Lumisadetta, muuttolintu ja aika monelle elis
Kuva Mikko Savelainen
Viikon kestänyt upea, aurinkoinen ulkoilusää loppui juuri kun pääsimme Hankoon. Karjaalla vielä aamuaurinko pilkisteli, kun toisena oppaana toimiva Juho Tirkkonen skarppasi bussin ikkunasta hiirihaukan. Bussin peräosa laittoi vielä vähän paremmaksi ja pari retkeläistä näkivät ukkometson männyssä Hangon kuntarajan sisäpuolella. Kova Hankolaji!
Neljän tuulen tuvalla sitten jo tuulikin. Navakka koillispuhuri osui ilkeästi avoimelle rantakalliolle. Paikalla pitkään olleet kaksi pilkkasiipeä löytyivät nopeasti, mutta mitään sen isompaa nautintoa ne eivät tarjonneet, sillä lumisade yltyi kohtalaisen sakeaksi ja vesilinnut näkyivät juuri ja juuri.
Haahkat jäivät haaveeksi ja lähdimme pikapuoliin tuulensuojaisempaan kalasatamaan. Lumisade yltyi viskomaan lähes lakanankokoisia, märkiä rättejä, mutta tuuli jäi onneksi katveeseen. Satama-altaassa uiskenteli upea uivelopari. Vitivalkoinen koiras seurasi herkeämättä naarasta.
Parinkymmen sinisorsan joukossa oli myös koirastukkasotka ja isokoskeloita. Laiturilla seisoskeli komea, vanha merilokki. Sitäkin jaksettiin katsoa ja keskustella selkäpuolen värityksen yksityiskohdista; selän musta oli kauniin harmaasävyinen ja vaaleampi kuin siivenkärkien kiiltävän musta pohjaväri.
Välillä kävimme bongaamassa sadan metrin päässä ruokinnalla koko talven viihtyneen pikkusirkun. Se ilmaantui 20 minuutin odottelun jälkeen maahan ruokailemaan ja näyttäytyi muutamaan otteeseen erittäin hienosti. Talon isäntäväki huikkasi iloisesti pihaltaan, että nyt on kävijäennätys, kun meidän 40 hengen porukka seisoi siistissä rivissä. Sirkku oli suurimmalle osalle elis eli uusi laji elämänpinnojen listalle. Ruokinnalla kävi myös muutama järripeippo ja keltasirkkuja. Ne jäivät nyt hieman vähemmälle huomiolle, mutta eivät huomiotta.
Kävimme pienissä ryhmissä katsomassa rannassa, levävallilla ruokailevaa kiurua. Se oli päättänyt tulla Suomeen ensimmäisten joukossa ja jumiutunut eteläisimmän niemen rantaviivaan. Vähän huono tuuri, mutta jotain syötävää se näytti löytävän. Ehkä se ehtii vielä vähän pidemmälle ennen kuin sen kilpailijat, muut lajitoverit saapuvat.
Pidimme pienen tauon Oasis-kahvilassa Tulliniemen itäpuolen tyvellä. Rantavallilta oli mukava katsella alliparvea, joka sukelteli rannan tuntumassa. Niemen länsipuolella, Tulliniemen luontopolun aloituspisteessä, oli kuin toinen maailma. Tuuli jäi kokonaan katveeseen ja lahti oli täysin tyyni. Kolme lähellä uivaa hyljettä ilahdutti suunnattomasti! Ikävä kyllä, vanha sanonta, että jos lintuharrastaja viihtyy, niin linnut eivät viihdy, piti taas paikkansa. Telkkiä ja paria kyhmyjoutsenta lukuun ottamatta katseltavaa ei ollut.
Retken toinen bongaus oli aika lähellä epäonnistua. Tietyllä pihalla melko varmasti viihtyneistä turkinkyyhkyistä ei näkynyt jälkeäkään. Tosin Juho oli ainoa, joka etsi niitä bussin ulkopuolta. Me muut söimme eväitä lämpimässä ja kannustimme Juhoa näkyvästi peukuttamalla. Taidettiin jo oikeasti luovuttaa, kun yksi kyyhky ilmestyi jostakin kähmyilemään mäntyyn. Viisas lintu pysytteli puun suojassa, kun me katselijat kastuimme räntäsateessa.
Kävimme vielä Långörenin tyvellä, jonne käveltiin Täktomintieltä todella liukasta tietä kilometri molempiin suuntiin sekä hieman helpommassa kohteessa Tvärminnen laiturilla. Lumi teki maisemista kauniita ja lajilista karttui puukiipijällä ja hippiäisellä, mutta mereltä ei löytynyt enää mitään uutta. Matkalla nähtiin vielä Karjaalla teeriä tienvieressä.
Lajimäärä 37 olisi hieman paremmassa säässä ollut isompi, nyt kun ei nähty edes merikotkaa. Kaikin puolin kuitenkin hyvä retki ja osoitus siitä, että katsottavaa voi löytyä myös vähän huomallakin säällä. Antero kuskasi tutun varmasti, Juho löysi linnut ja retkeläiset jaksoivat katsoa huonosta säästä huolimatta. Kiitos kaikille mukavasta reissusta!
Mikko Savelainen (opas)