Tringan retki Utöön 25.-28.9.25 Retkikertomus

Taigauunilintu. Kuva Tuomas Kervinen

Edellisviikon ajan jatkunut kova läntinen ilmavirtaus ja sateinen sää oli tulpannut varsinkin pikkulintumuuttoa ja Utössä ei ollut havaittu paljoakaan hyönteissyöjiä aiemmin kuluneella viikolla. Nyt korkeapaine oli vahvistunut Suomen päälle ja Utön retkelle oli tiedossa ainakin hyvää retkeilysäätä ja todennäköisesti myös enemmän lintumuuttoa. Pärnäisiin kimppakyydeillä saapuneet innokkaat retkeläiset siirtyivät Utön yhteysalukseen vajaa tunti ennen laivan lähtöaikaa. Laivan lähtöä odotellessa havainnoitiin lähiympäristöä ja hetki laivan lähtöaikaa alkoikin tapahtua, kun petolintuja alkoi virrata idästä.

Retken opas, Tuomas, tähyilee lähtösatamassa. Kuva Jaana Sarvala

Retken lajilistan keräys oli sovittu aloitettavan vasta laivan lähtiessä, joten näitä havaintoja ei vielä kirjattu retken havaintoihin. Ainakin varpushaukkoja ja hiirihaukkoja saatiin määritettyä ohilentäneistä linnuista. Petolintuja riitti vielä varsin paljon jonkin aikaa laivan lähdön jälkeen. Kaikki lajilleen määritetyt olivat hiirihaukkoja, joita oli enimmillään kiertelemässä seitsemän yhtä aikaa. Hieman tämän jälkeen varsin läheltä laivan kiersi kaksi sinisuohaukkaa.

Petolintumuutto rauhoittui, kun saaristo harveni. Havaintoja kertyi lähinnä eri lokkilajeista ja isokoskeloista, Eniten havainnoitavaa oli laivamatkan välisatamissa, Nötössä, Aspössä ja Jurmossa. Nötössä havaittiin retken ensimmäinen tuulihaukka, Aspöön saapuessa pari mustalintua, silkkiuikku ja saaressa toinen tuulihaukka. Jurmon satamassa tuli useampia havaintoja samaan aikaan, kun havaittiin kolme lentävää teertä, joita monet jäivät etsimään. Samanaikaisesti esiin kaarsi suohaukka, jonka muutama retkeläinen määritti mahdollisesti arosuohaukaksi, mutta tämä jäi hieman epävarmaksi, kun lintu katosi pian näkyvistä ja suurimman osan porukasta huomio oli kiinnittynyt teerien etsintään. Muutama laivalla ollut retkiseurueemme ulkopuolinen lintuharrastaja väitti havainneensa Jurmossa näiden lisäksi myös suo-/sarvipöllön, mutta meidän retkeläisiltämme tämä lintu ja näkemättä. Loppumatkalla Utöön havainnoiksi kertyi vielä muun muassa kaksi ohilentänyttä kaakkuria, muutamia varpushaukkoja, useita merikotkia, haahkoja, suuri parvi telkkiä. Koko laivamatka sujui aurinkoisessa, varsin vähätuulisessa ja ajankohtaan nähden lämpimässä säässä.

Utössä meitä oli vastassa hotellin mönkijäkuljetus matkatavaroillemme. Hotellihuoneet saatuamme olikin jo aika päivälliselle, minkä jälkeen lähdimme vielä pienelle iltakierrokselle illan jo hämärtäessä. Katsoimme reitin majakalle seuraavaa aamua varten ja kävimme pyörähtämässä hetken Itäniityllä katsomassa, josko alkuviikosta siellä havaittu suopöllö olisi vielä paikalla. Pöllöstä ei havaintoa, muutama pikkulintu näkyi niityn katajissa lämpökameroiden kuvissa. Paluumatkalla hotellille havaittiin muutamia lepakoita kiertelemässä jalkapallokentän tuntumassa. Viimeisenä kohteena oli Gamla Postenin männikön tarkistaminen lämpökameralla, minkä jälkeen päivä olikin jo tässä vaiheessa kasassa ja oli aika mennä valmistautumaan seuraavaan päivään.

Perjantai valkeni selkeänä ja tuuli oli heikkoa. Jo hotellin pihalta havaittiin useita pikkulintuparvia, peippoja, järripeippoja ja vihervarpusia. Suuntasimme majakalle seuraamaan muuttoa, jonne suuri osa retkeläisistä olikin jo ehtinyt ennen virallista lähtöaikaa. Auringonnousu majakalta oli hyvin kaunis.

Kuva Jaana Sarvala

Pikkulintuparvia muutti useita eri puolilla, suurimmat määrät olivat peippoja ja järripeippoja. Merellä havaittiin pilkkasiipiä ja pari pientä parvea mustalintuja. Yhtä Pattskärin suunnalla ollutta lintua katseltiin jonkin aikaa, ennen kuin auringon noustessa ja valon lisääntyessä se paljastui sepelhanheksi. Majakalta havaittiin Kesnäsissä kolme teertä, jotka olivat hyvin esillä pitkän aikaa, jotta kaikki pääsivät katselemaan niitä rauhassa. Kesnäsissä oli hetken huonosti nähtävillä jokin jalohaukka, mutta se jäi määrittämättä lajilleen. Retkilajilista karttui aamuretkellä usealla uudella pikkulintulajilla.

Tiltaltti. Kuva Tuomas Kervinen

Teeri. Kuva Anja Länsisaari
Kuva Jaana Sarvala

Aamupäiväretkelle lähtö aikaistui, kun radiopuhelimista kuului, että koululta oli löydetty taigauunilintu. Sinne lähdettiinkin pikavauhtia. Jonkin aikaa odotettuamme lintu tulikin näkyviin, mutta liikkui vilkkaasti lepän lehtien seassa, joten kaikki eivät onnistuneet näkemään lintua hyvin. Lintu siirtyi jonkin matkaa ja oli kateissa taas jonkin aikaa, mutta lopulta päästi yhden kutsuäänen, jolloin osasimme kohdistaa etsinnän oikealle alueelle, jolloin se löytyikin varsin nopeasti. Edelleen lintu pyöri latvustoissa, mutta tällä kertaa lähes kaikki onnistuivat varmaan sen varsin hyvin näkemään.

Taigauunilintu, “ino”. Kuva Tuomas Kervinen

Varsinaisella aamupäväretkellä suunnattiin Itäniitylle.

Kuva Jaana Sarvala
Itäniitty. Kuva Jaana Sarvala

Alkumatkan mielenkiintoisin havainto taisi olla männikön vieressä liikkunut leppälintu. Jatkoimme matkaa kiertäen Itäniityn vastapäivään. Niityn yllä lenteli useita niittykirvisiä, edestä lähti lentoon yksi taivaanvuohi. Itärannalta uusiksi havainnoiksi kertyi tiltaltteja ja valkoviklo. Paluumatkalla poikkesimme vielä Itäniityn mäntyjen luo ja se olikin kannattava keikka, sillä niiden vierestä pihlajasta löytyi hieno koiraspuolinen vanha pikkusieppo.

Lounaan jälkeinen tauko katkesi, kun radiopuhelimesta kuului, että Itäniityllä muuttohaukka jahtasi valkovikloa. Osa porukasta lähti katsomaan, josko haukka olisi vielä havaittavissa. Ei onnistanut, mutta ampuhaukka lensi kuitenkin ohitse.

Ampuhaukka. Kuva Tuomas Kervinen

Pari retkeläistä oli nähnyt ampuhaukan jo aiemmin päivällä ja varmaan sama lintu kierteli Itäniityn ympäristössä. Pari lintuharrastajaa kertoivat nähneensä aiemmin aamupäivällä Itäniityllä suopöllön, mikä nosti myös muutamien meidän retkeläisemme odotuksia, josko onnistuisimme itsekin näkemään pöllön. Tänään ei ainakaan vielä tärpännyt sen suhteen, katsotaan mitä seuraava päivä tuo tullessaan.

Iltapäiväretkelle suuntasimme Kesnäsiin ja Eteläkärkeen. Matkan varrella ja niemen kärjessä ympärillä pyöri kymmeniä niittykirvisiä, kovasta yrityksestä huolimatta emme havainneet yhtään luotokirvistä. Paluumatkalla osa porukasta käveli lähempänä rantaa ja siellä oli pari pajusirkkua ja useita laulurastaita. Lähestyessämme lahden pohjukkaa ruovikosta kuului luhtakanan kiljuntaa ja siitä saatiin uusi retkilaji. Samalla seudulla muutamat retkeläiset kuulivat peukaloisen rätinää. Kiersimme vielä Itäniityn reunan kautta, kun muutamat retkeläiset olivat havainneet siellä muutaman mielenkiintoisenoloisen linnun. Onneksi molemmista oli saatu kuva, joista saatiin määritettyä ne jo retkilajilistalla olleiksi pajusirkuksi ja leppälinnuksi.

Pajusirkku. Kuva Tuomas Kervinen.
Eteläkärki. Kuva Jaana Sarvala
Retkeläisiä itäniityn rannalla. Kuva Jaana Sarvala

Illallisella suoritettiin retken ensimmäinen iltahuuto ja käytiin läpi lajihavainnot edellispäivän lautan lähtöhetkestä alkaen. Yhteislajimääräksi saatiin 66 lajia. Pari retkeläistä kuulivat myöhemmin illalla Itäniityn suunnalla, mutta hyvin kaukaa pöllön huhuilua. Pöllön lajimääritys jäi lopulta auki.

Lauantaiaamuna osa porukasta lähti liikkeelle jo heti kuuden jälkeen ja suuntasivat kylän laiturille odottamaan, josko huuhkaja näyttäytyisi päivän alkaessa sarastaa. Aikainen herätys palkittiin ja huuhkaja oli näkyvissä ja huhuiluakin kuului laiturille.

Huuhkaja auringonnousussa. Kuva Titta Salonen

Lintu nähtiin myös hotellin viereiseltä kalliolta. Se lensi kuitenkin pois pian päivänvalon lisääntyessä huomattavasti ennen auringonnousua. Aamuhämärässä kuului myös kapustarinnan ääniä ja saimme tästäkin uuden retkilajin.

Aamuinen muutonseuranta tehtiin tällä kertaa luotsiaseman kupeesta. Aamu valkeni taas todella hienona: lähes tyyntä, selkeää ja vuodenaikaan nähden lämmintä. Tuuli oli niin vähäistä, että itikatkin häiritsivät ajoittain muutonseurantaa.

Kuva Jaana Sarvala
Kuva Jaana Sarvala

Kauempana merellä meni koko ajan muuttoparvia: mustalintuja, alleja ja pilkkasiipiä. Lähempää löytyi yksi härkälintu, kolme kuikkaa sekä yksi ohitse lentänyt pieni metsähanhiparvi. Todennäköisesti sama sepelhanhi, joka nähtiin jo perjantaina, oli edelleen paikalla. Juuri ennen viimeisten retkeläisten lähtemistä aamupalalle huomattiin vielä yksi riskilä uudeksi retkilajiksi.

Aamupala keskeytyi, kun radiopuhelimista kuului, että luotsiasemalla oli havaittu virtavästäräkki. Lintu oli kuitenkin lentänyt kauemmas armeijan alueelle. Tästä huolimatta muutamat retkeläiset kävivät etsimässä lintua sitä kuitenkaan löytämättä. Varsinaiselle aamupäiväretkelle lähdettiin klo 10.15. Kierrettiin hetki Enskärissä hotellin ja lauttasataman ympäristössä ja suunnattiin sitten kohti koulun viereistä tervalepikkoa, jossa ihailtiin runsasta määrää puukiipijöitä, joita oli saapunut yöllä saareen. Lintuja pyöri lähimmillään muutaman metrin päässä katseltavina ja kuvattavina. Suuntasimme tästä Itäniitylle, jossa muutama ryhmämme jäsen oli nähnyt ja kuvannut pöllön, joka varmistui myöhemmin suopöllöksi.

Suopöllö. Kuva Anja Länsisaari

Pääjoukkoa ei kuitenkaan onni suosinut ja pöllö ei enää näyttäytynyt uudelleen. Jälleen kerran radiopuhelimesta kuulunut viesti muutti suunnitelmia, kun Kesnäsistä oli havaittu turkinkyyhky. Lähdimme jo kävelemään siihen suuntaan, kunnes kyyhky lähtikin lentoon ja lensi meidän ohitsemme ja saimme sen nähdyksi. Sama lintu nähtiin päivän mittaan vielä useamman kerran uudestaan, kun se lenteli lähinnä Itäniityn ja Kesnäsin väliä. Myöhemmin valokuvia tarkemmin tutkittuamme lintu paljastuikin nuoreksi turturikyyhkyksi, mikä oli monelle retkeläiselle mieluisa yllätys.

Mikä kyyhky? Olisiko turkin-? Kuva Tuomas Kervinen
Onkin turturikyyhky! Kuva Anja Länsisaari

Iltapäiväretkellä suuntasimme taas Itäniitylle ja Itärantaan. Lintutilanne näytti hyvin hiljaiselta, pikkulinnut olivat oikeastaan jo vaienneet päivälevolle, kunnes mereltä saapui useampi sinisuohaukka, jotka jäivät kiertelemään Itäniityn alueelle.

Sinisuohaukka (ja retkeläinen Timo). Kuva Tuomas Kervinen
Sinisuohaukka. Kuva Tuomas Kervinen

Lähdimme jo kohti Itäniityn ruovikkoa, kun yksi suohaukoista pisti silmään hieman erilaisena ja se paljastuikin nuoreksi arosuohaukaksi, joka jäikin kiertelemään Itäniityn alueelle ollen välissä poissa näkyvistä jonkin aikaa.

Arosuohaukka. Kuva Tuomas Kervinen
Arosuohaukka. Kuva Leena Storgårds

Samalla alueella pyöri myös useampi sinisuohaukka (naaras/nuori). Mahdollinen suopöllön näkeminen kiinnosti sen verran paljon, että vietimmekin loppu retkiajan Itäniittyä hitaasti kiertäen. Suopöllö ei näyttäytynyt, mutta näimme komean vanhan sinisuohaukkakoiraan lentävän niityn poikki.

Juuri ennen loppuporukan poistumista niityltä, koirasteeri lensi komeasti koko niityn yli. Teeri oli ollut jonkin aikaa niityn reunalla kiven päällä näkyvissä.

Teeri. Kuva Tuomas Kervinen

Maittavan päivällisen jälkeen oli taas iltahuudon aika ja kävimme läpi päivän aikana havaitut lajit. Kokonaislajisaldo tässä vaiheessa oli 79 lajia. Muutama innokkain lähti vielä iltakävelylle Itäniityn reunalle kuuntelemaan, josko sieltä kuuluisi edellisillan pöllöä. Tuuli oli virinnyt hieman edellisiltaan verrattuna ja pöllöstä ei tullut havaintoa, vaikka Itäniityllä ollessamme ohi näytti lentävän vaalea hahmo. Hetken ihmettelyn jälkeen se paljastui majakan valoksi, joka välillä heijastui lähisaarten kallioista vaaleana liikkuvana hahmona. Vaikka pöllöstä ei tullutkaan havaintoa, kirkas tähtitaivas oli upea: täysin selkeä ja kuuton taivas ja vähäinen valosaaste aikaansai kirkkaan tähtitaivaan, josta erottui linnunrata oikein selvästi. Katselimme vielä kaukoputkella Saturnusta, josta erottui sen renkaat sekä Andromedan galaksia.

Sunnuntaiaamu valkeni taas lähes selkeänä, heikkotuulisena ja lämpimänä. Huuhkaja oli jälleen näkyvillä, nyt hieman eri paikassa ja oli paikoillaan pidempään, joten useammat ehtivät nähdä sen. Olimme seuraamassa aamumuuttoa luotsiasemalla, tällä kertaa vain hieman lyhyemmän aikaa, sillä tarkoitus oli mennä aamupalan jälkeen vielä Itäniitylle kyttäämään mahdollista suopöllön esiintymistä. Muuttoa oli edellispäivää vähemmän, mutta saatiin kuitenkin yksi uusi retkilaji, kun yksi tylli lensi ylitsemme. Hieman tämän jälkeen vielä pari kapustarintaa lensi suoraan ylitsemme.

Itäniityllä ei näkynyt suopöllöä, mutta kaksi isolepinkäistä piristi monia. Linnut lentelivät ympäri niittyä ja jäivät ajoittain lekuttelemaan paikoilleen hyvin näkyviin.

Isolepinkäinen. Kuva Tuomas Kervinen
Kuva Tuomas Kervinen

Muutamia sinisuohaukkoja lenteli myös alueella. Hotellihuoneiden luovutusten jälkeen kierreltiin vielä hetki hotellin ympäristössä, josta pari retkeilijää havaitsivat vielä punakylkirastaan uudeksi retkilajiksi. Sitten olikin jo aika astua lautan kyytiin lukuisien muiden matkaajien kanssa. Yläkansi tuli lähes täyteen jo Utöstä, kun kaunis ja aurinkoinen sää houkutteli monet ulkokannelle. Matkan välisatamista tuli kyytiin vielä useampi kymmen uutta matkustajaa, mm. TLY:n retkiporukka Aspöstä. Matkalla ei näkynyt kovinkaan paljoa lintuja, kuitenkin löysimme seitsemän kurkea vielä viimeiseksi lisäykseksi retkilajilistalle. Lähestyessämme Pärnäisten satamaa taivaalla lensi vajaa kymmenen sinisuohaukkaa.

Suuren matkustajamäärän takia päätimme suorittaa retken lajilistan läpikäynnin vasta Pärnäisten satamassa ja jatkaa retkilajiveikkauskilpailua siihen asti. Tämän päivän viiden uuden lajin jälkeen, retken kokonaislajimääräksi tuli 84 lajia. Retkilajiveikkauskilpailun voitti täsmälleen oikealla vastauksella Timo K. Onnittelut voittajalle!

Kiitokset koko retkiseurueelle oikein mukavasta retkiviikonlopusta. Säät todella suosivat retkeilyä ja lajilistalle saatiin muutamia hieman harvinaisempiakin lajeja. Kaikki retkeläiset tuntuivat lähtevän Pärnäisistä kotia kohti iloisina ja kiitollisina retkestä sekä seuraavaa Utön retkeä odottaen. Kiitokset myös Utö Havshotellille sekä Jorma Tenovuolle ym. saaressa olleille lintuharrastajille havaintojen jakamisesta.

Retkikertomuksen kirjoitti retken opas Tuomas Kervinen

Tuomaksen kuvasi Jaana Sarvala

Retkellä havaitut lajit:

  1. kyhmyjoutsen
  2. metsähanhilaji
  3. sepelhanhi
  4. haapana
  5. harmaasorsa
  6. sinisorsa
  7. tavi
  8. jouhisorsa
  9. lapasorsa
  10. tukkasotka
  11. lapasotka
  12. haahka
  13. alli
  14. mustalintu
  15. pilkkasiipi
  16. telkkä
  17. isokoskelo
  18. teeri
  19. kaakkuri
  20. kuikka
  21. silkkiuikku
  22. härkälintu
  23. merimetso
  24. harmaahaikara
  25. merikotka
  26. sinisuohaukka
  27. arosuohaukka
  28. varpushaukka
  29. hiirihaukka
  30. tuulihaukka
  31. ampuhaukka
  32. nuolihaukka
  33. luhtakana
  34. kurki
  35. tylli
  36. kapustarinta
  37. suokukko
  38. taivaanvuohi
  39. rantasipi
  40. valkoviklo
  41. naurulokki
  42. kalalokki
  43. harmaalokki
  44. merilokki
  45. riskilä
  46. sepelkyyhky
  47. turturikyyhky
  48. huuhkaja
  49. suopöllö
  50. käpytikka
  51. kiuru
  52. haarapääsky
  53. metsäkirvinen
  54. niittykirvinen
  55. västäräkki
  56. peukaloinen
  57. rautiainen
  58. punarinta
  59. leppälintu
  60. kivitasku
  61. mustarastas
  62. räkättirastas
  63. laulurastas
  64. punakylkirastas
  65. kulorastas
  66. taigauunilintu
  67. tiltaltti
  68. hippiäinen
  69. pikkusieppo
  70. kuusitiainen
  71. sinitiainen
  72. talitiainen
  73. puukiipijä
  74. isolepinkäinen
  75. varis
  76. korppi
  77. kottarainen
  78. peippo
  79. järripeippo
  80. tikli
  81. vihervarpunen
  82. hemppo
  83. punatulkku
  84. pajusirkku
150 150 Jaana Sarvala
Kirjoita jotakin