Hangon lintuaseman saunan ensimmäiset löylyt

Viime kesästä saakka rakenteilla ollut Haliaksen huoltorakennus on ottanut aimo harppauksen eteenpäin. Uudenvuoden jälkeisen viikonloppuna Petri Saarinen ja Jukka Vilen asensivat saunan hormin paikoilleen, ja asemalla nautittiin kipakoista löylyistä! Saunan valmistuminen nostaa aseman mukavuustasoa huomattavasti, kun pesulle ei enää tarvitse lähteä Hangon keskustaan, vaan tarpeen vaatiessa sauna saadaan nopeasti lämpimäksi ja miehittäjät puhtaaksi.

Sauna kaipaa vielä lopputarkistusta, joten ennen sitä ei kannata lähteä asemalle ainakaan saunominen mielessä. Ja vaikka sauna onkin pitkälti valmis, huoltorakennuksen parissa riittää jatkossakin puuhaa. Rengastuslaboratorio on vielä täysin keskeneräinen, ja talkootyöt jatkuvat asemalla keväällä 2009. Talkoista tiedotetaan ainakin Tringa-verkossa. Mukaan mielivien kannattaa kysellä varauksia asemalle Petteri Lehikoiselta (petteri.lehikoinen"ät"helsinki.fi tai halias"ät"tringa.fi).

 

haliaksen_sauna.jpg
Hangon lintuaseman sauna tammikuun alkupuolella. Nyt kiuas on sisällä, ja kohta kaikki miehittäjät pääsevät saunomaan

 

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin