Tämän Vattimeren retken ensisanat lausuttiin syksyllä 2021 Tringan Talosaaren retkellä, kun yhdistyksen armoitettu retkikoordinaattori Jaana keskusteli retkelle osallistuneiden Janine Siewertin ja Ulrike Richterin kanssa. Ulrike oli palaamassa Saksaan ja heitti, ehkä hieman kieli poskessa, että Tringahan voisi järjestää retken Saksaan. Janinen kompattua ideaa Jaana jäi miettimään asiaa ja siitä ei sitten ollutkaan enää paluuta.
Retken suunnittelu aloitettiin alkuvuodesta 2022: retken kohteeksi valikoitui Saksan Pohjanmeren rannikon puoleinen Vattimeren vuorovesirannikko ja ajankohdaksi haarukoitiin 30.9.-8.10. Retkeläisiä lähti matkaan kuusi, Janine ja Ulrike alkuperäiskieltä taitaviksi apuoppaiksi ja allekirjoittanut oppaaksi. Näin jälkikäteen katsoen oli myös hyvä, että retkisuunnitelmassa ilmoitettiin jo etukäteen, että sään vuoksi ohjelma saattaa muuttua.
Mutta asiaan.
Perjantai 30.9.
Kokoonnuimme Vuosaaren satamassa kahden maissa ja Finnlinesin laiva kohti Travemundea lähti vartin yli neljän. Retkipinnojen kerääminen alkoi laivan irrottua laiturista ja alkumatkasta lajilistalle ehdittiin saada mm. pari allia ja merikotka, joka ei kuitenkaan jäänyt retken ainoaksi merikotkaksi, vaikka laji Saksassa onkin selvästi harvinaisempi kuin meillä. Vain pari minuuttia ennen laivan lähtöä näkyvissä ollut metsähanhi ehti juuri uida piiloon eikä sitä saatu koko reissun lajilistalle ollenkaan. Laivamatkan ajaksi oli julistettu myös pinnakisa: kuka näkee eniten varpuslintulajeja?
Lauantai 1.10.
Aamulla herättiin jossain Gotlannin itäpuolella, tosin lämmin aamu ja auringonnousu loivat vaikutelman siitä, että oltiin jossain paljon etelämpänä. Kannelta staijattiin aavalle merelle pitkin päivää, mutta keskellä Itämerta ei paljoa lintuja ollut nähtävillä. Jotain kuitenkin: runsain laji oli pikkulokki, joita nähtiin pitkälti toistasataa ja paras laji oli etelänkiisla. Lisäksi nähtiin pari kuikkalintua ja allia, merimetsoja ja muutama tarkemmin määrittämätön ruokkilintu. Ruokkilintujan ajateltiin nähtävän lisää retkiohjelmaan kuuluneella Helgolandin lintuasemasaarella, mutta mutta…
Myös Ottenbyn lintuasemasta ja sen staijareista saatiin näköhavainto, juuri ennen matkaa räjähtäneestä Itämeren kaasuputkesta sen sijaan onneksi ei. Varpuslinnuille sää oli liian hyvä ja menomatkan pinnakisa jouduttiin päättämään tuloksettomana: kukaan ei nähnyt ensimmäistäkään varpuslintua! Muutoin matka-aikaa kulutettiin muun muassa syömällä, saunomalla ja kertaamalla retkikohteen linnustoa ja maantiedettä yhdessä. Iltamyöhällä saavuttiin sitten Travemundeen ja suksittiin melko suoraviivaisesti sataman lähellä olleeseen hotelliin yöksi. Seuraavan aamun herätys oli varhainen.
Sunnuntai 2.10.
Lyhyiden yöunien jälkeen pakkauduttiin kolmeen autoon ja suunnattiin Pohjanmeren rannalle Schluttsieliin, mistä lautta ensimmäiselle retkikohteelle Hallig Hoogen saareen lähti. Aamun vähitellen valjetessa ja sateen tauottua alettiin vähitellen nähdä ensimmäisiä maisemia ja lintuja. Autoista näkyi mm. haarapääskyjä, eka pähkinänakkeli sekä yllättäen retken ainoat turkinkyyhkyt. Rannikon lähestyessä näkyviin ilmestyi alavia peltoja ja rannikon kosteikkoja, missä lintuja olikin sitten todella runsaasti, mutta niiden varsinainen katselu olisi ohjelmassa vasta Hallig Hoogelta palatessa. Lautalle ehdittiin hyvin ja alueen kahlaajista ja lokeista saatiin parempi käsitys jo lauttamatkalla, ensimmäisiä avosetteja myöten.
Hallig Hooge on avarien peltomaisemien vallitsema saari, missä asutus on keskittynyt muutamille korkeammille kumpareille. Tämä onkin tarpeen, sillä voimakkaimmissa Pohjanmeren myrskyissä koko saari noita kumpareita lukuun ottamatta peittyy merenpinnan alle! Tyypillistä koko rannikkovyöhykkeelle on myös merenpinnan merkittävä vaihtelu nousu- ja laskuveden vaihtelun mukaan: laskuveden aikaan näkyvillä on jotakuinkin horisonttiin asti yltävä lakeus mutaista merenpohjaa, joka nousuveden tullessa peittyy kokonaan veteen. Saarella on myös Naturschutzbund Deutschland’in (NABU) operoima luontokeskus, jossa majoituimme retkemme ajan.
Olimme saapuneet sen verran hyvissä ajoin, että asetuttuamme aloillemme ehdimme tekemään pitkän kävelyretken saaressa. Runsaimpia lajeja olivat muun muassa haapana, merimetso ja meriharakka, minkä lisäksi myös merihanhia, ristisorsia, tyllejä, suosirrejä ja lokkeja nähtiin yleisesti. Valkovikloja löytyi vielä parinkymmenen parvi, karikukkojakin useita ja parhaita lajeja olivat muuttohaukka, myöhäinen rantasipi, luotokirvinen sekä kaksi pulmusta. Varpuslinnuista kiurut, hempot, varpuset ja järripeipot olivat hyvin esillä ja nokivariksen määrittämiseen päästiin tutustumaan pitkin reissua.
Maanantai 3.10.
Maanantain pääohjelmanumero oli kävelyretki läheiselle Japsandin matalikolle laskuveden aikaan, mutta sitä ennen ehdittiin aamulla hieman retkeillä majapaikkamme ympäristöstä. Pusikoista löytyikin hieman varpuslintuja, mutta kirkas ja tuulinen sää eivät suosineet niiden jumiutumista saarelle. Sateessa ja sumussa tilanne voisi olla varsin toisenlainen.. Liejukanoja löytyi alueen lampareista, ojista ja pihoistakin seikkailemasta.
Retki Japsandille oli omalaatuinen. Ensin kokoonnuimme isommalla porukalla, sitten käveltiin paikallisoppaiden opastuksella enemmän ja vähemmän upottavaa merenpohjaa pitkin toista tuntia merestä paljastuneelle hiekkasärkälle – ja siellä vietetyn ajan jälkeen toki sitten takaisin, ennen nousuveden tuloa. Kahlaajia oli todella runsaasti, välillä horisontissa pölähteli tuhansien lintujen kokoisia palloparvia. Samoin hanhia, vesilintuja ja lokkilintuja oli runsaasti, kunnes nousuvesi karkoitti taas ne jonnekin kauemmas. Merenpohjan haiseva muta toi hieman vaivaa vaatteisiin tarttuessaan ja ihan yksinkertainen käveltävä merenpohja ei ajoittaisen upottavuutensa vuoksi ollut. Päivän päätteeksi päästiin vielä erinomaiselle päivälliselle lähiravintolaan.
Tiistai 4.10.
Tänään oli taas varhainen herätys, sillä tähtäimessä oli aamun ensimmäinen lauttayhteys ja paluu mantereelle. Lauttaan ehdittiin kimpsuinemme ja kampsuinemme ja heti mantereelle päästyä luotiin silmäys sen puolen kosteikkoihin. Ja lintuja todella piisasi. Reissun selvästi paras laji löytyi, kun paikallinen lintuharrastaja pysähtyi samalle paikalle kanssamme ja kertoi paikalla nähdyn edellisenä päivänä kaksi tundrakurppeloa! Ensin lintuja ei meinannut löytyä mutta sitten pienen paikanvaihdoksen jälkeen Eevin tarkat silmät poimivat linnut muiden kahlaajien seasta. Mainiota!
Linnuista ei muutenkaan ollut puutetta Schluttsielin sataman ympäristön kosteikoilla. Tuhansien vesilintujen ja satojen kahlaajien ohella näimme muun muassa kapusta- ja jalohaikaroita, lyhytnokkahanhen, tusinan afrikanhanhea, muuttohaukan ja avosettejä. Jouhisorsia ja mustapyrstökuireja oli runsaasti tavallisempien lajien seassa.
Seuraavaksi oli tarkoitus ajella Aarlauhun seuraavaan majoituspaikkaamme, mutta tässä vaiheessa epätoivotut suunnitelmanmuutokset alkoivat. Tarkoituksenamme oli nimittäin mennä viimeiseksi retkipäiväksi Helgolandin legendaariselle lintuasemasaarelle. Iltapäivällä laivayhteyksiä hoitava yhtiö kuitenkin ilmoitti, että liian voimakkaan tuulen vuoksi laivamme ei kulje!
Mikä eteen? Pikaisen googlailun jälkeen saimme onneksi varattua liput isompaan laivaan, joka olisi lähdössä matkaan hieman kauempana olevasta satamasta. Oletuksemme oli, että isompi laiva kestäisi kovemmat tuulet paremmin. Niinpä ajelimme sitten hotellille Aarlauhun ja illalla retkeiltiin sen lähistön kosteikoilla, jotka alkoivat heti hotellin takapihalta. Sieltä löytyikin arviolta 15 000 kottaraista iltalennolta, kuningaskalastaja, mustakurkku- ja pikku-uikut sekä viiksitimali.
Tämän jälkeen oli ohjelmassa vielä illallinen, joka tosin muutamien osalta keskeytyi yhden retkeläisen tultua niin huonovointiseksi, että läksimme käymään lähimmässä sairaalassa. Saksalaisesta sairaalabyrokratiasta selvittiin ja mistään vakavammasta ei onneksi ollut kyse. Paluun hotellille kruunasi hotellin yöpäivystyksen puute, mikä aiheutti vielä 1,5 tunnin viivästyksen nukkumaan pääsylle, mutta sekin onnistui lopulta.
Keskiviikko 5.10.
Tänään olimme saaneet paikallisoppaan NABU:sta esittelemään meille Aarlaun ympäristön rantoja ja kosteikkoja ja se olikin ihan hyvä, kun viime yön seikkailun jäljiltä yöunet jäivät hieman lyhyeksi. Päivä oli tuulinen mutta lintuja oli taas nähtävillä silmät ja suut täyteen! Lajipuolelta mainittakoon mustaviklojen ja pulmusten (varsinkin erikoinen yhdistelmä samalle retkipäivälle!) ohella kapustahaikarat sekä uikkujen valikoima, sillä näimme niin silkki-, mustakurkku-, pikku- kuin mustakaulauikkujakin! Talvipukuisten mustakurkku- ja mustakaulauikkujen vertailu oli ihan opettavaista. Kuparisorsa täytyy mainita myös päivän lajeista.
Jos lintuja näkyikin niin tuulten osalta emme olleet palanneet rouva Fortunan suosioon, vaan nyt tuli ilmoitus sitä isompaakin Helgolandin laivaa liikennöivältä yhtiöltä, että huomisen laivavuorot on peruttu. Helgolandille meno peruuntui siten kokonaan, onneksi Aarlaun hotellista löytyi vielä tilaa yhdeksi yöksi, niin ei tarvinnut sentään lähteä uutta hotellia etsimään. Ohjelmassa oli iltapäivällä vielä NABU:n oppaamme todella kattava esitys Vattimeren alueen linnustosta ja sen muutoksista. Hollannista Saksan kautta Tanskaan ulottuvan vuorovesirannikon linnustoa on seurattu aktiivisesti pitkään. Vaikka näennäisen samankaltaista vuorovesirantaa riittää, monet lajit viihtyvät vain tietyillä alueilla. Ja ilmastonmuutoksen aiheuttama merenpinnan nousu voi kaiken tämänkin muuttaa. Esitelmän ja illallisen jälkeen oltiinkin valmiita nukkumaan.
Torstain 6.10.
Tänään olisi ollut tarkoitus siirtyä Helgolandille, mutta sen sijaan lähdettiinkin kiertelemään lähialueiden niitä lintukohteita, joissa ei vielä oltu käyty. Eider-joen suistossa ihmeteltiin valtavia, tulvasuojaksi tehtyjä patorakennelmia ja nähtiin kesy kirjohylje, joka pötkötti rantalaiturilla aurinkoa ottamassa.
Lisäksi tehtiin lyhyt kaupunkivisiitti Busumin kaupunkiin, missä sielläkin kaivettiin linnanpuistosta mm. nakkeleita. Eikä tänäänkään toki vältytty juustokakkupäiväkahveilta. Paluumatkalla jatkettiin vielä mustakaulauikkujen määrittämisen opettelua ja lisättiin kalatiira retken pinnalistalle. Iltaretki mahdollisten tornipöllöjen perään sen sijaan taisi kaatua majapaikan sänkyjen vetovoimaan.
Perjantai 7.10.
Aamulla jätettiin hyvästit Aarlaun hotellille ja suunnattiin pari mutkan kautta vähitellen kohti Travemundea ja paluulauttaa.
Retkeily Speicherkoogin kosteikkokohteilla tuotti lisäyksinä lajilistalle mm. silkkihaikaran ja pikkusirrin, mutta muuten lajisto alkoi toki olla jo edeltäviltä päiviltä tuttua.
Matkalla Travemundeen ennen hämärän tuloa otettiin viimeisenä retkikohteena tuntumaa vielä saksalaismetsien linnustoon Barker Heiden tienoilla, koska metsissä ei sattuneista syistä oltu juurikaan aikaa kuluneella viikolla vietetty. Lajisto tosin oli liiankin pitkälti kotimaasta tuttua, sillä parhaat löytyneet lajit olivat kurki, palokärki, kulorastas ja hömötiainen… ehkä tämä oli samalla merkki siitä, että olisi aika suksia kotiin. Näin tehtiinkin eli suunnattiin taas Travemundeen laivajonoon ja puolenyön jälkeen päästiin laivaan, joka lähti kohti Helsinkiä kolmelta aamuyöllä.
Lauantai 8.10.
Laivapäivä, jälleen. Laivan kansilta tähystely ei tällä kertaa tuottanut mainittavia havaintoja, ehkä turnauskestävyyskin alkoi olla hieman lopussa. Matkaa kulutettiin muun muassa syömällä, lukemalla ja saunomalla. Menomatkan tapaan käynnissä oli varpuslinturalli ja tällä kertaa päivän aikana nähtiinkin rastaslaji ja pari västäräkkiä, huh huh!
Sunnuntai 9.10.
Aamun valjettua ehdittiin joitakin tunteja taas tähystellä laivan kannella ennen Finnlinesin saapumista Vuosaareen. Alleja nähtiin pari tuhatta, valkoposkihanhilla oli pientä muuttoa ja pikkulokkejakin nähtiin kolme. Varpuslinturallin voitto jaettiin, kun lopulta kaksi henkilöä näki kaksi lajia ja sijoille 3-4 tulleet molemmat yhden lajin, muiden jäädessä hieman vaatimattomampiin tuloksiin. Koko reissun yhteislajisumma oli 123 lajia, ynnä afrikanhanhi ja kuparisorsa.
Kiitokset
Kiitokset joustavalle retkeläisporukalle, retkikoordinaattori Jaanalle ja erityisesti Janinelle ja Ulrikelle, ilman teitä tästä reissusta ei olisi tullut yhtään mitään.
Retken opasti ja kertomuksen kirjoitti Harri Hölttä