Retkeile huomaavaisesti Katteluksessa

Tringa-verkossa muistutettiin että vaikka kevät innoittaakin retkeilemään, kannattaa muistaa että lintujen hyvinvoinnin pitää olla jokaisen lintuharrastajan prioriteetti. Lintuharrastaja noudattaa myös annettuja ohjeita pysäköinnistä ja käyttäytyy muutenkin asiallisesti.
Alla vielä viesti kokonaisuudessaan: Katteluksessa on retkeilty tosi aktiivisesti tänä keväänä. On hienoa, että paikka on löydetty ja katseltavaakin on.
Pariin seikkaan kyläläiset haluavat kuitenkin kiinnittää huomiota liittyen liikkumiseen alueella. Lintujen katselijoille on rakennettu parkkipaikka lintutornin kupeeseen ja kyläläiset toivovat, että sitä käytettäisiin sen sijaan, että pysäköidään peltotien suoralle. Tien reunat ovat pehmeät, aja alueella liikkuu suuriakin kulkuneuvoja.
Toinen huomio liittyy rantaniittyjen komppaamiseen, mikä näyttää olevan aivan uusi ilmiö paikalla. Rantapellot on kompattu jopa monta kertaa päivässä, mikä häiritsee paitsi lepäilijöitä myös rantaluhassa pesivää kurkea, ruskosuohaukkaa ja monia muita lintuja. Havainnoithan huomaavaisesti ja pysyt lintutornissa tai tiellä.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin