Tringan syysretki Vallisaareen
Tringa järjesti syysretken Helsingin edustalla sijaitsevaan Vallisaareen lauantaina 2.9. Sää oli koko päivän ennusteiden mukainen: leppeä idänpuoleinen tuuli ja puolipilvinen taivas tarjosivat hyvä puitteet syksyiselle lintupäivälle. Aamuyhdeksältä Kauppatorille kerääntyi 24 innokasta retkeläistä kahden oppaan johdolla. Tehokas retkipinnojen keruu aloitettiin heti vesibussin irrottua laiturista ja listaan lisättiinkin nopeasti muutamia tavallisia lajeja. Menomatkan hauskin havainto oli kuitenkin nisäkäspuolelta, kun eräs kannella päivystänyt retkeläinen löysi merestä harmaahylkeen. Saareen rantauduttiin lyhyen veneretken jälkeen. Oppaiden lyhyttä ohjeistusta häiritsivät ylimuuttaneet metsäkirviset ja varpushaukat.
Noin kolmannen muuttaneen varpushaukan kohdalla tajuttiin, että staijipaikalle Aleksanterinpatterille alkaa olla jo kiire. Varsin ripeästi joukko sinne siirtyikin ja kyllä kannatti. Koilliseen kääntynyt tuuli sai petolintuihin liikettä ja lajilistaan lisättiinkin nopeasti hiiri-, nuoli- ja tuulihaukka. Myös mm. pikkukäpylinnuilla oli pientä liikettä. Päivän lämmetessä muutto virisi myös isommilla petolinnuilla ja retkeläiset pääsivätkin ihastelemaan mm. muuttavien mehiläishaukkojen parvia. Muita havaittuja päiväpetolintuja olivat sääksi, ruskosuohaukka ja merikotka. Ylivoimaisesti eniten liikkui kuitenkin varpushaukkoja – laskut menivät valitettavasti sekaisin jo alkumatkasta, mutta päivän aikana havaittiin joka tapauksessa kymmeniä yksilöitä. Päivän komein havainto saatiin staijarit lähietäisyydeltä ohittaneesta vaalean muodon hiirihaukasta.
Saaresta löytyi mukavasti myös pienempiä lintuja. Retken aikana saaressa havaittiin mm. runsaasti pajulintuja ja hippiäisiä sekä yksittäiset pensastasku, pikkulepinkäinen, hernekerttu ja hämmennystä aiheuttanut laulava pensaskerttu. Huhujen mukaan Kuninkaansaaressa rätisi päivällä myös pikkusieppo, jota ei kuitenkaan retken lajilistalle saatu. Ahkerat retkeläiset kiertelivät saarta niin oppaiden johdolla kuin omin päinkin. Vallisaari on rehevä saari, jossa kulkeminen on rajoitettu merkityille reiteille – havainnointi on siis paikoin hieman haastavaa. Palvelut sen sijaan toimivat ja kahviloiden antimista nauttivatkin monet retkeläiset. Paluumatka kaupunkiin sujui leppoisasti vielä viimeisiä retkipinnoja etsien. Veneen saapuessa laituriin retkeläiset pääsivät myös todistamaan meripelastusoperaatiota – mies nostettiin merestä kuitenkin nopeasti ja ilmeisen vahingoittumattomana. Lajilistalle kertyi kuudessa tunnissa havaintoja vähän reilusta viidestäkymmenestä lintulajista.
Oppaina retkelle toimivat Johannes Silvonen ja Aapo Salmela
Teksti: Aapo Salmela
Ylin kuva: Vallisaaren länsirannalla © Jaana Sarvala
Toinen kuva: varpushaukka © Juhani Aittamaa
Kolmas kuva: vanha mehiläishaukka muuttaa © Juhani Aittamaa
Alin kuva: pensaskerttu © Heikki Kantola