Tringan lintutilannekatsaus, viikot 33-34

Kauniin sinirinnan kuvasi Micha Fager.


Hiljaisehkon kesän jälkeen lintujen syysmuutto vilkastui viime viikkojen aikana reippaasti. Syksyn tulon huomaa myös siitä, että Lapin pesimälintuja, kuten sinirintoja ja lapinkirvisiä on havaittu Tringan alueella jo useilla paikoilla. Hyönteissyöjistä esimerkiksi luhta- ja viitakerttuset, sirkkalinnut, idänuunilinnut ja punavarpuset ovat pääosin jo jättäneet Suomen maankamaran. Päiväpetolintujen muutto on kiihtymässä, ja nyt on hyvä aika tähyillä taivaalle mm. mehiläis- ja varpushaukkoja havaitakseen.
Hangon lintuasemalla laskettiin 20.8. aseman historian toiseksi suurin metsäkirvismuutto – 10382 yksilöä. Yli 2000 metsäkirvisen muuttoja ynnättiin eri puolilla Tringan aluetta seitsemänä eri päivänä, mikä kertoo pesinnän onnistuneen erittäin hyvin. Yli 1000 keltavästäräkin muutot havaittiin Hangossa ja Tuusulassa, ja vihervarpusia Hangossa laskettiin parhaimmillaan 4550 muuttavaa yksilöä.
Helsingin Tähtitorninmäellä hyöri viikonloppuna 26 kirjosieppoa, Espoon Laajalahdella laskettiin paikallisena 940 tavia ja 132 lapasorsaa, Siuntion Vejansissa 175 kapustarintaa, Kirkkonummen Saltfjärdenillä 590 kurkea ja Helsingin Viikissä 22 pikkulepinkäistä.
Jakson harvinaisuuksiin lukeutuivat mm. fulvescens-muodon kiljukotka Raaseporissa, pikkukiljukotka Helsingissä, punajalkahaukka Kirkkonummella, niittysuohaukat Kirkkonummella, Siuntiossa ja Inkoossa, sekä aroharmaalokkeja yksi yksilö Lohjalla, kaksi Espoossa. Hangossa nähtiin luodolla paikallisena peräti 5 riuttatiiran parvi, ja lisäksi Hangon lintuasemalla havaittiin useampana päivänä kiertelemässä ilmeisesti samat 2 yksilöä.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin