdön aikaan. Bussista alkoi lajeja ropisemaan jo menomatkalla. Havaintovihkoon kirjattiin niin merihanhia, laulujoutsenia, kuin kurkiakin. Lajeja poimittiin bussin ikkunoista…
Lue lisääKutsu Tringa ry:n kevätkokoukseen 4.4.2019
Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ry - Helsingforstraktens Ornitologiska Förening Tringa r.f. pitää sääntömääräisen kevätkokouksensa Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6, Helsinki) 4.4.2019 klo 18.00 alkaen. Sääntömääräisen osan jälkeen klo 19 Roland Vösa kertoo sanoin ja kuvin Tringan kesän 2018 retkestä Itä-Siperiaan. Sääntömääräisen kevätkokouksen esityslista: 1§ Kevätkokouksen avaus 2§ Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi…
Lue lisääLintusäätiedote 24.–26.3.2019: Sunnuntain hyvä muuttosää tuo lisää hanhia ja joutsenia
Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle: Tänään hyvän aamun jälkeen tuli huono sääjakso, mutta illaksi sää vielä ehtii parantua ainakin lännessä hetkeksi ennen pimeää. Ensi viikko on taas melko vaihtelevaa, sillä hyvän huomisen jälkeen tulee pari hiljaista päivää, kun taas loppuviikko näyttää muuton ja lumen sulamisen kannalta oikein hyvältä. Su: Enimmäkseen on navakkaa lännenpuoleista tuulta,…
Lue lisääRetki Viikkiin 17.3. retkikertomus (Melkein nähtiin isohaarahaukka)
Viikin retki keräsi peräti 55 osallistujaa. Punaisen ladon suoralla astelimme katsomaan kanadanhanhia, kiuruja, töyhtöhyyppiä ja kottaraisia. Uuttukyyhky istui pönttöpuun latvassa. Keltasirkut hyörivät peltosaarekkeessa, ja yksi lauloikin. Pellot olivat sulaneet lumettomiksi vauhdilla. Kolme metsäkaurista laidunsi peltosaarekkeessa, aamusumun keskellä kuin hyvässä luontokuvassa. Kauriit tallustivat verkkaisesti metsään. Hakalassa pirisi haparoivasti peippo, jonka arvelimme talvehtineeksi. Käpytikka rummutti. Hakalan tornin…
Lue lisää