Torniopastus Purolahden lintutornilla

Viikki, Purolahden lintutorni Purolahti, Helsinki

Tringan opas päivystää Purolahden tornilla kello 12-14 ja auttaa lintujen tunnistamisessa. Purolahden torni sijaitsee Vanhankaupunginlahtea reunustavan kevyen liikenteen väylän varrella. Tornille pääsee (kävellen, polkupyörällä)  Viikistä Hakalanniementien kautta tai Herttoniemen-Fastholman suunnalta jatkamalla  kevyen liikenteen väylää kohti Hakalaa. Viikin Gardeniasta matka on noin 2 km, samoin Herttoniemestä. Ei ilmoittautumista. Torniopastuksessa on säävaraus. Katso mahdolliset viime hetken muutokset […]

Aamupäivä Hangon lintuasemalla -lintuopastus

Hangon lintuasema Tulliniemi, Hanko, Finland

Lähde Hangon lintuasemalle seuraamaan lintujen kevätmuuttoa sunnuntaina 1. toukokuuta! Aamupäivä vietetään lintuaseman oppaan seurassa yhdellä maamme tunnetuimmista lintupaikoista kevätmuuttoa havainnoiden ja muuttavien lintujen määrittämiseen keskittyen. Opastus kestää noin 3 tuntia ja sille mahtuu mukaan 10 osallistujaa. Opastus soveltuu hyvin myös aloittelevalle lintuharrastajalle. Suositeltavat varusteet: omat kiikarit tarvitaan, myös kaukoputki suositeltava. Pukeutuminen sään mukaan. Oppaana: Aki […]

Sipoonkorven Storträskin kierros

Sipoonkorpi/Tasakalliontien pysäköintialue Tasakalliontie, Vantaa, Finland

Vantaan Sotungista lähtee yksi Sipoonkorven kansallipuiston suosittu reitti. Kierrämme noin 3 kilometrin lenkin metsässä, polkuja pitkin. Kuulostelemme illan laulajia ja havainnoimme, mitä vesilintuja löytyy reitin varren 2 lammesta. Hyvällä onnella Gumböle träskin mustakurkku-uikut ovat saapuneet. Storträskillä pidetään evästauko. Reitti voi paikoin olla märkä ja mutainen. Retkelle on pakollinen ilmoittautuminen. Kävelyretkille ei ole jonotusjärjestelmää. Mikäli täyteen […]

Opas päivystää Töölönlahdella

Töölönlahti/Pikku-Finlandian edusta Karamzininranta 4, Helsinki, Finland

Tringan lintuopas päivystää Töölönlahdella, Pikku-Finlandian kahvilan pohjoispuolella rannassa. Tule seuraamaan, miten lintujen kevät etenee lahdella ja kyselemään ja juttelemaan. Säävaraus. Katso mahdolliset viime hetken muutokset Tringan tapahtumakalenterista retken tiedoista. Tringalla on käytössä kaksi yhdistyskaukoputkea ja kahdet kiikarit.  Tringan jäsenet voivat lainata kaukoputkia ja kiikareita maksutta kerrallaan enintään kolmeksi päiväksi. Toinen kaukoputkista sijaitsee Helsingin Viikissä Lintuvarusteessa (Koetilantie 1 […]

Viikin tiistaikierros

Viikki, Lintuvarusteen edusta Koetilantie 1, Helsinki, Finland

Retkellä vieraillaan Viikin ja Vanhankaupunginlahden lintupaikoilla ja katsellaan ja kuunnellaan niiltä löytyviä lintuja. Retki aloitetaan Viikistä Lintuvarusteen edestä, mistä kierretään peltojen kautta Mäyrämetsään, Purolahdelle, Hakalaan ja lopuksi takaisin Gardenialle. Reitillä tulee kävelyä noin 4 km. Retkelle on pakollinen ilmoittautuminen. Kävelyretkille ei ole jonotusjärjestelmää. Mikäli täyteen varatulle retkelle on peruutusten myötä vapautunut paikkoja, niistä ilmoitetaan tapahtumakalenterissa […]

Pornaistenniemen iltapäiväkävely

Vanhankaupunginkoski/koirapuisto Jokisuuntie, Helsinki, Finland

Kierrämme Pornaistenniemen luontopolun, lintutornin ja lintupiilon. Ensimmäiset satakielet ja mustapääkertut laulavat Pornaistenniemen lehdossa, ruovikossa laulaa ruoko- ja rastaskerttunen.  Oppaana Eero Haapanen   Retkelle on pakollinen ilmoittautuminen. Kävelyretkille ei ole jonotusjärjestelmää. Mikäli täyteen varatulle retkelle on peruutusten myötä vapautunut paikkoja, niistä ilmoitetaan tapahtumakalenterissa retken tiedoissa 2-3 päivää ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Muistathan perua ilmoittautumisesi ellet pääsekään retkelle. […]

Espoonkartanon kevätkävely

Omnia Finns Finnsinmäki 4, Espoo, Finland

Espoonkartanon pelloille kerääntyy toukokuun alussa usein runsaasti esimerkiksi rastaita ja peltolintuja, ja muuttoakin voi nähdä. Matkan varrella kuunnellaan myös, mitä lintuja metsässä ja kartanon puistossa on äänessä. Retkellä kierretään noin 4 kilometrin lenkki. Retkelle on pakollinen ilmoittautuminen. Kävelyretkille ei ole jonotusjärjestelmää. Mikäli täyteen varatulle retkelle on peruutusten myötä vapautunut paikkoja, niistä ilmoitetaan tapahtumakalenterissa retken tiedoissa […]

Opas päivystää Töölönlahdella

Töölönlahti/Pikku-Finlandian edusta Karamzininranta 4, Helsinki, Finland

Tringan lintuopas päivystää Töölönlahdella, Pikku-Finlandian kahvilan pohjoispuolella rannassa. Tule seuraamaan, miten lintujen kevät etenee lahdella ja kyselemään ja juttelemaan. Säävaraus. Katso mahdolliset viime hetken muutokset Tringan tapahtumakalenterista retken tiedoista. Tringalla on käytössä kaksi yhdistyskaukoputkea ja kahdet kiikarit.  Tringan jäsenet voivat lainata kaukoputkia ja kiikareita maksutta kerrallaan enintään kolmeksi päiväksi. Toinen kaukoputkista sijaitsee Helsingin Viikissä Lintuvarusteessa (Koetilantie 1 […]

Suomenojan lintuharrastuspäivä

Suomenoja/eteläinen lintutorni Suomenoja/eteläinen lintutorni, Espoo, Finland

Suomenojan lintuharrastuspäivä järjestetään jälleen! Lisätietoja: www.suomenoja.fi/tulevat-tapahtumat/

Bongaa päivä pihalla -lintuharrastustapahtuma

Vietä hauska lintupäivä ihan pihalla Bongaa päivä pihalla -tapahtumassa lasketaan, kuinka monta lajia pihapiiristä löytyy yhden kevätpäivän aikana. Samalla on tarkoitus nauttia lähiluonnosta ja viettää mukava lintupäivä. Bongaa päivä pihalla järjestetään osana kevään suurta lintuharrastuspäivää 7. toukokuuta. Osallistu yksin tai porukassa ja havainnoi juuri niin kauan kuin sinulle sopii päivän aikana – vaikka puutarhatöiden lomassa. […]

Tornien taisto

BirdLife Suomen valtakunnallinen lintuharrastustapahtuma Tornien taisto järjestetään lauantaina 7. toukokuuta (klo 5-13). Ilmoittautuminen ja tornien varaus alkaa 19.4. klo 12.00. Lue lisää tapahtuman sivuilta: Tornien taisto 2022

Pakilan siirtolapuutarhan lintukävely

Pakilan siirtolapuutarha Pakilan rantatie, Helsinki, Finland

Retkellä kuljetaan Pakilan siirtolapuutarhan, Tuomarinkylän kartanon ja Vantaanjokivarren maisemissa ja katsellaan ja kuunnellaan kevään saapuneita lintuja. Reitti kulkee kävelyteitä ja polkuja. Sään mukainen vaatetus ja mukaan kiikarit, jos on. Reitin pituus noin 5 kilometriä.   Retkelle on pakollinen ilmoittautuminen. Kävelyretkille ei ole jonotusjärjestelmää. Mikäli täyteen varatulle retkelle on peruutusten myötä vapautunut paikkoja, niistä ilmoitetaan tapahtumakalenterissa […]

Suomenojan lintuharrastuspäivä

Suomenoja/eteläinen lintutorni Suomenoja/eteläinen lintutorni, Espoo, Finland

Suomenojan lintuharrastuspäivä järjestetään Suomenojan lintualtailla! Ohjelma: 10.00 Tapahtuman avajaiset eteläinen lintutorni 10.30 Lintuopastus altaan ympäri, vetäjänä Tringan opas 12.00 Perheretki, vetäjänä Tringan oppaat 14.00 Lintuopastus altaan ympäri, vetäjänä Tringan oppaat Lisätietoja ja tarkempi ohjelma: www.suomenoja.fi/tulevat-tapahtumat/

Lammassaaren aamuretki

Vanhankaupunginkoski/koirapuisto Jokisuuntie, Helsinki, Finland

Retkellä vieraillaan Vanhankaupunginlahden lintupaikoilla ja katsellaan ja kuunnellaan niiltä löytyviä lintuja. Retki aloitetaan Pornaistenniemestä Jokisuuntien koirapuiston edestä, mistä kierretään Pornaistenniemen tornin ja piilokojun kautta Lammassaaren lintulavalle ja piilokojulle ja lopuksi takaisin. Reitillä tulee kävelyä noin 3,5 km. Retkelle on pakollinen ilmoittautuminen. Kävelyretkille ei ole jonotusjärjestelmää. Mikäli täyteen varatulle retkelle on peruutusten myötä vapautunut paikkoja, niistä […]

Aamupäivä Hangon lintuasemalla -lintuopastus

Hangon lintuasema Tulliniemi, Hanko, Finland

Lähde Hangon lintuasemalle seuraamaan lintujen kevätmuuttoa sunnuntaina 8. toukokuuta! Aamupäivä vietetään lintuaseman oppaan seurassa yhdellä maamme tunnetuimmista lintupaikoista kevätmuuttoa havainnoiden ja muuttavien lintujen määrittämiseen keskittyen. Opastus kestää noin 3 tuntia ja sille mahtuu mukaan 10 osallistujaa. Opastus soveltuu hyvin myös aloittelevalle lintuharrastajalle. Suositeltavat varusteet: omat kiikarit tarvitaan, myös kaukoputki suositeltava. Pukeutuminen sään mukaan. Oppaana: Aki […]

Porkkalan lintuviikko 2022

Porkkalanniemi Porkkalanniemi, Kirkkonummi, Finland

Porkkalan lintuviikko järjestetään luentoina, retkinä ja tapahtumina 9.-15.5. Tervetuloa piipahtamaan Kirkkonummelle mielenkiintoiseen ja monipuoliseen tapahtumaan! Lintu- ja luontoaiheiset luennot ovat tänä vuonna Kirkkonummen kunnantalolla tiistaista perjantaihin. Aiheina on mm. Rönnskär, Lintuatlas, vesilintujen tilanne, luontokato, linnun mieli ja kärpäset. Lauantaina ja sunnuntaina retkeillään taas Porkkalan upeilla luontopaikoilla. Tänä vuonna Kirkkonummelta vie kaksi eri bussivuoroa retkeläisiä Porkkalaan, […]

Opas päivystää Töölönlahdella

Töölönlahti/Pikku-Finlandian edusta Karamzininranta 4, Helsinki, Finland

Tringan lintuopas päivystää Töölönlahdella, Pikku-Finlandian kahvilan pohjoispuolella rannassa. Tule seuraamaan, miten lintujen kevät etenee lahdella ja kyselemään ja juttelemaan. Säävaraus. Katso mahdolliset viime hetken muutokset Tringan tapahtumakalenterista retken tiedoista. Tringalla on käytössä kaksi yhdistyskaukoputkea ja kahdet kiikarit.  Tringan jäsenet voivat lainata kaukoputkia ja kiikareita maksutta kerrallaan enintään kolmeksi päiväksi. Toinen kaukoputkista sijaitsee Helsingin Viikissä Lintuvarusteessa (Koetilantie 1 […]

Opas päivystää Töölönlahdella

Töölönlahti/Pikku-Finlandian edusta Karamzininranta 4, Helsinki, Finland

Tringan lintuopas päivystää Töölönlahdella, Pikku-Finlandian kahvilan pohjoispuolella rannassa. Tule seuraamaan, miten lintujen kevät etenee lahdella ja kyselemään ja juttelemaan. Säävaraus. Katso mahdolliset viime hetken muutokset Tringan tapahtumakalenterista retken tiedoista. Tringalla on käytössä kaksi yhdistyskaukoputkea ja kahdet kiikarit.  Tringan jäsenet voivat lainata kaukoputkia ja kiikareita maksutta kerrallaan enintään kolmeksi päiväksi. Toinen kaukoputkista sijaitsee Helsingin Viikissä Lintuvarusteessa (Koetilantie 1 […]

Viikin tiistaikierros

Viikki, Lintuvarusteen edusta Koetilantie 1, Helsinki, Finland

Retkellä vieraillaan Viikin ja Vanhankaupunginlahden lintupaikoilla ja katsellaan ja kuunnellaan niiltä löytyviä lintuja. Retki aloitetaan Viikistä Lintuvarusteen edestä, mistä kierretään peltojen kautta Mäyrämetsään, Purolahdelle, Hakalaan ja lopuksi takaisin Gardenialle. Reitillä tulee kävelyä noin 4 km. Retkelle on pakollinen ilmoittautuminen. Kävelyretkille ei ole jonotusjärjestelmää. Mikäli täyteen varatulle retkelle on peruutusten myötä vapautunut paikkoja, niistä ilmoitetaan tapahtumakalenterissa […]

Malmin lentokentän kävelyretki

Malmin lentokenttä Malmin lentokenttä, Helsinki, Finland

Retkellä kuljetaan Malmin lentokentän alueella, mm. aiemmin kiitoteinä toimineilla väylillä. Laaja kenttäaukea houkuttaa muuttolintuja levähtämään alueella, etenkin kun maa on kostea ja alueelle muodostuu lampareita.  Retkellä saatetaan myös olla paikallaan ja seurata muuttoa, jos sellaista on näkyvissä. Helsingin kaupunki sulki lentokentän kiitotien 14.3.2021. Helmikuussa 2022 lentoaseman alue avattiin julkiseksi ulkoliikunta-alueeksi.     Retkelle on pakollinen […]

Mössenkärrin kävelyretki

Retkellä keskitytään kuuntelemaan ja tunnistamaan Espoon keskuspuiston metsissä laulavien lintulajien ääniä. Mössenkärrin lammella päästään toivottavasti katselemaan paikalla pesivien mustakurkku-uikkujen ja muiden vesilintujen puuhia. Retkellä kierretään noin 3 kilometrin lenkki helppokulkuista luontopolkua ja pururataa pitkin. Retki sopii erityisesti aloitteleville lintuharrastajille. Retkelle on pakollinen ilmoittautuminen. Kävelyretkille ei ole jonotusjärjestelmää. Mikäli täyteen varatulle retkelle on peruutusten myötä vapautunut […]

Santahaminan retki TÄYNNÄ

Santahamina Santahaminantie, Helsinki

Retkellä seurataan Santahaminan eteläkärjessä arktisen kevätmuuton kulkua Suomenlahdella. Osa muuttoparvista saattaa illan myötä tulla lähemmäs rantaa. Kaukoputkesta on hyötyä. Koska retkellä ollaan paljon paikallaan meren rannalla muuttoa seuraamassa, lämmin pukeutuminen on tarpeen. Kävelyä retkellä kertyy 3-4 kilometriä. Eväitä ehtii mainiosti syödä muutonseurannan lomassa. Retkellä tulee kulkea oppaan mukana, omatoiminen alueella liikkuminen on kielletty. Retkeltä ei […]

Suomenojan valokuvausretki

Suomenojan altaan pohjoinen parkkipaikka Hyljeluodontie, Espoo, Finland

Retki on tarkoitettu luontovalokuvauksesta kiinnostuneille aloittelijoille. Ammattivalokuvaaja kertoo perusasioita ja vinkkejä parempiin lintukuviin. Käytännön harjoittelua. Valokuvausreitti kulkee Suomenojan altaan ympäri esteetöntä 1,7km pituista kävelytietä. Oma kamera ja muut tarvikkeet mukaan. Retkellä pidetään evästauko. Ei säävarausta.   Ethän osallistu retkelle sairaana tai oireisena. Katso retkitiedot tapahtumakalenterista vielä retkeä edeltävänä iltana mahdollisten viime hetken muutosten varalta. Lue […]

Torniopastus Purolahden lintutornilla

Vanhankaupunginlahti, Purolahden lintutorni Purolahden lintutorni, Helsinki, Finland

Tringan opas päivystää Purolahden tornilla kello 12-14 ja auttaa lintujen tunnistamisessa. Purolahden torni sijaitsee Vanhankaupunginlahtea reunustavan kevyen liikenteen väylän varrella. Tornille pääsee (kävellen, polkupyörällä)  Viikistä Hakalanniementien kautta tai Herttoniemen-Fastholman suunnalta jatkamalla  kevyen liikenteen väylää kohti Hakalaa. Viikin Gardeniasta matka on noin 2 km, samoin Herttoniemestä. Ei ilmoittautumista. Torniopastuksessa on säävaraus. Katso mahdolliset viime hetken muutokset […]

Torniopastus Lammassaaren lintulavalla

Vanhankaupunginlahti, Lammassaaren katselulava Lammassaaren katselulava, Helsinki, Finland

Lintuopas päivystää Lammassaaren lintulavalla klo 18-20 ja auttaa lintujen tunnistamisessa. Lammassaaren lintulava sijaitsee Vanhankaupunginlahden Lammassaaressa. Kulku Jokisuuntien eteläpäästä Pornaistenniemen kautta pitkospuureittiä Lammassaareen.  Saareen tultua seuraa opasteita.  Matkaa on noin 1,5 km. Lintulavalle on esteetön reitti. Pornaistenniemessä on mäki, mutta avustajan kanssa pyörätuolilla kulku onnistuu. Ei ilmoittautumista. Torniopastuksessa on säävaraus. Katso mahdolliset viime hetken muutokset Tringan […]

Lammassaaren aamuretki

Vanhankaupunginkoski/koirapuisto Jokisuuntie, Helsinki, Finland

Retkellä vieraillaan Vanhankaupunginlahden lintupaikoilla ja katsellaan ja kuunnellaan niiltä löytyviä lintuja. Retki aloitetaan Pornaistenniemestä Jokisuuntien koirapuiston edestä, mistä kierretään Pornaistenniemen tornin ja piilokojun kautta Lammassaaren lintulavalle ja piilokojulle ja lopuksi takaisin. Reitillä tulee kävelyä noin 3,5 km. Retkelle on pakollinen ilmoittautuminen. Kävelyretkille ei ole jonotusjärjestelmää. Mikäli täyteen varatulle retkelle on peruutusten myötä vapautunut paikkoja, niistä […]

Lintu- ja kasviretki Lohjan Karkaliin

Rautatientori/Mikonkadun tilausliikennepysäkki Mikonkatu 19, Helsinki, Finland

Retki alkaa Lohjan Karkalinniemestä, jossa tehdään linturetki Karkalin luonnonpuistoon. Metsäretken jälkeen siirrytään bussilla pieni matka Arboretum Magnoliaan, jossa kasvioppaan johdolla tai omatoimisesti kierretään parin tunnin ajan. Arboretum sijaitsee Lohjanjärven rannalla joten lintujen havainnointia voi halutessaan jatkaa sielläkin. Maasto voi metsässä olla paikoin hyvin märkää ja savista. Retki toteutetaan yhteistyössä Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen (Helsy) kanssa. Ethän osallistu […]

Opas päivystää Töölönlahdella

Töölönlahti/Pikku-Finlandian edusta Karamzininranta 4, Helsinki, Finland

Tringan lintuopas päivystää Töölönlahdella, Pikku-Finlandian kahvilan pohjoispuolella rannassa. Tule seuraamaan, miten lintujen kevät etenee lahdella ja kyselemään ja juttelemaan. Säävaraus. Katso mahdolliset viime hetken muutokset Tringan tapahtumakalenterista retken tiedoista. Tringalla on käytössä kaksi yhdistyskaukoputkea ja kahdet kiikarit.  Tringan jäsenet voivat lainata kaukoputkia ja kiikareita maksutta kerrallaan enintään kolmeksi päiväksi. Toinen kaukoputkista sijaitsee Helsingin Viikissä Lintuvarusteessa (Koetilantie 1 […]

Viikin tiistaikierros

Viikki, Lintuvarusteen edusta Koetilantie 1, Helsinki, Finland

Retkellä vieraillaan Viikin ja Vanhankaupunginlahden lintupaikoilla ja katsellaan ja kuunnellaan niiltä löytyviä lintuja. Retki aloitetaan Viikistä Lintuvarusteen edestä, mistä kierretään peltojen kautta Mäyrämetsään, Purolahdelle, Hakalaan ja lopuksi takaisin Gardenialle. Reitillä tulee kävelyä noin 4 km. Retkelle on pakollinen ilmoittautuminen. Kävelyretkille ei ole jonotusjärjestelmää. Mikäli täyteen varatulle retkelle on peruutusten myötä vapautunut paikkoja, niistä ilmoitetaan tapahtumakalenterissa […]

Kevätretki Kökariin

Galtby, Korppoo Galtbyn satama, Parainen/Korppoo, Finland

Toukokuussa ulkosaaristo on mitä parhain linturetkikohde, jossa lintujen tarkkailijaa hemmotellaan monin tavoin: käsillä on juuri kiivaana alkanut pesimäkausi sekä muutolta saapuvien lintujen massat. Myös harvinaisuuksien kohtaaminen on tähän ajankohtaan mahdollista: tervaleppälehdoista voi löytyä esimerkiksi sepelsieppoja ja kivikkomaastoista mustaleppälintuja. Arktisten vesilintujen yksi päämuuttolinja kulkee Kökarin pohjoispuolella ja sitä pääsee mukavasti staijaamaan vaikkapa kirkon lavalta. Myös saaren […]

Suomenojan kävelyretki

Suomenojan altaan pohjoinen parkkipaikka Hyljeluodontie, Espoo, Finland

Rauhallinen kävely lintualtaan ympäri, havainnoidaan alueen lintuja. Opas kertoo alueen monimuotoisesta luonnosta unohtamatta ympäröivää rakentamista. Kävelyretki kulkee altaan ympäri esteetöntä 1,7 km pituista kävelytietä mahdollisesti poiketen meren rantaan. Retkelle on pakollinen ilmoittautuminen. Kävelyretkille ei ole jonotusjärjestelmää. Mikäli täyteen varatulle retkelle on peruutusten myötä vapautunut paikkoja, niistä ilmoitetaan tapahtumakalenterissa retken tiedoissa 2-3 päivää ennen ilmoittautumisajan päättymistä. […]

Opastettu kierros Hangon lintuasemalle

Hangon lintuasema Tulliniemi, Hanko, Finland

Tervetuloa opastetulle kierrokselle tutustumaan Hangon lintuaseman toimintaan. Lähtö Tulliniemen luontopolun eteläkalliolta lauantaina 21.5. klo 12.00. Opastus kestää noin 1,5 tuntia. Oppaana: Hangon lintuaseman opas Kokoontuminen: Tulliniemen luontopolun eteläpään näköalakalliolla paikalla, jossa kaksi retkipöytää. Tapaamispaikalle on luontopolun alusta noin 3,7 kilometrin kävelymatka, johon kannattaa varata aikaa noin 45-60 minuuttia. Näköalapaikka kartalla: Uddskatanin näköalapaikka Opastuksen kesto: klo […]

Kivikon metsäretki

Kivikko/Lampipolku Lampipolku, Helsinki, Finland

Itä-Helsingissä sijaitseva Kivikon metsä on pinnanmuodoiltaan ja kasvillisuudeltaan monimuotoista. Toukokuun lopun illassa kuullaan monipuolinen konsertti, lähes kaikki muuttolintumme ovat jo saapuneet. Pääosin Kivikon metsä on mäntypuuvaltaista ja kallioista, mutta metsätyypit saattavat vaihtua pienenkin alueen sisällä lehtomaisesta kuivaan kallioketoon. Metsässä on myös lähdepohjaisia puroja ja kangaskorpia, joiden läheisyydessä voi tavata runsaasti lintuja. Korkeuserot metsässä ovat suuria […]

Lammassaaren aamuretki

Vanhankaupunginkoski/koirapuisto Jokisuuntie, Helsinki, Finland

Retkellä vieraillaan Vanhankaupunginlahden lintupaikoilla ja katsellaan ja kuunnellaan niiltä löytyviä lintuja. Retki aloitetaan Pornaistenniemestä Jokisuuntien koirapuiston edestä, mistä kierretään Pornaistenniemen tornin ja piilokojun kautta Lammassaaren lintulavalle ja piilokojulle ja lopuksi takaisin. Reitillä tulee kävelyä noin 3,5 km. Retkelle on pakollinen ilmoittautuminen. Kävelyretkille ei ole jonotusjärjestelmää. Mikäli täyteen varatulle retkelle on peruutusten myötä vapautunut paikkoja, niistä […]

Kylmäojan iltakävely

Kylmäoja-Vantaa Kallioimarteentie 16, Vantaa, Finland

Retkellä kierretään n. 4 km lenkki Vantaan Kylmäojan varressa ja lähipuistoissa ja metsissä. Reitti on pääosin helppokulkuista ulkoilutietä ja pieneltä osalta lähimetsien polkuja. Kierroksella havainnoidaan purovarren loppukevään linnustoa, ja reitin varrella on hyvät mahdollisuudet havaita mm. nokkavarpusia, joita pesii alueella useita pareja. Retkelle on pakollinen ilmoittautuminen. Kävelyretkille ei ole jonotusjärjestelmää. Mikäli täyteen varatulle retkelle on […]

Viikin tiistaikierros

Viikki, Lintuvarusteen edusta Koetilantie 1, Helsinki, Finland

Retkellä vieraillaan Viikin ja Vanhankaupunginlahden lintupaikoilla ja katsellaan ja kuunnellaan niiltä löytyviä lintuja. Retki aloitetaan Viikistä Lintuvarusteen edestä, mistä kierretään peltojen kautta Mäyrämetsään, Purolahdelle, Hakalaan ja lopuksi takaisin Gardenialle. Reitillä tulee kävelyä noin 4 km. Retkelle on pakollinen ilmoittautuminen. Kävelyretkille ei ole jonotusjärjestelmää. Mikäli täyteen varatulle retkelle on peruutusten myötä vapautunut paikkoja, niistä ilmoitetaan tapahtumakalenterissa […]

Länsirannikon kevätkierros

Kiasman matkailuliikenteen pysäkki Mannerheiminaukio 2, Helsinki, Finland

Suomen länsirannikko on pullollaan mitä mielenkiintoisimpia lintukohteita. Tällä toukokuisella kiertueella tutustutaan kerralla niihin koko rannikon mitalta. Bussilla tehtävä matka alkaa Helsingistä ja matka kulkee Perämeren rannikkoa pohjoisesta etelään reittiä Liminganlahti-Kokkola-Merenkurkku-Pori päätyen lopuksi takaisin Helsinkiin. Retkellä tutustutaan ennen kaikkea Perämeren rannikon hienoihin rannikko- ja kosteikkoalueisiin ja niiden linnustoon: vesilintuihin, kahlaajiin, lokkilintuihin. Toukokuun loppupuoli onkin hyvää aikaa […]

Lammassaaren aamuretki

Vanhankaupunginkoski/koirapuisto Jokisuuntie, Helsinki, Finland

Retkellä vieraillaan Vanhankaupunginlahden lintupaikoilla ja katsellaan ja kuunnellaan niiltä löytyviä lintuja. Retki aloitetaan Pornaistenniemestä Jokisuuntien koirapuiston edestä, mistä kierretään Pornaistenniemen tornin ja piilokojun kautta Lammassaaren lintulavalle ja piilokojulle ja lopuksi takaisin. Reitillä tulee kävelyä noin 3,5 km. Retkelle on pakollinen ilmoittautuminen. Kävelyretkille ei ole jonotusjärjestelmää. Mikäli täyteen varatulle retkelle on peruutusten myötä vapautunut paikkoja, niistä […]

Opastettu kierros Hangon lintuasemalle

Hangon lintuasema Tulliniemi, Hanko, Finland

Tervetuloa opastetulle kierrokselle tutustumaan Hangon lintuaseman toimintaan. Lähtö Tulliniemen luontopolun eteläkalliolta lauantaina 28.5. klo 12.00. Opastus kestää noin 1,5 tuntia. Oppaana: Hangon lintuaseman opas Kokoontuminen: Tulliniemen luontopolun eteläpään näköalakalliolla paikalla, jossa kaksi retkipöytää. Tapaamispaikalle on luontopolun alusta noin 3,7 kilometrin kävelymatka, johon kannattaa varata aikaa noin 45-60 minuuttia. Näköalapaikka kartalla: Uddskatanin näköalapaikka Opastuksen kesto: klo […]

Viikin tiistaikierros

Viikki, Lintuvarusteen edusta Koetilantie 1, Helsinki, Finland

Retkellä vieraillaan Viikin ja Vanhankaupunginlahden lintupaikoilla ja katsellaan ja kuunnellaan niiltä löytyviä lintuja. Retki aloitetaan Viikistä Lintuvarusteen edestä, mistä kierretään peltojen kautta Mäyrämetsään, Purolahdelle, Hakalaan ja lopuksi takaisin Gardenialle. Reitillä tulee kävelyä noin 4 km. Retkelle on pakollinen ilmoittautuminen. Kävelyretkille ei ole jonotusjärjestelmää. Mikäli täyteen varatulle retkelle on peruutusten myötä vapautunut paikkoja, niistä ilmoitetaan tapahtumakalenterissa […]

Opastettu kierros Hangon lintuasemalle

Hangon lintuasema Tulliniemi, Hanko, Finland

Tervetuloa opastetulle kierrokselle tutustumaan Hangon lintuaseman toimintaan. Lähtö Tulliniemen luontopolun eteläkalliolta lauantaina 4.6. klo 12.00. Opastus kestää noin 1,5 tuntia. Oppaana: Hangon lintuaseman opas Kokoontuminen: Tulliniemen luontopolun eteläpään näköalakalliolla paikalla, jossa kaksi retkipöytää. Tapaamispaikalle on luontopolun alusta noin 3,7 kilometrin kävelymatka, johon kannattaa varata aikaa noin 45-60 minuuttia. Näköalapaikka kartalla: Uddskatanin näköalapaikka Opastuksen kesto: klo […]

Torniopastus Purolahden lintutornilla

Vanhankaupunginlahti, Purolahden lintutorni Purolahden lintutorni, Helsinki, Finland

Tringan opas päivystää Purolahden tornilla kello 12-14 ja auttaa lintujen tunnistamisessa. Purolahden torni sijaitsee Vanhankaupunginlahtea reunustavan kevyen liikenteen väylän varrella. Tornille pääsee (kävellen, polkupyörällä)  Viikistä Hakalanniementien kautta tai Herttoniemen-Fastholman suunnalta jatkamalla  kevyen liikenteen väylää kohti Hakalaa. Viikin Gardeniasta matka on noin 2 km, samoin Herttoniemestä. Ei ilmoittautumista. Torniopastuksessa on säävaraus. Katso mahdolliset viime hetken muutokset […]

Yölaulajaretki Vanjärvelle

Kiasman matkailuliikenteen pysäkki Mannerheiminaukio 2, Helsinki, Finland

Vihdin Vanjärven alue on valtakunnallisesti merkittävä luonnonsuojelukohde. Järven ruovikoissa pesii yölaulajia, joiden lauluaika on touko-kesäkuun vaihteessa aktiivisimmillaan. Kaulushaikara puhaltelee,  pensassirkkalintu sirisee, eri kerttuset laulavat, satakielistä puhumattakaan. Saattaapa luhtakana tai luhtahuittikin olla äänessä. Lähde mukaan yökonserttiin! Huom! Retkiopas liittyy seuraan vasta Vanjärvellä. Ethän osallistu retkelle sairaana tai oireisena. Bussissa tulee käyttää kasvomaskia muulloin kuin ruokaillessa. Bussissa […]

Pakilan siirtolapuutarhan yölaulajalintukävely

Pakilan siirtolapuutarha Pakilan rantatie, Helsinki, Finland

Retkellä kuljetaan Pakilan siirtolapuutarhan ja Vantaanjokivarren maisemissa ja ja kuunnellaan saapuneita kesän laulavia lintuja. Reitti kulkee kävelyteitä pitkin. Sään mukainen vaatetus. Reitin pituus noin 6 kilometriä.   Retkelle on pakollinen ilmoittautuminen. Kävelyretkille ei ole jonotusjärjestelmää. Mikäli täyteen varatulle retkelle on peruutusten myötä vapautunut paikkoja, niistä ilmoitetaan tapahtumakalenterissa retken tiedoissa 2-3 päivää ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Muistathan […]

Linturetki sinipyrstön maille Kuusamoon

Kuusamossa taigametsän siimeksessä elää kesäaikaan mielenkiintoinen linnusto. Retken aikana tutustutaan mm. Kuusamon alueen tunnuslintuun, vaarojen rinteillä laulavaan sinipyrstöön sekä pyritään löytämään itäiset muuttolinnut pohjan- ja pikkusirkku sekä vanhojen metsien tyyppilinnut kuukkeli ja pohjantikka sekä metsäkanalinnut metso, pyy ja riekko.   Kuva Mikko Oivukka   Kuva Mikko Oivukka     Kuva Mikko Oivukka     Kuva […]

Aspskärin ja Valkmusan retki

Kiasman matkailuliikenteen pysäkki Mannerheiminaukio 2, Helsinki, Finland

Tällä retkellä tarjoutuu mahdollisuus havaita Suomessa vähälukuisia ruokkilintuja. Kotkan Sapokasta aloitetaan noin 3 tunnin venematka Aspskärin ruokkilintuluodoille, joilla pesii ruokkeja, etelänkiisloja ja riskilöitä. Lintuja tarkkaillaan veneestä käsin. Laivassa on koko venematkan ajan avoinna kahvilla, josta voi ostaa suolaista ja makeaa syötävää. Sapokkaan palattua ajetaan Pyhtäälle Suomen pienimpään kansallispuistoon, Valkmusan kansallispuistoon, jossa kierretään noin 3 kilometrin […]

Opastettu kierros Hangon lintuasemalle

Hangon lintuasema Tulliniemi, Hanko, Finland

Hangon lintuasemalle järjestetään opastettuja tutustumiskierroksia. Lähtö Tulliniemen luontopolun eteläkalliolta klo 12:00. Varaa paikkasi opastetulle kierrokselle Hangon lintuaseman verkkokaupasta Lue lisää lintuaseman opastuksista Haliaksen verkkosivuilta: www.halias.fi/opastukset

Haliaksen kesätalkoot

Hangon lintuasema Tulliniemi, Hanko, Finland

Hangon lintuasemalla järjestetään perinteiset kesätalkoot heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Ilmoittautumiset ja tiedustelut suoraan lintuasemanhoitajille: halias(ät)halias.fi

Kahlaajakurssi 2022

Kahlaajakurssilla tutustutaan pääkaupunkiseudun yleisiin, säännöllisesti muutolla vieraileviin ja pesiviin kahlaajalajeihin. Kurssilla opitaan yleisvinkkejä kahlaajien määritykseen sekä lajikohtaisia tuntomerkkejä. Kurssiin kuuluu kaksi etäopetuskertaa sekä retki kahdessa pienryhmässä Espoon Laajalahdelle kahtena eri päivänä. Opetusillat: Etäopetuskerta klo 17-19, ti 2.8. ja to 4.8.2022. Retket: Ma 8.8.2022 (ryhmä 1) ja ti 9.8.2022 (ryhmä 2), klo 18-20. – vararetkipäivä ryhmälle 1: ke […]

Opastettu kierros Hangon lintuasemalle

Hangon lintuasema Tulliniemi, Hanko, Finland

Hangon lintuasemalle järjestetään opastettuja tutustumiskierroksia. Lähtö Tulliniemen luontopolun eteläkalliolta klo 12:00. Varaa paikkasi opastetulle kierrokselle Hangon lintuaseman verkkokaupasta Lue lisää lintuaseman opastuksista Haliaksen verkkosivuilta: www.halias.fi/opastukset

Nuorten retki Hangon lintuasemalle

Hangon lintuasema Tulliniemi, Hanko, Finland

Kiinnostaisiko kahlaajien täyteinen viikonloppuretki yhdelle Suomen parhaimmista lintuasemista? Oletko n. 12-25 vuotias innokas lintujen ystävä? Tervetuloa viikonlopun mittaiselle nuorten linturetkelle Hangon lintuasemalle! Elokuun alku luo tuhansille kahlaajille, hyönteissyöjille ja vesilinnuille syysmuuton alkutahdit. Muuttoa tähdittää erityisesti arktisten kahlaajien monipuoliset muuttoparvet, joiden havaitsemiseen Haliaksella on loistavat mahdollisuudet. Lintuaseman läheisyydessä sijaitseva Gåun särkkä kerää hyvin muutolla levähtäviä kahlaajia […]

Opastettu kierros Hangon lintuasemalle

Hangon lintuasema Tulliniemi, Hanko, Finland

Hangon lintuasemalle järjestetään opastettuja tutustumiskierroksia. Lähtö Tulliniemen luontopolun eteläkalliolta klo 12:00. Varaa paikkasi opastetulle kierrokselle Hangon lintuaseman verkkokaupasta Lue lisää lintuaseman opastuksista Haliaksen verkkosivuilta: www.halias.fi/opastukset

Opastettu kierros Hangon lintuasemalle

Hangon lintuasema Tulliniemi, Hanko, Finland

Hangon lintuasemalle järjestetään opastettuja tutustumiskierroksia. Lähtö Tulliniemen luontopolun eteläkalliolta klo 12:00. Varaa paikkasi opastetulle kierrokselle Hangon lintuaseman verkkokaupasta Lue lisää lintuaseman opastuksista Haliaksen verkkosivuilta: www.halias.fi/opastukset

Yyterin kahlaajaretki

Kiasman matkailuliikenteen pysäkki Mannerheiminaukio 2, Helsinki, Finland

Porin Yyteri on Suomen ykköskahlaajapaikka. Katseltavaa riittää koko päiväksi. Täällä jos missä pääsee tutustumaan sirrien, viklojen, kuirien ja kurmitsojen mitä moninaisimpaan pukujen kirjoon. Lisäksi väriä ja ääntä tuovat ristisorsat ja muut paikalliset erikoisuudet. Yyterin lietteiden lisäksi kierrellään muilla alueen lintupaikoilla olosuhteiden ja lintutilanteen mukaisesti. Kävelyä tulee max 7 km. Maasto on kuitenkin helppoa ja pääkohteeseen […]

Lintumessupäivän aamukävely Viikissä 1

Viikki, Lintuvarusteen edusta Koetilantie 1, Helsinki, Finland

Retkellä vieraillaan Viikin ja Vanhankaupunginlahden lintupaikoilla. Retki aloitetaan Viikistä Lintuvarusteen edestä. Retkellä kuljetaan helppokulkuisia kävelyteitä ja polkuja peltojen kautta Purolahdelle, Hakalaan ja lopuksi takaisin messualueelle. Reitillä noustaan lintutorniin. Kävelyä tulee noin 4 km. Retkelle on pakollinen ilmoittautuminen. Enimmäisosallistujamäärä 25.  Kävelyretkille ei ole jonotusjärjestelmää. Mikäli täyteen varatulle retkelle on peruutusten myötä vapautunut paikkoja, niistä ilmoitetaan tapahtumakalenterissa […]

Lintumessupäivän aamukävely Viikissä 2

Viikki, Lintuvarusteen edusta Koetilantie 1, Helsinki, Finland

Retkellä vieraillaan Viikin ja Vanhankaupunginlahden lintupaikoilla. Retki aloitetaan Viikistä Lintuvarusteen edestä. Retkellään kuljetaan helppokulkuisia kävelyteitä ja polkuja peltojen kautta Vanhankaupunginlahden ääreen. Reitillä tulee kävelyä noin 4 km. Retkelle on pakollinen ilmoittautuminen. Kävelyretkille ei ole jonotusjärjestelmää. Mikäli täyteen varatulle retkelle on peruutusten myötä vapautunut paikkoja, niistä ilmoitetaan tapahtumakalenterissa retken tiedoissa. Muistathan perua ilmoittautumisesi ellet pääsekään retkelle. […]

Kirjoita jotakin