Tringa järjesti ennallistamistalkoot Helsingin Vanhankaupunginlahden IBA-alueella elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Vanhankaupunginlahden linnustollisesti arvokkaita rantaniittyjä uhkaa umpeenkasvu, jonka vuoksi Tringan vapaaehtoiset ovat ennallistaneet aluetta talkoovoimin kesästä 2013 lähtien.
Talkootöitä tehtiin samanaikaisesti kahdessa kohteessa: Hakalanniemellä ja Purolahdella. Hakalanniemen edustan rantaniityiltä niitettiin pois järviruokoa. Ely-keskuksen lahdelle tilaama niittokone oli niittänyt valtaosan Hakalanniemen rantaniityistä, joten talkoolaisille jäi niitettäväksi pienempiä järviruokosaarekkeita vesirajasta, mihin koneella ei päässyt. Hakalanniemen rantavyöhykkeeltä raivattiin myös vesakkoa. Lisäksi Hakalan lintutornin sekä katselulavan edustalta karsittiin puustoa näkyvyyden parantamiseksi.
Purolahdella talkoolaiset raivasivat vuoden vanhaa vesakkoa Purolahden katselulavan edustan niityiltä. Niityiltä poistettiin myös haitallisia vieraskasveja, kuten jättipalsamia. Talkootöiden ohessa ehdittiin tekemään lintuhavaintojakin: lahdella havaittiin mm. jalohaikara, muuttomatkalla levähtäviä kahlaajia kuten liroja ja töyhtöhyyppiä sekä petolinnuista mm. kalasääski, nuolihaukka, varpus- ja kanahaukka. Jo käynnissä olevasta lintujen syysmuutosta kertoivat aamulla taivaalta kuuluneet metsäkirvisen ja keltavästäräkin äänet.
Talkoisiin osallistui lauantaina yhteensä 15 ja sunnuntaina 18 vapaaehtoista. Kiitokset kaikille mukana olleille talkoolaisille! Talkootuesta kiitokset BirdLife Suomelle ja työvälineavusta seuraaville: Koneliike Olenius, Husqvarna, Gardena sekä Helsingin kaupunki.
Kuvat:
1. Vanhankaupunginlahden hoitoniitty Purolahden edustalla koneniiton jälkeen © Johannes Silvonen
2. Hakalan tornin näkyvyyden avaamista tornin ja lintulavan välillä © Janne Koskinen
3. ja 4. Vesakon raivausta Purolahden niityllä toisena talkoopäivänä © Johannes Silvonen
5. Näkymä Hakalan lintutornista sunnuntaina talkoiden jälkeen © Taavi Sulander