Tringan retkitoimikunnan uuden vuoden tervehdys

Tervehdys!
Retkitoimikunnan kokous pidettiin joulukuun alussa. Kokouksessa päätettiin ensi vuoden retket ja retkitoimikunnan kokoonpano ensi vuodelle. Retkivastaavaksi nousee Jaana Sarvala. Uutena oppaana mukaan liittyy Peter Buchert. Mikko Savelainen palaa muutaman vuoden tauon jälkeen taas toimintaan mukaan.
Retkitoimikunnan kokoonpano ensi vuonna: Jaana Sarvala pj, Hannu Holmström, Jari Laitasalo, Markus Lampinen, Anna-Maija Myllynen, Sirkku Levosalo, Jouni Rytkönen, Otso Häärä, Mikko Savelainen, Peter Buchert, Juha Lindy, Jukka Hintikka, Aleksi Mikola ja Roland Vösa.
Retkiä järjestetään ensi vuoden aikana lähes 40. Tammikuun retket ovat jo retkikalenterissa ja loppuvuoden retketkin tulevat kalenteriin parin viikon sisällä. Retkiin saattaa joskus tulla muutoksia. Retkistä ja niiden muutoksista tiedotetaan Tringa-verkossa. Myös tapahtumakalenterin tiedot pyritään pitämään ajan tasalla, mutta viime hetken muutokset eivät  välttämättä ennätä tapahtumakalenteriin.
Kokouksessa käsiteltiin retkien ohella myös muita asioita toimintaan liittyen:
1. Ensi vuodesta lähtien kaikki Tringan oppaat ovat Birdlifen retkikummeja. Tämä tarkoittaa, että kotimaan retkillä on voimassa tapaturmavakuutus. Ulkomaanretkillä suositellaan edelleen jokaisen hankkivan omat vakuutukset. Tarkemmat vakuutusehdot löytyvät Birdlifen sivuilta.
2. Retkien hinnat pysyvät edelleen samoina, eli perusbussiretkillä jäsenhinta on 25e, ei-jäsen 30e ja alle 18-v 5e ja ei-jäsen alle 18-v 10e. Muutamalla pitempikestoisella retkellä hinta on kalliimpi. Kävelyretket pysyvät maksuttomina.
3. Ilmoittautumisjärjestelmän luominen. Tällä hetkellä ilmoittautuminen on tapahtunut sähköpostilla retken oppaalle. Tapa on ollut työläs oppaalle ja toisaalta osallistumisen vahvistusta on retkeläinen voinut joutua odottamaan kohtuuttoman kauan. Ilmoittautumisen helpottamiseksi Tringan sivujen yhteyteen luodaan ilmoittautumisjärjestelmä. Retkikalenterista voi siis ilmoittaa itsensä retkille ja tarvittaessa myös peruuttaa. Ilmoittautumisen yhteydessä saa heti vahvistusviestin mikäli on päässyt retkelle tai on joutunut varasijalle. Opas taas saa tulostettua osallistujalistan järjestelmästä, enää ei voi käydä sitä että ilmoittautumiset häviävät. Asiasta tiedotetaan, kun järjestelmä on valmis. Joillain, esim. ulkomaan retkillä säilyy sähköposti-ilmoittautuminen. Retkikalenterista selviää kunkin retken ilmoittautumistapa.
4. Verkkokaupan kehittäminen ensi vuoden aikana. Toivottavasti vuoden 2016 retket voi maksaa jo etukäteen Tringan verkkokaupassa. Käteismaksut pysyisivät edelleen käytössä mutta olisivat hieman kalliimpia. Verkkokaupassa olisi mahdollista ostaa retkiä vaikka lahjaksi.
 
Retkitoimikunta kiittää kaikkia tämän vuoden retkille osallistuneita ja  toivottaa kaikille ensi vuodelle onnea ja hienoja linturetkiä!
 

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin