Ridasjärvi ja Kantele 23.4.2016, retkikertomus

Tringan retki Ridasjärvelle ja Kanteleelle 23.4.
Haarapääsky ja lumikuuroja
Suomen kevät näytti luonteensa kaikki piirteet, kun 25 retkeläistä suuntasi Tringan perinteiselle Pohjois- ja Itä-Uudenmaan hanhiretkelle. Aamunavauksen tavoite oli löytää hyvinkääläisestä soramontusta kangaskiuru puolipilvisessä nollakelissä. Lähes koko porukka kiersi montun huolella. Kierroksella näyttäytyivät kivitasku, teeri ja sääksi, sekä kuuluivat metsäkirvinen ja edustava rastasvalikoima, mutta odotettu pääroolin esittäjä pysyi piilossa.
Pari retkeläistä oli kuitenkin jäänyt bussin kulmille staijaamaan kuskimme kanssa, ja se olikin oikea veto. Kaksi kangaskiurua oli ollut hetken aikaa hienosti näkyvillä, vaan eivät olleet enää. Retkipinna napsahti, vaikka suurin osa porukasta ei lintuja nähnytkään.
Ridasjärvelle tultaessa meitä tervehti lumikuuro, mutta hetken päästä paistoi jo. Komeassa kevätsäässä ihailimme jopa toistatuhatta hanhea (enimmäkseen metsä- ja tundrahanhia), härkälintuja, uiveloita, kalatiiroja sekä merikotkaa ja ruskosuohaukkaparia. Varpushaukat, hiirihaukka ja valkoviklo muuttivat ylitsemme kaulushaikaran puhaltaessa ruovikossa ja pikkutikan huutaessa rantametsikössä. “Kevään eka” haarapääsky ilahdutti viipymällä pitkän tovin hyönteisjahdissa ruovikon yllä aivan edessämme.
Heti kun kevätaurinko oli ehtinyt hetken lämmittää, taivas tarjosi pirtsakan raekuuron, mikä sai porukan vetäytymään kahvitauolle. Rakeiden muuttuessa seteleiden kokoisiksi räntähiutaleiksi hyvästelimme Ridasjärven ja suuntasimme kohti Pukkilaa, missä aurinko taas paistoi.
Kantelejärvellä kierteli, tulkintamme mukaan, kolme paikallista ruskosuohaukkaparia joiden lisäksi näimme ainakin kahden ruskiksen muuttavan järven yli. Vesilintupuoli ei ollut erityisen runsas, mutta lähikuusessa sentään lauloi hemppo. Samalla lauloi kännykkä, joka ilmoitti tuoreista ja kiinnostavista havainnoista aivan lähistöllä. Kävimme lähibongaamassa sepelrastaan, ja sen ohella näimme kuinka tuulihaukka viihtyi pöntössään. “Popedan” peltojen pienellä tulvalammikolla ruokaili mustapyrstökuiri ja ainakin neljä punajalkavikloa. Liro äänteli pysyen piilossa. Lopulta pelloilta löytyi kolme kapustarintaa.
Päätimme lopettaa retken kirjaimellisesti hyvän sään aikana, mikä olikin oikea veto, sillä hetken päästä lunta tuiskutti jo reippaasti jättäen maan valkoiseksi. Tuusulan–Järvenpään tienoilla lumisohjoa oli kertynyt paksu kerros moottoritielle, mutta Keravalla lumesta ei ollut enää tietoakaan, ja perillä Helsingissä taas paistoikin.
kotimatka-1
ridasjarvimarkusk
Retken kokonaissaldoksi summasimme kaikki kevään säätyypit sekä 82 lintulajia. Oppaina Juha Lindy sekä retkikertomuksen väsännyt Peter Buchert. Kuva bussin ikkunasta Peter, rannalta Markus Kanninen

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin