Tringan lintutilannekatsaus – huhtikuun alkupuoli

Kattohaikara. Kuva: Micha Fager

Uusia saapujia saatiin viime katsauksen jälkeen viitisentoista lajia, mm. härkälintu, heinätavi, sääksi, ruskosuohaukka, räyskä, punajalkaviklo ja pikkutylli. Muutto on ollut nyt muutaman päivän pysähdyksissä vastatuulen ja viileiden lämpötilojen vuoksi, ja viikonlopuksi on luvattu vain hieman parempaa säätä. Kun tuuli jossain vaiheessa ensi viikolla kääntyy myötäiseksi, saattaa edessä olla kovakin rynnistys.

Anser- eli harmaahanhien päämuutto alkaa olla ohi, ja suuret hanhikerääntymät ovat pienenemään päin. Yli kolmen tuhannen hanhen paikallissummia on kuitenkin ilmoitettu vielä viime päivinäkin. Hyvistä kerääntymistä jaksolta mainittakoon 254 laulujoutsenta Vanjärveltä, 300 valkoposkihanhea Viikistä, 41 punasotkaa Suomenojalta, 14 kuikkaa Raaseporin Pohjasta, 80 riskilää Inkoon Sommarnilta, 127 merisirriä Raaseporin Mygganilta ja 3000 peippoa Mäntsälän Saaresta.

Kevään suurin töyhtöhyyppien muuttosumma saatiin Vuosaaresta, kun 29.3. laskettiin 551 pohjoiseen matkaavaa hyyppää. Seuraavana päivänä Haliaksella muutti 156 tukkakoskeloa. 2.4. Haliaksella taas muutti 156 pilkkasiipeä ja peräti 3437 kurkea, ja samana päivänä Espoon Soukassa ynnättiin 2287 muuttavaa sepelkyyhkyä. 7.4. Kirkkonummen Mäkiluodossa muutti 27 ruokkia. Myös meriharakkamäärät kasvoivat, parhaana päiväsummana ilmoitettiin 193 yksilöä (146p, 47m) Haliakselta 7.4.

Isohaarahaukat jaksoivat edelleen ilahduttaa lintuharrastajia. Laji havaittiin Tringan alueella viitenä päivänä kahdeksassa eri kunnassa. Todennäköisesti kyse oli 2-3:sta eri yksilöstä, jotka seilasivat ympäri Etelä-Suomea milloin mihinkin suuntaan.

Amerikantavi viihtyi 4 päivää Lohjan Savijärvellä, mandariinisorsakoiras nähtiin Kirkkonummella ja saman lajin pariskunta Raaseporin Snappertunassa. Muita harvinaisuuksia olivat mm. kyhmyhaahka Hangossa, pikku-uikku Espoossa, avosetti Hangossa, isolokki ja kuningaskalastaja Kirkkonummella, tunturikiurut Hangossa ja Raaseporissa, virtavästäräkki Hangossa, nokivaris Helsingissä ja keltahemppo Kirkkonummella.

30.3. Hangosta löytynyt punakuiri oli Suomen kaikkien aikojen aikaisin havainto lajista. Viikkiin 5.4. saapunut mustapyrstökuiri taas laittoi Tringan alueen saapumisennätyksen uusiksi. Jalohaikaroita jaksolla nähtiin ainakin 6, ja etelästä puhaltava virtaus toi kattohaikaroitakin jo 4-5 yksilöä. Mustaleppälintuja ja pikkujoutsenia havaittiin runsaasti, kuovit sen sijaan ovat olleet hämmästyttävän vähissä.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin