Lintujen pesimäkausi on alkukesän kynnyksellä kiireisimmillään. Pesintä on linnuille vuoden tärkeintä aikaa, ja on ensiarvoisen tärkeää suunnitella ja toteuttaa erilaiset maankäyttö- ja rakennushankkeet, raivaustyöt ja niitot niin, että pesimärauha turvataan. Kaikkien lintujen pesintää suojaavat EU:n lintudirektiivi sekä luonnonsuojelulain rauhoitussäännökset, jotka kieltävät kaiken pesiin, muniin ja poikasiin kohdistuvan tahallisen häirinnän.
Helsingin kaupungin toukokuisista Malminkentän nurmialueiden leikkuista on herännyt vilkasta keskustelua, joka osaltaan osoittaa myös ihmisten huolta ja halua suojella lintujen pesintöjä. Tapaus on surullinen ja aiheuttanut turhaa kärsimystä avomaalla pesiville linnuille, eivätkä tämänkaltaiset toimenpiteet kuulu lintupääkaupunkina itseään mainostavan Helsingin käytäntöihin. Toivomme, että vastaisuudessa leikkuuajankohtiin, suunnitteluun sekä mahdollisen urakoitsijan ohjeistukseen ja valvontaan kiinnitetään tarkemmin huomiota ja varmistetaan, ettei asia toistu. Pitkässä heinikossa piileskelevien avomaapesijöiden, kuten kiurun ja niittykirvisen pesien löytäminen voi olla ajoittain hankalaa. Tällöin on syytä hyödyntää tarvittaessa asiantuntija-apua, etenkin jos esimerkiksi aikuisten lintujen käytöksestä tai muusta päätellen pesintöjä on aiheellista olettaa alueella olevan.
Lintujen pesimärauhasta voi lukea lisää kattojärjestömme BirdLifen sivuilta.
Muistutamme myös tulevaa kesää ajatellen peltolintujen huomioimisesta peltojen ja muiden avointen alueiden niitossa. Mahdollisimman myöhäinen niittoajankohta ja peltolinnut huomioivien niittomenetelmien käyttö ovat toimivia keinoja auttaa voimakkaasti vähentynyttä peltolinnustoa. Lisätietoa asiasta löytyy tiedotteestamme kesältä 2022.