Tringan suojelukatsaus 1/2023: Nuuksio, Ämmässuo, Paloheinä ym.
Kuluvan vuoden ensimmäisessä suojelukatsauksessa kootaan yhteen Tringan alkuvuoden suojelutoimintaa. 1) lausuimme 16. tammikuuta Nuuksion kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelman ja järjestyssäännön päivityksestä. Voimassa oleva HKS on liki 20 vuoden ikäinen, ja suunnitelman päivittämiselle on ollut tarvetta. Kiinnitimme lausunnossamme huomiota kasvavan virkistyspaineen tuomiin haasteisiin ja erityisesti metsoon ja metson soitimeen mahdollisesti kohdistuvien vaikutusten välttämiseen ja minimoimiseen. Nostimme esille…
Lue lisääTringan suojelukatsaus 4/2022 (osa 2): Tunnin juna, Karhusaari, Länsi-Herttoniemi ja vuoden paketointi
Vielä vuoden viime metreillä on aika toimittaa viimeinen suojelukatsaus Tringan tämän vuoden suojeluasioihin. 1) jätimme 8.12. muistutuksen Espoo–Salo-oikoradan yleissuunnitelmasta yhdessä Hakki ry:n kanssa. Oikorata on osa Helsingin ja Turun välistä nk. Tunnin juna -hanketta, jonka tavoitteena on matka-aikojen lyhentäminen Espoosta Kirkkonummen, Lohjan ja Vihdin kautta Saloon kulkevan uuden ratalinjauksen avulla. Tavoitellut hyödyt eivät kuitenkaan ole…
Lue lisääSuojelukatsaus 3/2022: Herttoniemi, Vantaan ratikka, sidosryhmätyö ym.
Vuoden kolmannessa suojelukatsauksessa luodaan silmäys Tringan kesänjälkeiseen suojelutoimintaan. Seurannassamme olevien suurten, linnustollisesti tärkeille alueille kohdistuvien maankäyttöhankkeiden osalta Östersundomin osayleiskaavahanke etenee kaavaluonnokseksi näillä näkymin ensi vuoden loppupuolella. Syksyllä 2022 on mahdollisesti tulossa vuorovaikutusta maankäytön osalta, ja tiedotan jäsenistöä tästä jahka aikatauluista tulee selvyyttä. Finnoon keskuksen asemakaava on yhä samassa vaiheessa kuin alkukesästä, ja odottaa Espoon kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston käsittelyä. Muistutan…
Lue lisääTringan suojelukatsaus 1/2022: Ämmässuo, Karhusaari, Kantvik, Kilpilahti
Vuosi on alkanut suojelupuolella varsin työteliäissä merkeissä. Linnuston kannalta merkittäviä kaavoitus- ja muita maankäyttöhankkeita on ollut alkuvuodesta lausuntokierroksella useita, ja näihin pureudutaan vuoden ensimmäisessä suojelukatsauksessa. 1) Jätimme 7.1. muistutuksen Espoon Ämmässuon tuulivoimalan kaavaehdotuksesta. Kaavaehdotuksessa tuulivoimalan linnustovaikutukset on huomioitu valmisteluvaihetta tarkemmin, ja muuttavien lintujen osalta törmäysriski on arvioitu riittävällä tarkkuudella eikä voimala todennäköisesti lisäisi merkittävästi muuttavien…
Lue lisääTringan suojelukatsaus 4/2021: kaavoitus– ja rakentamislaki, Masala ym.
Vielä ennen vuodenvaihdetta on aika luoda vuoden viimeinen suojelukatsaus Tringan suojeluasioihin. 1) Tringa osallistui Helsyn kanssa Helsingin kaupunkiympäristölautakunnalle lähetettyyn yhteiseen kannanottoon Karhunkaatajan alueen tarkistetusta asemakaavasta 15.11. Alue muodostaa osan myös metsälinnuille tärkeästä viheryhteydestä Viikin, Hallainvuoren ja Kivikon välillä, ja yhteydenotossa muistutimme näiden viheryhteyksien säilyttämisen ja parantamisen tarpeesta. Lautakunta teki kaavaehdotukseen muutoksia esittämämme mukaisesti ja hyväksyi kaavaehdotuksen.…
Lue lisää- 1
- 2