Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:
Säätyyppi muuttuu tällä viikolla suuresti viikonlopusta: ensin tulee pohjoinen virtaus, joka tyhjentää ison hyönteissyöjätulpan pois Suomesta ja antaa mahdollisuuden ensimmäiselle voimakkaalle kurkimuutolle; loppuviikolla asettuu vahva sulkukorkeapaine Suomen ylle, mikä tietää muutolle ja retkeilylle hyviä, heikkotuulisia ja aika lämpimiä poutasäitä.
Ma: Kohtalaista-navakkaa pohjoistuulta, pilvistä-puolipilvistä ja aamupuolella vielä kuurosateita, iltapäivällä enimmäkseen poutaa. Tuulen puolesta erinomainen kurkien lähtösää, mutta liika alapilvisyys ja kuurot Pohjanmaalla voivat vielä pilata muuttosään. Ei myöskään ole varmuutta, onko kurjilla sisäistä halua lähteä näin aikaisin syyskuussa. Jos niitä lähtee, niin isoja parvia tuskin ehtii Uudellemaalle ennen tiistaita.
Ti: Enimmäkseen kohtalaista, merellä navakkaa pohjoistuulta; aamulla vielä aika pilvistä ja tihkutyyppisen sateen mahdollisuus. Päivällä pilvisyys vähitellen repeilee yhä enemmän ja kurki- sekä varpushaukkamuuton sää on sangen hyvä. Aamun pikkulinnut menevät hajallaan korkealla.
kKe: Kohtalaista-heikkoa pohjoisenpuoleista tuulta ja yhä vähenevää pilvisyyttä. Erinomaista yö-, kurki- ja haukkamuuton säätä, mutta ei voi vieläkään taata, onko kurkien sisäinen menohalu riittävä.
To–la, arvio: Vahva, heikkotuulinen korkeapaine vallitsee. Vähäpilvinen sekä päivällä lämmin sää on tyypillinen, mikä suosii retkeilyä, kaikkea muuttoa (mutta vähenevästi kurkia) sekä harvinaisuuksien liikehtimistä ja elossa pysymistä. Ainoa riski on matala sumu ja sumupilvi, jota voi kehittyä etenkin öisin sisämaassa. Pahimmassa tapauksessa sumu on sitkeää pitkälle päivään ja voi pilata aamumuutot; parhaassa tapauksessa sumut ovat paikallisia aamusumuja ja on selkeää. Viikonloppua kohti korkeapaine venyy siten, että se suosii kaakkoisten harvinaisuuksien tuloa.