Monthly Archives :

September 2009

Jarmo Koistisen lintusääennuste 2.-6.11.

Tiistaista perjantaihin vallitsee kaakkoinen, enimmäkseen poutainen ja viileähkö virtaus. Pilvisyys on ohutta tai vähäistä aluksi, mutta tihenee viikon puolivälissä. Säätila on suotuisa ainakin perjantaihin asti viimeisille idän ihmeille saapua tänne. Tosin ilmamassan kylmyys Venäjällä on varmaan jo karsinut heikkoja hyönteissyöjiä joukosta. Silti esimerkiksi itäisiä taskuja on perinteisesti nähty näihin aikoihin melko talvisessakin säässä.

Lue lisää
150 150 adminTringa

BirdLife kaipaa faktoja merimetsokeskusteluun

Merimetsoa koskeva julkinen keskustelu sisältää paljon virheellisiä väitteitä, BirdLife Suomi toteaa tiedotteessaan. Tutkimus- tai tilastotiedot eivät tue jatkuvasti toistettuja väitteitä siitä, että runsastunut merimetso uhkaisi suomalaista kalastuselinkeinoa tai kalakantoja. Viralliset ammattikalastustilastot osoittavat kalansaaliiden päinvastoin kasvaneen samaan aikaan kun merimetso on runsastunut. Merimetsokannan rajoittamista on vaadittu erityisesti sen vuoksi, että sen pesimäaikaisessa ravinnossa on todettu kuhaa…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Kuusitiaisilla käynnissä hurja vaellus!

Kuusitiaisilla on käynnistynyt erittäin voimakas vaellus. Syksyn summa on tähän mennessä yli 18000 muuttavaa lintua,mitä enemmän on asemalla nähty vain vuosina 1991 (35000) ja 1995 (26000). Haliaksen edellinen muuttoennätys(24.9.1991 4200m) siirtyi tänään lauantaina historiaan myös historiaan, sillä niemeä pitkin kohti lounasta vyöryi peräti 9757 kuusitiaista! Lauantain muuttosumma on uusi Tringan ennätys (edellinen 30.9.1995 Kirkkonummi Porkkala…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Varpuspöllövaellus käynnistynyt

Varpuspöllöjen vaellus on käynnistynyt Haliaksella. Tähän mennessä on verkoista saatu jo 17 pikkupöllöä (16 rengastusta, ulkopuolinen kontrolli), joista tänä aamuna (12.9.) yhteensä seitsemän. Tämä on jo nyt enemmän kuin normaalina syksynä yhteensä. Aiempana ennätysvaellussyksynä 2003 verkoista saatiin yhteensä 350 varpuspöllöä, joista 12.9. mennessä oli saatu kahdeksan. Muita pöllöjä on toistaiseksi saatu seuraavanlaisesti: yksi helmi-, kaksi…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Tervetuloa linnunpönttötapahtumaan Suomenojalle!

Tringa ry järjestää Espoon Suomenojalla linnunpönttötapahtuman sunnuntaina 20. syyskuuta klo 12–15. Pöntötyksellä on tarkoitus parantaa alueen linnuston pesimämahdollisuuksia ja monipuolistaa linnustoa entisestään. Suomenojan lintuallas ympäröivine alueineen kuuluu kansainvälisesti arvokkaiden lintualueiden verkostoon (IBA). Altaalla pesii valtakunnallisesti vaarantuneet, uhanalaiset lajit liejukana, naurulokki ja rastaskerttunen sekä mustakurkku-uikku, joka kuuluu EU:n lintudirektiivin liitteen lajeihin. Altaalla on myös suuri merkitys…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Tringa lausui Raaseporin-Inkoon merituulivoimapuiston ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta

Raaseporin-Inkoon edustalle, ulkomerelle suunnitellaan noin 60:n tuulivoimalan suuruista merituulivoimapuistoa. Hankkeesta on käynnissä ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA). Tringa on jättänyt lausunnon YVA-ohjelmasta Uudenmaan ympäristökeskukseen, joka toimii hankkeessa yhteysviranomaisena. Tuulivoimapuiston suunnittelualue sijoittuu kansainvälisesti arvokkaan lintualueen (IBA-alue) sisälle, joskin sen reunalle, sekä Natura 2000-verkostoon kuuluvien alueiden läheisyyteen. Lisäksi alueen poikki kulkee keväisin ainakin sepelhanhien muuttoreitti. Suunnittelualueen kaltaisilla ulkomerialueilla on…

Lue lisää
150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin