Liian suuri pesimättömien varisten joukko aiheuttaa luontovahinkoa Vanhankaupunginlahdella. © Micha Fager

Mediatiedote: Viikin jätteenkäsittelylaitoksen toiminta heikentää Vanhankaupunginlahden linnustoarvoja

Mediatiedote 22.4.2024, vapaa julkaistavaksi

Viikin jätteenkäsittelylaitoksen toiminta heikentää Vanhankaupunginlahden linnustoarvoja

Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ry on jättänyt Uudenmaan ELY-keskukselle vireillepanopyynnön Remeo Oy:n Viikin käsittelylaitoksen toiminnasta aiheutuneen luontovahingon korjaamiseksi. Vireillepanopyyntö tarkoittaa, että ELY-keskuksen on viranomaisena ratkaistava asia kiireellisenä.

“Biojätteiden välivarastointi käsittelylaitoksen alueella ylläpitää suurta joukkoa alueella pesimättömiä variksia. Tämä heikentää olennaisesti Vanhankaupunginlahden Natura-alueen linnustoarvoja ja muodostaa merkittävän uhan etenkin Lammassaaren hoitoniityllä pesiville avomaan lajeille ja lahden vesilinnustolle”, kertoo Tringan suojelusihteeri Juho Leppänen

Pesimättömät varikset tuhoavat usean lajin pesintöjä syömällä munia ja poikasia. Lisäksi ne karkottavat muuttoaikoina levähtämään laskeutuvia ja ruokailevia lintuja alueelta ja pelottavat läsnäolollaan etenkin avomaan varpuslintuja Vanhankaupunginlahden hoitoniityiltä pois ennen pesintöjen alkua. 

Luontovahinko kohdistuu useisiin uhanalaisiin ja harvalukuisiin sekä Vanhankaupunginlahden suojeluperustaisiin lajeihin, kuten kelta- ja sitruunavästäräkkiin, heinätaviin, suokukkoon, pikku- ja lapinsirriin sekä heinäkurppaan.

“Pitkään jatkunut ja ajan myötä voimistunut luontovahinko on heikentänyt Vanhankaupunginlahdella tehtyjen hoito- ja kunnostustoimien tehokkuutta. Näihin toimiin on käytetty paljon aikaa ja rahaa. Käsittelylaitoksen toiminta suojelualueen läheisyydessä pitää Vanhankaupunginlahden pesimälintujen parimääriä keinotekoisesti matalammalla tasolla kuin millä ne muutoin hoito- ja kunnostustoimet huomioiden olisivat”, Leppänen jatkaa.

Viikin käsittelylaitoksen aiheuttaman luontovahingon korjaaminen edellyttää, että laitoksen biojätteisiin liittyvä toiminta muuttuu oleellisesti niin, ettei laitoksen alueelta ole saatavilla ravintoa. Mikäli tämä ei ole mahdollista, on toiminta siirrettävä kokonaan toiseen paikkaan pois suojelualueen läheisyydestä.

Yhdistys huomauttaa myös variksen kuuluvan Vanhankaupunginlahden pesimälinnustoon. Alueella pesivät varikset eivät kuitenkaan aiheuta vastaavanlaista vahinkoa muulle linnustolle kuin käsittelylaitoksen ylläpitämä satojen pesimättömien lintujen joukko.

Linkki vireillepanopyyntöön (pdf).

Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ry on BirdLife Suomen paikallisyhdistys, johon kuuluu yli 4500 lintuharrastajaa Uudellamaalla.

Valokuvaajan nimi mainittava kuvan käytön yhteydessä: Micha Fager.

Lisätietoja:

Juho Leppänen, suojelusihteeri, Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ry, suojelusihteeri(at)tringa.fi, 044 263 7929

Liian suuri pesimättömien varisten joukko aiheuttaa luontovahinkoa Vanhankaupunginlahdella. © Micha Fager
1918 1144 adminTringa
Kirjoita jotakin