Tringa tiedottaa: Lintujen kevätmuutto käynnistyi voimalla

Sunnuntaina koettiin vuoden ensimmäinen todellinen kevätmuutto, kun tuhannet muuttolinnut kirivät myöhässä olevaa muuttoaikatauluaan.
Sunnuntaina Helsingin Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen eli Tringan toimialueella havaittiin esimerkiksi tavanomaista runsaampaa töyhtöhyyppien muuttoa. Espoon Soukassa laskettiin yli 1000 muuttavaa hyyppää, ja useiden satojen töyhtöhyyppien muuttoja nähtiin myös mm. Raaseporin Pohjassa sekä Helsingin Lauttasaaressa ja Vuosaaressa.
Taivaalla liikkui eilen lisäksi esimerkiksi laulujoutsenia, meriharakoita ja kiuruja. Muuttohaukkoja havaittiin ainakin kuusi yksilöä. Kevään tae ovat myös naurulokit, joita laskettiin Espoon Suomenojan lintukosteikolla toista tuhatta. Tänään maanantaina lintuja oli paikalla jo arviolta 2000. Määrä kasvaa nopeasti lähipäivinä.
Myöhässä olevasta keväästä huolimatta sunnuntaina tehtiin ennätysaikainen havainto räystäspääskystä. Sunnuntaina havaittiin myös kevään ensimmäiset tundrahanhet, liejukanat, kivitaskut sekä kalatiira. Lisäksi Hangossa nähtiin kaksi avosettia, joka on vuosittain Suomeen harhautuva kahlaaja. Espoon Ämmässuon kaatopaikan antimista oli ilmestynyt nauttimaan kattohaikara.
Kevätmuutto jatkunee lähipäivinä vireänä, mikäli lounainen ilmavirtaus säilyy. Kurkien pääjoukkojen odotetaan saapuvan lähipäivinä.
Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa r.y. toimii Uudenmaan alueella Hangosta Pornaisiin. Tringan toimintaan kuuluvat linnustonsuojelu ja -tutkimus sekä monipuolinen jäsentoiminta, kuten ohjattujen retkien järjestäminen ja neljästi vuodessa ilmestyvän Tringa-lehden julkaiseminen.
Tringa r.y. on BirdLife Suomen suurin jäsenyhdistys. Tringalla on yli 2000 jäsentä.
 
Tiedotteen lajit: töyhtöhyyppä (tofsvipa, Vanellus vanellus), laulujoutsen (sångsvan, Cygnus cygnus), meriharakka (strandskata, Haematopus ostralegus), kiuru (sånglärka, Alauda arvensis), naurulokki (skrattmås, Chroicocephalus ridibundus), räystäspääsky (hussvala, Delichon urbicum), tundrahanhi (bläsgås, Anser albifrons), liejukana (rörhöna, Gallinula chloropus), kalatiira (fisktärna, Sterna hirundo), kivitasku (stenskvätta, Oenanthe oenanthe), avosetti (skärfläcka, Recurvirostra avosetta), kattohaikara (vit stork, Ciconia ciconia), kurki (trana, Grus grus)
150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin