Myyrmäenseudun kevättalven lintukävely 5.3.2016

Kokoontumispaikalta lähti 27 retkeläistä, suurin osa lähiseudun asukkaita. Hauskaa, että mukana oli taas pari lasta ja yksi nuori henkilö. Sää oli puolipilvinen. Monet linnut innostuivat sentään hillitysti laulelemaan: Viherpeipot, karaistuneet varhaiset pesijät, visersivät jo täysillä. Pikkuvarpuset näyttivät olevan katulamppujen kuvuista kiinnostuneita: ainakin kahteen yritettiin ilmeisesti pesiä.
Pellaksen puutarhapalstoilla näimme useita keltasirkkuja ja kuulimme laulunyritystä. Punatulkut näkyivät komeasti. Pari närheä teki pikaisen, mutta näyttävän vierailun. Raappavuorenmetsässä puunlatvassa liikkumatta tähystellyt kanahaukka pääsi harmillisesti yllättämään niin, että vain osa retkeläisistä näki sen vaitonaisen poistumisen paikalta. Tikat pettivät ikävästi; ei ainuttakaan ääntä, eikä näköhavaintoa, vaikka parhaillaan olisi neljä paikallista lajia voinut löytyä. (Kuitenkin iltapäivällä saapui tieto, että harmaapäätikka huutaa NYT Raappavuoressa.) Pienellä talviruokintapaikalla saimme ihailla puukiipijää ja aivan lähelle tuppautuvaa kuusitiaista. Sinisorsia löytyi sulasta ojasta Varistossa.
Viimeisellä omakotialueen ruokintapaikalla viihtyivät mm. vihervarpuset ja tiklit, joista yksi esittäytyi hienosti kaikessa loistossaan kävelemällä ja kääntyilemällä verkkaisesti läheisellä puunoksalla. Moni retkeläinen arveli seuraavan kerran kävelyllä ollessaan katsovansa ympäristön lintuja uusin silmin.
19 retkilajia olivat: Sinisorsa, kanahaukka, kesykyyhky, mustarastas, kuusitiainen, sinitiainen, talitiainen, puukiipijä, närhi, harakka, naakka, varis, varpunen, pikkuvarpunen, viherpeippo, tikli, vihervarpunen, punatulkku, keltasirkku.
Oppaat: Anna-Maija Myllynen ja Sirkku Levosalo

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin