Lintusäätiedote Uudellemaalle 2.–4.4.2023

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Säätyyppi ei lähipäivinä vieläkään muutu: pohjoisenpuoleista kylmää virtausta, yöpakkasia, poutaa ja melko selkeää. Iltapäivisin lämpötila on kuitenkin hiukan nollan yläpuolella, joten hiljalleen lumikin sulaa aurinkoisilta paikoilta. Vähäistä muuton kohentumista voisi olla varsinkin petolinnuilla kuten hiiri- ja varpushaukoilla, merikotkilla, lokeilla, kangaskiurulla, kiurulla, kottaraisella sekä kurjilla. Pelloilla olevat hanhet, töyhtöhyypät ja kiurut tuskin siirtyvät paljon minnekään. Haahkojen päivä- ja sinisorsien yömuutto on jo kohtalaisen voimakasta. Ensisaapujiksi voisi odottaa vaikkapa sääkseä ja lapasorsaa.

Su–ma: Yöllä kunnon pakkasta. Mantereella kohtalaista, merellä navakkaa pohjoistuulta. Selkeää ja loistava näkyvyys, mutta su iltapäivällä kumpu- tai kumpukerrospilvisyys lisääntyy vähän. Retkisää on tuulen suojassa hyvä mutta muutto edelleen enimmäkseen lamassa.

Ti: Melko samanlaista kuin edellisinä päivinä, mutta pohjoistuuli heikkenee aamulla ja pilvisyys voi vähän lisääntyä lännestä alkaen. Heikkenevän tuulen vuoksi muuttosää hiukan paranee, vaikka kylmä ilmamassa edelleen hyydyttää. Retkisää on kyllä hieno tiistaista alkaen.

Jatkoarvio: Korkeapaine vaikuttaa, heikkotuulista, verraten selkeää ja hiljalleen lämpenevä ilmamassa, jolloin yöpakkaset heikkenevät ja iltapäivälämpötila nousee 5–10 asteeseen. Haukka- ja kurkisäätä sekä virkistyvää aamu- ja yömuuttoa, mutta ei kuitenkaan suurta ryntäystä.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin