Yleinen

Pihabongaus 27.-28.1.2024

Lue lisää
150 150 Jaana Sarvala

Tringan linnustonsuojelukeräys jouluna 2023

Tue Tringan linnustonsuojelutyötä vuonna 2024! Osallistu Tringan linnustonsuojelukeräykseen, jonka avulla suojellaan Tringan toimialueen lintuja ja lintupaikkoja. Keräyksen tuotto käytetään Tringan oman suojelusihteerin palkkaamiseen, sekä toissijaisesti suojelutoiminnan muihin kuluihin. Ensi vuonna Tringan suojelusihteerin työaika on kahdeksan kuukautta, millä pystymme vastaamaan vahvasti toimialueemme kasvaviin maankäyttöpaineisiin ja muihin linnustonsuojelun haasteisiin. Vuonna 2023 Tringan suojelutyössä tehtiin ja saavutettiin mm.…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Tringan talvirallin 2023 tulokset

Tringan talviralli järjestettiin itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta. Mukaan lähti 6 joukkuetta, joista yksi osallistui ekona (=ainoastaan lihasvoimin liikkuen). Sää suosi retkeilyä, vaikka aamulla etenkin sisämaassa oli vielä rapsakka pakkanen: aamun kevyiden lumikuurojen jälkeen sää poutaantui ja päivän mittaan myös lauhtui, joten merellekin oli pitkästä aikaa hyvä näkyvyys, eikä kohtalaisesta etelänpuoleisesta tuulestakaan ollut suuremmin haittaa. Toisin kuin…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Pekka Hänninen on vuoden Tringalainen

Pekka Hänninen on valittu vuoden tringalaiseksi. Hänninen vastaanotti kiertopalkinnon, Jari Kostetin haahka-maalauksen, Tieteiden talolla torstai-iltana pidetyssä joulukuun lintuillassa. Palkinnon luovutti yhdistyksen puheenjohtaja Aleksi Mikola. Vuoden tringalainen on kiertopalkinto, jonka Tringa jakaa vuosittain henkilölle, joka on ansioitunut yhdistystoiminnassa. Pekka Hänninen on pitkän linjan tringalainen lintuharrastaja, joka on ollut yhdistyksen toiminnassa aktiivisesti mukana sekä 1980-1990 -lukujen vaihteessa,…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Joulukuun talvisia pinnakisoja Tringan alueella

Tänään käynnistyi jälleen Tringan talviskaba. Talviskaba on avoin kilpailu kaikille alueen lintuharrastajille ja sen tarkoituksena on innostaa lintuharrastajia retkeilemään ja ilmoittamaan lintuhavaintoja myös talven hiljaisina kuukausina. Kisassa lasketaan havaittuja lajeja talvikuukausien ajalta Tringan toimialueella. Liikkumistapa on vapaa, skabaan voi osallistua joko ekona tai vapaasti (myös moottoriajoneuvoilla sekä julkisella liikenteellä) liikkuen. Talviskabaan osallistutaan ja havaintoja ilmoitetaan…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Vanhankaupunginlahden linnuston seurantalaskennan 2023 loppuraportti

Helsingin Vanhankaupunginlahden linnuston tilaa seurataan Viikin- Vanhankaupunginlahden hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisesti vuosittain ja alueen pesimälinnusto on laskettiin myös vuonna 2023. Tutkimusalue käsittää pesivien vesilintujen, kahlaajien ja lokkilintujen sekä vesilintujen poikuelaskentojen osalta koko Vanhankaupunginlahden kosteikkoalueen (Viikin – Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualue ja Natura 2000 -alue). Laskennan tulokset on koottu Hannu Sarvanteen kirjoittamaan raporttiin, josta selviää alueen pesimälinnuston tila…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Terveisiä Tringan syyskokouksesta

Tringan sääntömääräinen syyskokous pidettiin marraskuun lintuillan yhteydessä torstaina 9. marraskuuta Tieteiden talossa Helsingissä. Syyskokoukseen saapui noin 50 tringalaista päättämään yhdistyksen tulevan 51. toimintavuoden suunnitelmista. Yhdistyksen puheenjohtaja Aleksi Mikola avasi kokouksen. Syyskokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pertti Uusivuori, sihteeriksi Sanna Mäkeläinen ja pöytäkirjantarkastajiksi Eeva-Liisa Korpela sekä Markku Mikkola-Roos. Hallituksen esityksen tulevan vuoden

Lue lisää
150 150 Johannes Silvonen

Kutsu Tringan syyskokoukseen 9.11.2023

Tringan syyskokous pidetään torstaina 9.11.2023 klo 17.30 alkaen Helsingissä, Tieteiden talossa (HUOM! kokouksen poikkeava aloitusaika). Syyskokouksen sääntömääräisten asioiden jälkeen jatketaan marraskuun lintuillan ohjelmalla, joka on William Velmalan esitelmä

Lue lisää
150 150 Aleksi Mikola

“Kotkaretki” “Virolahdelle” 14.10.2023 retkikertomus

Tringan jokasyksyinen Kotkaretki aloitettiin klo 7 Kiasman pysäkiltä 32 retkeläisen ja kahden oppaan voimin. Perinteinen retki alkoi kuitenkin epätavallisissa merkeissä, sillä Virolahdelle oli ennustettu koko päiväksi niin kovaa tuulta ja sadetta, että se todettiin retkiaamuna lähes varman pettymyksen takaavaksi retkikohteeksi. Itse asiassa kovaa tuulta ja sadetta oli luvattu koko etelärannikolle, joten vaihtoehtoisia kohteita ruvettiin etsimään…

Lue lisää
150 150 Jaana Sarvala

EuroBirdwatch-viikonloppuna tarkkailtiin lintujen syysmuuttoa

Koko Euroopan ja Keski-Aasian kattava EuroBirdwatch -tapahtuma järjestetään vuosittain aina lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Tringa järjesti omalla alueellaan EBW-viikonloppuna useita lintuharrastajille suunnattuja muutonseurantatapahtumia. Tässä pieni yhteenveto viikonlopun tapahtumista: Jo perinteikkäällä EBW-tapahtumapaikalla, Helsingin Herttoniemen Majavatien kalliolla oli tapahtuman aikana (la 30.9. klo 8-14) yhteensä 33 kävijää. Etenkin aamupäivän sää oli haasteellinen: aamulla paikoin kovaa sadetta (+ yksi…

Lue lisää
150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin