Lintusäätiedote Tringan alueelle 15.–17.9.: Pikkulinnut eivät vielä innostu

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:
Tällä viikolla lämmintä ilmamassaa virtaa etelästä Suomeen, mutta pikkulinnut eivät siitä juuri innostu, vaan mm. hippiäisten, punarintojen, laulurastaiden, rautiaisten, niittykirvisten ja peippojen sisäinen muuttohalu voimistuu. Meren ylitys vaatii kuitenkin myötä- tai heikkotuulista säätä ja siedettävää näkyvyyttä. Etenkin pohjoisenpuoleisia myötätuulisia ja kuulaita kylmänpurkauksia kyttäävät sepelkyyhkyt, kurjet ja pääosa haukoistakin pysyy lähtökuopissaan. Säätila on keskimäärin muuttoa patoava, mutta se on hyvä itäisille ja etenkin kaakkoisille harvinaisuuksille, esimerkiksi taigauunilintuja, isokirvisiä, harjalintuja ja pronssi-iibiksiä voi etsiskellä.
Ti: Yöllä voimistuvaa itäkaakkoista navakkaa tuulta, joka voi olla merellä jopa kovaa. Myöhään iltapäivällä tai illalla tuuli kääntyy etelään ja heikkenee samalla vähitellen. Aamulla vaihtelevaa pilvisyyttä, päivällä pilvistyvää ja iltapäivällä lounaasta alkaen sadetta 3-4 tuntia. Tuulen takia melko huono muuttosää.
Ke: Enimmäkseen kohtalaista, merellä ajoittain navakkaa kaakkoistuulta, joka päivällä kääntyy lounaaseen. Yöstä alkaen kuuroittaista ja etenkin lännessä runsasta sadetta, mahdollisesti ukkosta ja sumua, eli on hyvä hyönteissyöjien pudotussää mutta huono aamumuuttosää. Sade lakkaa ja pilvisyys repeää lähes selkeäksi päivällä nopeasti Hangosta alkaen. Mikäli selkenee ajoissa, haukkoja liikkuu iltapäivällä.
To, epätarkka: Vuodenaikaan nähden harvinaisen kuuman ilmamassan lyhytaikainen putki saapuu etelästä. Aamulla todennäköisimmin kohtalaista, merellä navakkaa kaakon ja idän välistä tuulta, joka mahdollisesti heikkenee vähän illaksi. Myös mahdollisuus melko heikkotuuliseen aamuun on. Lämpö ei tunnu maanpinnalla muuten kuin lämpimänä yönä. Pilvisyys on runsasta ja paksunevaa, ja päivän kuluessa lounaasta alkaen kasvaa sateen mahdollisuus. Huononpuoleinen muuttosää paitsi aamulla, jos tuuli on vielä heikkoa.
Pe–la, arvio: Kuuma putki väistyy sateen kera, mutta melko lämmin lounaanpuoleinen virtaus jatkuu ja patoaa edelleen muuttajia.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin