Muutoksia Hangon lintuaseman asemanhoitajissa ja asematoimikunnassa

Hangon lintuasemalla tapahtui vuodenvaihteessa iso muutos, kun asemanhoitajaksi vuonna 2000 ryhtynyt Aleksi ”Aksu” Lehikoinen päätti kunniakkaan urakkansa aseman vastuutehtävässä. Aksun paikalle astuu kaksi uutta asemanhoitajaa, Hanne Kivimäki ja Jari Laitasalo, lisäksi nykyinen asemanhoitaja Kari Soilevaara jatkaa pestiään jatkossakin.
Aksun yli seitsemäntoistavuotisen asemanhoitajuusjakson aikana Hangon lintuasemalla tehtävä linnuston tutkimus- ja seurantatyö on mennyt aimo harppauksen eteenpäin. Aseman aineistosta on julkaistu kuluneina vuosina mittava määrä erilaisia vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimuksia kansainvälissä tiedelehdissä, useampia opinnäytetöitä: graduja ja väitöskirjoja, sekä tietenkin useita Tringa-lehdessä julkaistuja pitkiä artikkeleita. Aksun aikana aseman muuttolomakkeet on saatettu digitaaliseen muotoon, aseman rengastustoiminta on vakioitu ja asemalle nousi hartapankkivoimin huoltorakennus jossa on huikean hyvä sauna.
Yksi asemanhoitaja ei tietenkään tätä kaikkea ole pystynyt yksin tekemään, vaan Aksun tärkein ansio lieneekin mukavan ja rennon yhteishengen luominen, jonka voimin muutkin asema-aktiivit ovat jaksaneet puurtaa asemalla.
Kuten alussa mainittiin, asema ei jää aivan oman onnensa nojaan Aksun väistyessä. Asemanhoitajakonkari Kari Soilevaaran rinnalle saadaan kaksi uutta ja innokasta vastuuhenkilöä: Hanne Kivimäki ja Jari Laitasalo. Hanne tuo asemalle kaivattua tuoretta verta, sillä hänen ensivisiitistään asemalle on kulunut vasta muutamia vuosia. Jarilla puolestaan haliasvuorokausia on kertynyt yli 600 viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta, sekä rengastuksen että muutonhavainnoinnin parissa.
Tringan ylläpitämän Hangon lintuaseman toiminnasta vastaavat vapaaehtoiset lintuasemanhoitajat, joille ei makseta palkkiota. Asemanhoitajien tukena toimessa on lintuasematoimikunta, johon saatiin vuodenvaiheessa myös aimo annos uutta intoa. Karno Mikkolan, Aleksi Mikolan, Petri Saarisen, Anssi Vähätalon ja toimikunnan edesmenneen pitkäaikaise puheenjohtajan Ilkka ”Emu” Lehtisen tilalle tulivat uusina Aki Aintila, Jonne von Hertzen, Heikki Karimaa ja Ina Tirri. Aleksi Lehikoinen siirtyi asematoimikunnan puheenjohtajaksi ja muina jäseninä jatkavat Risto Nevanlinna, Markus Lampinen sekä tietenkin asemanhoitajat.
Tringa kiittää lukuisia aktiivejaan ansiokkaasta aseman hyväksi tehdystä työstä!
Asemanhoitajien toive on että mahdollisimman moni uusi ja vanha lintuharrastaja löytäisi tiensä asemalle tulevien vuosien aikana. Haliakselle havainnoijaksi pääsee ottamalla yhteden asemanhoitajiin osoitteessa halias@tringa.fi, tarkemmat ohjeet löytyvät yhdistyksen verkkosivulta https://www.vanha.tringa.fi/halias-esittely/#Havainnoijaksi

Haliaksen toimintaan voi osallistua myös ottamalla osaa aseman järjestämään haahkan saapumispäivän veikkauskilpailuun osoitteessa:
tai tilaamalla Halias-aiheisia tuotteita Tringan verkkokaupasta: https://www.printmotor.com/tringakauppa/

Aleksi Lehikoinen ja tringan tunnuslintu, valkoviklo (Tringa nebularia). Kuva Heikki Eriksson.


Tuore asemanhoitaja Jari Laitasalo rengastuspuuhissa Haliaksella.


Toinen uusista asemanhoitajista, Hanne Kivimäki, tähyää tulevaisuuteen haliaksen huppari päällään. Kuva Christian Kivimäki

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin