Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:
Muutto kauniissa korkeapainesäässä on ollut hienoa eiliseen asti, vaikka korkeuden takia ei aina niin näkyvää. Neljän peräkkäisen päivän kurkisumma oli Hangon lintuasemalla harvinaisen komea, lähes 33 000 lintua. Jatkuvat idänpuoleiset tuulet Baltiassa varmaan painoivat lähes kaikki kurjet Baltian länsirannikolle, josta ne sitten jatkoivat Hangon suuntaan hyvin keskittyneenä virtana. Ilmavirtauksen lämpö ja suunta näkyy melko aikaisina kattohaikarahavaintoina ja muutamana harjalintuna Lounais-Suomessa. Viime yönä alkoi sitten kova itäpuhuri, mikä katkaisi muuton jokseenkin täysin. Tästä eteenpäin uusi korkeapaine Suomen itäpuolella pitää sään kuivana ja aluksi viileänä. Itätuuli heikkenee, ja pilvisyys vähenee hiljalleen, jolloin pikkuhiljaa muuttosää paranee taas. Tuulen takia merivesi on hyvin alhaalla ja rantalietteet laajat. Harmi vain, että kahlaajien muutto on vasta ihan alussa.
Pe: Mantereella navakka ja merellä kova, Hangossa jopa myrskyisä, itäkoillinen tuuli heikkenee huomisen aikana merellä reippaan navakaksi, sisämaassa enimmäkseen kohtalaiseksi. Aamulla verraten pilvistä (keskipilveä), mutta idästä alkaen selkeä sää leviää, ja pilviä on illalla enää Hangossa. Näkyvyys on priima, mutta voimakas tuuli estää muuttajien pääsyn meren yli ja saa retkeilijän palelemaan.
La: Sisämaassa yöpakkasta, rannikolla päivälläkin koleaa. Sisämaassa navakkaa–kohtalaista, merellä reippaan navakkaa idänpuoleista tuulta, joka päivällä on voimakkaimmillaan. Selkeää mutta aika huono muuttosää navakan itätuulen takia (tosin lokeille ja piekanoille ihan ok tuuli).
Su: Mantereella yöpakkasta, sisämaassa iltapäivällä jo yli 10 astetta. Sisämaassa enimmäkseen heikkoa, merellä kohtalaista idänpuoleista tuulta, joka päivällä voi rannikolla kääntyä kaakkoiseksi merituuleksi. Verraten selkeää ja loistava näkyvyys edelleen. Muuttosää on jo sangen hyvä tuulen heikentyessä ja edellisten päivien muuttopatoutuman alkaessa purkaantua.
Alkuviikko, arvio: Heikkotuulinen melko selkeä korkeapainesää jatkuu Suomessa. Päivisin on kumpupilviä ja merituulta, ja vähitellen lämpötila nousee sisämaassa jopa yli 15 asteen. Muutto on taas vauhdissa öin ja päivin, mutta vaikea laskettavaksi, kun linnut ovat hajallaan korkeuksissa.