Retkikertomus, Tringan retki Suomenlinnaan 7.1.2017
Kirjoittanut Peter Buchert
Pulmunen pyryssä
Ei haitannut pakkanen, kun Tringan retkivuosi käynnistyi loppiaisen jälkeisenä hämäränä aamuna. Sen sijaan lähes myrskylukemissä kasvoja piiskannut tuli oli saanut kaverikseen lumirakeita, niin että merelle katsominen meinasi tuskaa, eikä pelkästään huonon näkyvyyden takia.
Kuva © Peter Buchert
Tästäkin huolimatta tusinan verran retkeläisiä päätti kokeilla, millaista on tarpoa lumimyrskyssä Suomenlinnassa talvilintuja katsoen. Retki olikin mieleenpainuva lähinä kokemuksena, ei niinkään lintuhavaintojen suhteen. Eipä silti, nähtiin me lintujakin.
Etenkin Suomenlinnan pääsaaren pohjois- ja itäpuolen sekä asuinalueen ruokinnat keräsivät mukavasti pikkulintuja. Mustarastaat, varpuset, pari pikkuvarpusta, sini- ja talitiaiset sekä viherpeipot ja urpiaiset kävivät tuon tuosta laudoilla.
Löytyipä yhdestä pensaasta myös punatulkku, joka jo aamuhämärissä selvästi ainakin tapaili laulua, vaikka kevääseen on vielä tovi. Toisella ruokinnalla tarkastelimme tiukasti urpiaisparvea, joista löytyi parikin tundraurpiais-kandidaattia, mutta tarkkana määrittäjänä Teemu Sirkkala tuomitsi kummatkin lopulta urpiaisiksi.
Merelle katsominen oli auringon noustuakin lievästi ilmaistuna haasteellista. Näimme toki joitakin kala-, harmaa- ja merilokkeja, muutaman isokoskelon ja sinisorsan sekä pari telkkää, mutta kaikki lähietäisyydellä. Kauas ei sitten nähnytkään. Jos ulkomerellä oli alleja tai muuta kivaa, ne ”hukkuivat” korkeisiin aaltoihin, pyryyn ja kaukoputken tärinään.
Saaren ”suojan puolella”, missä tuuli oli vain kohtalaista joskin puuskittaista, oli sentään mahdollista retkeillä. Kun viimein päätimme painua tuulta päin, kohti Kustaanmiekkaa, saimme kokea talvimyrskyn aika lailla kokonaisvaltaisesti. Jostakin nousi isolepinkäinen vain kadotakseen mystisesti lähimmän kummun taakse.
Kun haimme hetkeksi tuulensuojaa muurien paremmalla puolella, tämä ei kelvannut parille retkeläiselle. Hanna ja Jesper halusivat jostakin syystä nauttia talvikelistä todella avoimen tuulisessa paikassa, ja kohta huikkasivat, että tulkaa tänne. Ehdin jo ajatella, että minkä ihmeen takia menisimme tuonne, avoimelle, myrskylle alttiille ruderaatille, mutta käväisin kuitenkin. ”Tässä on lintu, jota emme tunnista”, Hanna sanoi. Hän oli Jesperin – ensikertalaisen linturetkeläisen kanssa – lähes kompastunut pieneen, vaaleaan lintuun, jollaista ei ollut ennen nähnyt. Pulmunen!
Kuva © Teemu Sirkkala
Tosiaan, linnulla oli suuria vaikeuksia pysyä paikallaan ruokaillessaan maassa. Tuuli tuntui heittävän sen aina edemmäs. Ihme, jos se löysi jotakin syötävää nokkaansa siinä kelissä. Havainto lämmitti kuitenkin kaikkia. Jos joku väittää löytöä aloittelijan tuuriksi, protestoin. Retken paras, ja ainoa vähänkin merkittävämpi, havainto löytyi kiitos uteliaan ja myrskyä uhmaavan asenteen, ei pelkästään onnekkaasti.
Kuulimme myös huhun, jonka mukaan ilmeisesti edellisenä päivänä pulmunen olisi viihtynyt Kustaanmiekan länsitykeillä kahden tunturikiurun kanssa. Niin tai näin, tänä lauantaina yksikään pikkulintu ei olisi pystynyt ruokailemaan länsipuolen rinteissä, sen verran tuulista siellä oli. Eivätkä tunturikiurut löytyneet mistään muualtakaan. Päätimme lopetella hieman ennenaikaisesti, kun tuuli hyydytti meitä aika lailla. Paluumatkalla Kauppatorilla näkyi aluksi yksi naurulokki, myöhemmin kaksi.
Retkellä havaitsimme yhteensä 21 lajia: sinisorsa, telkkä, isokoskelo, naurulokki, kalalokki, harmaaloki, merilokki, kesykyyhky, mustarastas, sinitiainen, talitiainen, isolepinkäinen, harakka, naakka, varis, varpunen, pikkuvarpunen, viherpeippo, urpiainen, punatulkku, pulmunen.
Oppaina Peter Buchert ja Teemu Sirkkala