Ennätysaikaisin saapunut haahka toi kevään ensimerkit Hankoon

MEDIATIEDOTE 26.1.2018
Ennätysaikaisin saapunut haahka toi kevään ensimerkit Hankoon
Hangon lintuaseman järjestämä haahkaveikkaus ratkesi perjantaiaamuna, kun lintuaseman havainnoijat näkivät Tulliniemen länsipuolella kevään ensimmäisen paikallisen juhlapukuisen haahkakoiraan. Havainto on kautta aikain varhaisin aseman lähes 40-vuotisen historian aikana.
”Ennätysaikainen haahka ei ollut täysin odottamaton. Lämmin sää aikaistaa niin haahkojen kuin monien muidenkin muuttolintujen kevätmuuttoa. Talvi on ollut tähän asti hyvin leuto, ja viime päivien voimakkaat lounaiset tuulet ovat olleet suotuisia ensimmäisille muuttolinnuille”, sanoo asemanhoitaja Jari Laitasalo. Perjantaina asemalla havaittiin myös etelästä saapunut juhlapukuinen harmaalokki, joka on haahkan tavoin yksi tyypillisimmistä kevään ensimerkeistä.
Haahkaveikkaus on Hangon lintuaseman järjestämä leikkimielinen kisa, jossa arvuutellaan kevään ensimmäisen juhlapukuisen haahkan saapumispäivämäärää. Tänä vuonna osallistujia oli 183, mutta yksikään veikkaus ei osunut oikeaan. Lähimmäksi osui Sampo Laukkanen Kirkkonummelta. Hän saa palkinnoksi Hangon lintuaseman t-paidan. Lisäksi kaikkien vastanneiden kesken arvottiin paidat, jotka menivät Jari Markkulalle ja Eero Vainiolle. Onnittelut!
Hangon lintuasema on Helsingin Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen eli Tringa ry:n ylläpitämä tutkimusasema, jossa on tehty vakioitua muutonseurantaa vapaaehtoisvoimin vuodesta 1979 alkaen. Asema sijaitsee Hankoniemen ulkosaaristovyöhykkeeseen työntyvässä lounaiskärjessä Uddskatanilla. Lintuasemalla kerätty muutonseuranta-aineisto julkistettiin avoimena datana viime syksynä: https://www.tringa.fi/hangon-lintuasema/haliasdata/

Juhlapukuinen haahkakoiras © Sampo Laukkanen


 
Lisätietoja:
Asemanhoitaja Jari Laitasalo, 040 6866 262
 
Tringa ry: http://www.tringa.fi/
Hangon lintuasema:
https://www.tringa.fi/halias-esittely/ (suomeksi)
https://www.tringa.fi/hangon-lintuasema/fagelstationer/ (på svenska)

150 150 Risto Nevanlinna
Kirjoita jotakin