Toukokuun lintuilta (PERUTTU!)
Tieteiden talo Kirkkokatu 6, Helsinki, SuomiTringan toukokuun lintuilta (to 8.5.) on jouduttu perumaan. Palataan lintuiltojen merkeissä syyskuussa!
Tringan toukokuun lintuilta (to 8.5.) on jouduttu perumaan. Palataan lintuiltojen merkeissä syyskuussa!
Hei, oletko noin 12-25-vuotias linnuista kiinnostunut tyttö? Tringa järjestää viikonloppuretken yhdelle Tringan alueen parhaista lintupaikoista, Hangon lintuasemalle! Tällä viikonloppuretkellä tutustutaan lintuaseman toimintaan, kuten vakioituun muutonseurantaan, paikallisten lintujen laskemiseen ja muihin […]
Vanhankaupunginlahden äärellä sijaitsevan Pornaistenniemen retkellä kierretään 1 km mittainen helppokulkuinen luontopolku, käväistään Pornaistenniemen lintutornissa ja piilokojulla. Iltapäivän hidastahtisella pienen ryhmän retkellä havainnoidaan toukokuun alun lintuja tervaleppälehdossa laululintuja kuulostellen ja lintutornissa […]
Aloittelevan lintuharrastajan retket on tarkoitettu ja soveltuvat parhaiten aloitteleville lintuharrastajille. Retkillä keskitytään havainnoimaan ja opettelemaan perusteellisemmin muutamia yleisimpiä lintuja, joita retkellä havaitaan. Mistä voi tietää, että tämä lintu on juuri […]
Viikin-Vanhankaupunginlahden alueella on toukokuun alussa hurja määrä lintuisaa nähtävää ja kuultavaa. Viiden tunnin retkellä ehtii käydä monella lintulavalla, seurata muuttoa, ihmetellä lahden vesilintuja ja Klobbenin haikaroita ja merimetsoja sekä tietysti […]
Yksi Suomen parhaista muutonseurantapaikoista, Tringan ylläpitämä Hangon lintuasema eli Halias, tarjoaa täydelliset olosuhteet nähdä ja kokea kevään parasta vesilintu-, kahlaaja- ja petolintumuuttoa. Monet hyönteissyöjät ja pitkänmatkan muuttajat, kuten lapintiira ja […]
Isosaareen ei tänäkään vuonna pääse retkeilemään reittiveneellä. Saareen pääsee kuitenkin tilausvenekuljetuksella. Isosaaren retkellä etsimme karikukkoa, luotokirvistä, pilkkasiipeä ja muita ulkosaariston lintuja. Opettelemme myös lintuatlaksen havaintojen tekoa pesimälinnuista. Retkellä kävellään noin […]
Lintuopastuksissa Tringan opas päivystää ilmoitetulla paikalla ja auttaa lintujen löytämisessä ja tunnistamisessa ja näyttää lintuja kaukoputkesta. Lintuopastukset soveltuvat hyvin aloitteleville lintuharrastajille. Oppaalta voi kysyä linnuista, lintuharrastuksesta ja Tringan toiminnasta. Viikin-Vanhankaupunginlahden […]

Vantaan Kylmäojan kävelyretkellä havainnoidaan purovarren kevätlinnustoa. Reitin varrella on hyvät mahdollisuudet havaita mm. nokkavarpusia, joita pesii alueella useita pareja. Retki soveltuu hyvin lintuharrastusta aloitteleville. Retkellä kierretään noin 4 km lenkki […]
Talosaaren luonto on vaihtelevaa: korkeita kallioita jäkälikköineen ja suopainanteineen, rantakallioita ja -lepikoita, paloaukeaa, vanhoja laidunmaita ja niittyjä ja kalliojyrkänteitä. Alue on rikasta niin lintujen, nisäkkäiden kuin hyönteistenkin suhteen. Talosaaren (tunnetaan […]
Aloittelevan lintuharrastajan retket on tarkoitettu ja soveltuvat parhaiten aloitteleville lintuharrastajille. Retkillä keskitytään havainnoimaan ja opettelemaan perusteellisemmin muutamia yleisimpiä lintuja, joita retkellä havaitaan. Mistä voi tietää, että tämä lintu on juuri […]
Gåsgrundet on Espoon kaupungin ulkoilusaari, jonne ei retken aikana vielä kulje vuoroveneitä. Saari on 9,8 ha kokoinen matala kalliosaari, jonka keskiosassa kasvaa mäntymetsää ja rannat ovat laakeita silokallioita. Gåsgrundet sijaitsee […]
Vuosaaren Mustavuoren aamuretkellä kuulostellaan loppukevään laulajia. Lehtometsän kuoroon kuuluvat mm. sirittäjä, kultarinta ja mustapääkerttu. Käki kuuluu sekin Mustavuoren laulajiin. Retkellä kuljetaan hiekkateitä, metsäpolkuja, sateen sattuessa voi olla paikoin liukasta. Kävelyä […]
Luonnontieteelliseen keskusmuseoon kuuluvan Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan linturetkellä katsellaan ja kuulostellaan kevään lintuja. Oppaat kertovat puutarhasta ja sen toiminnasta. Saat retkellä vinkkejä myös siitä, miten monimuotoisuutta voi edistää - ja siten […]
Lintuopastuksissa Tringan opas päivystää ilmoitetulla paikalla ja auttaa lintujen löytämisessä ja tunnistamisessa ja näyttää lintuja kaukoputkesta. Lintuopastukset soveltuvat hyvin aloitteleville lintuharrastajille. Oppaalta voi kysyä linnuista, lintuharrastuksesta ja Tringan toiminnasta. Villa […]
Viikin kevätseurantaretkisarja alkaa maaliskuun alussa ja päättyy toukokuun lopussa. Viikin kevätseurantaretkillä kuljetaan yhdellä Tringan alueen monipuolisimmista lintualueista kolmen tunnin kierros ja havainnoidaan kevään lintuja. Sää- ja lintutilanteen mukaan retki painottuu […]
Retkellä tutustutaan Hvitträskin kartanon ympäristössä kevätlintuihin. Retkellä kuljetaan hiekkateitä ja metsäpolkua. Retken aikana pidetään pieni evästauko järven rannalla. Retki soveltuu hyvin lintuharrastusta aloitteleville. Kävelyä kertyy noin 2 km. Osallistujat voivat […]
Lintuopastuksissa Tringan opas päivystää ilmoitetulla paikalla ja auttaa lintujen löytämisessä ja tunnistamisessa ja näyttää lintuja kaukoputkesta. Lintuopastukset soveltuvat hyvin aloitteleville lintuharrastajille. Oppaalta voi kysyä linnuista, lintuharrastuksesta ja Tringan toiminnasta. Viikin-Vanhankaupunginlahden […]
Kuusamossa taigametsän siimeksessä elää kesäaikaan mielenkiintoinen linnusto. Retken aikana tutustutaan mm. Kuusamon alueen tunnuslintuun, vaarojen rinteillä laulavaan sinipyrstöön sekä pyritään löytämään itäiset muuttolinnut pohjan- ja pikkusirkku sekä vanhojen metsien tyyppilinnut […]
Paljon toivottu retki Virolahdelle arktika-aikaan toteutuu tänä vuonna! Retkiohjelmassa on arktisen muuton seurantaa arktikapäivien pääalueen, Leerviikin rannassa ja sen lisäksi retkeilyä Virolahden parhailla lintupaikoilla: Vilkkilänturan alueella eli Talniemessä, Kolsinpohjassa ja […]
Tervetuloa tutustumaan Valkmusan kansallispuiston linnustoon leppoisalla iltaretkellä! Valkmusan kansallispuisto on harvojen tuntema, eteläsuomalaisittain harvinaisten suoalueiden muodostama kokonaisuus Kymenlaakson Pyhtäällä ja Kotkassa. Alueen pesimälinnustossa pohjoinen ja etelä kohtaavat mielenkiintoisella tavalla: suolla […]
Lammassaaren iltaretkellä tarkkaillaan Vanhankaupunginlahden loppukevään linnustoa. Retki soveltuu hyvin lintuharrastusta aloitteleville. Kävelyä kertyy noin 4 km helppokulkuisia polkuja ja pitkospuita. Retkelle tulee ilmoittautua (ks. alempana). Katso retkitiedot tapahtumakalenterista vielä retkeä […]
Loppukevään pitkä lintuviikonloppu Kökarin saarella kuluu kiertämällä saaren lukuisia hienoja lintujenkatselupaikkoja. Välillä tähystetään merelle, välillä kierretään saaren kallioisilla poluilla. Baltic Wings -hankkeen myötä Kökarin lintujen havainnointimahdollisuudet lintutorneineen ja katselutasanteineen ovat […]
Aamupäiväretkellä käydään Lammassaaren katselulavalla ja piilokojussa tarkkailemassa Vanhankaupunginlahden lintuja. Matkalla pysähdellään pitkospuureitin varrelle. Matkavauhti on hyvin rauhallinen. Retkelle tulee ilmoittautua (ks. alempana). Katso retkitiedot tapahtumakalenterista vielä retkeä edeltävänä iltana mahdollisten […]
Lohjan päiväretkellä tehdään kierros kolmessa Lohjan parhaista lintujentarkkailukohteista. Kirkniemen lintutornissa havainnoidaan Lohjanjärveen kuuluvan Osuniemenlahden vesilinnustoa. Pähkinäniemen lehdossa kierretään lenkki luonnonsuojelualueella, kuulostellaan loppukevään lintuja ja pidetään evästauko. Porlan altailla (entinen kalanviljelylaitos) […]
Vallisaari ja siihen aallonmurtajamaisella kannaksella yhdistyvä Kuninkaansaari ovat pääkaupunkiseudun saariston monimuotoisin luontokohde. Aiemmin suljettuna olleet saaret ovat kehittyneet villin luonnontilaisiksi. Retkellä havainnoidaan loppukevään lintuja niin saarissa kuin ympäröivillä merialueilla. Kävelyä […]
Viikin kevätseurantaretkisarja alkaa maaliskuun alussa ja päättyy toukokuun lopussa. Viikin kevätseurantaretkillä kuljetaan yhdellä Tringan alueen monipuolisimmista lintualueista kolmen tunnin kierros ja havainnoidaan kevään lintuja. Sää- ja lintutilanteen mukaan retki painottuu […]
Mitä kaikkea kuuluukaan myöhäisen illan ja alkuyön tunteina Vanhankaupunginlahdenruovikosta ja lahdelta. Kaulushaikara? Luhtahuitti? Joku sirkkalintu? Tästä lähdetään ottamaan selvää Lammassaareen suuntautuvalla yölaulajaretkellä. Retkellä on säävaraus. Tuulisella tai sateisella säällä yölaulajia […]
Suomenlinna on loistava lintukuvaajan retkikohde, jossa päästään kuvaamaan ihmisiin tottuneita ranta- ja vesilintuja kuten meriharakat, lokit, tiirat, hanhet ja koskelot. Saarilla on myös runsaasti pikkulintuja ja kameran eteen saattaa tulla […]
Lintuopastuksissa Tringan opas päivystää ilmoitetulla paikalla ja auttaa lintujen löytämisessä ja tunnistamisessa ja näyttää lintuja kaukoputkesta. Lintuopastukset soveltuvat hyvin aloitteleville lintuharrastajille. Oppaalta voi kysyä linnuista, lintuharrastuksesta ja Tringan toiminnasta. Viikin-Vanhankaupunginlahden […]
Myöhäisillan retkellä etsitään Vuosaaren Mäeltä ja Porvarinlahdelta kesäillan salaperäisiä laulajia: kerttusia, satakieliä, sirkkalintuja, kehrääjää ja ruisrääkkää. Opetellaan lintujen määrittämistä äänestä. Kokeillaan äänittämistä kännykällä. Hiljennytään kuuntelemaan kesäistä luontoa. Ota mukaan kännykkä […]
Lammassaaren myöhäisillan retken aluksi seurataan Vanhankaupunginlahden linnustoa Lammassaaren katselulavalta. Retken loppuosa, auringon laskettua, keskitytään kuulostelemaan mahdollisia yölaulajia. Kävelyä kertyy 4-5 km helppokulkuisia polkuja ja pitkospuita. Retkelle tulee ilmoittautua (ks. alempana). […]
Kevätkauden viimeisellä Viikin retkellä käydään Hakalanniemen katselulavalla tarkkailemassa Vanhankaupunginlahden lintuja. Linnuilla pesinnät ovat jo pitkällä, monilla ohikin. Näkyykö lahdella linnunpoikasia? Retki soveltuu hyvin lintuharrastusta aloitteleville. Kävelyä kertyy helppokulkuisia väyliä noin […]
Tringa järjestää kesäkuussa -25 lintumatkan Bulgariaan. Kesäkuinen itäisen Euroopan Bulgaria on suomalaiselle lintuharrastajalle paratiisi. Retken aikana käydään erilaisissa biotoopeissa: vuoristossa, rannoilla, metsissä. Eurooppalaisittain mielenkiintoiset valko-otsalepinkäinen, mustapääsirkku, nunnatasku ja sirovarpushaukka elävät […]
Kaunissaari on noin 2 kilometriä pitkä ja 800 metriä leveä saari Suomenlahdella Sipoossa, noin 22 kilometriä itään Helsingistä. Nykyään saari on Helsingin kaupungin omistama suosittu ulkoilu- ja loma-alue. Retkellä tarkkaillaan […]
Vuosaaren itäpuolella, Salmenkallion-Vikkullan alueella on monina vuosina ollut kehrääjäreviiri. Tavoitteena onkin päästä kuulemaan kehrääjän surinaa. Retkellä kuunnellaan myös muita yölaulajia. Kävelyä kertyy noin 6 km hiekkateitä. Suojaava vaatetus, hyttysiä luvassa. […]
Elimäellä sijaitsevan Mustilan arboretumin retkellä tutustutaan arboretumin alkukesän lintuihin. Pääosassa ovat alkukesän laulajat. Kävelyä kertyy useampi kilometri metsäteitä ja -polkuja. Kaukoputkea ei tällä retkellä tarvita, keskitytään kuuntelemaan ja kiikaroimaan. Noin […]
Lintuopastuksissa Tringan opas päivystää ilmoitetulla paikalla ja auttaa lintujen löytämisessä ja tunnistamisessa ja näyttää lintuja kaukoputkesta. Lintuopastukset soveltuvat hyvin aloitteleville lintuharrastajille. Oppaalta voi kysyä linnuista, lintuharrastuksesta ja Tringan toiminnasta. Viikin-Vanhankaupunginlahden […]
Lintuopastuksissa Tringan opas päivystää ilmoitetulla paikalla ja auttaa lintujen löytämisessä ja tunnistamisessa ja näyttää lintuja kaukoputkesta. Lintuopastukset soveltuvat hyvin aloitteleville lintuharrastajille. Oppaalta voi kysyä linnuista, lintuharrastuksesta ja Tringan toiminnasta. Villa […]
Lintuopastuksissa Tringan opas päivystää ilmoitetulla paikalla ja auttaa lintujen löytämisessä ja tunnistamisessa ja näyttää lintuja kaukoputkesta. Lintuopastukset soveltuvat hyvin aloitteleville lintuharrastajille. Oppaalta voi kysyä linnuista, lintuharrastuksesta ja Tringan toiminnasta. Viikin-Vanhankaupunginlahden […]
Tringalaisten kestosuosikkiretki, retki Aspskärille on tänäkin vuonna Tringan retkiohjelmassa. Meriretkellä tarjoutuu mahdollisuus havaita Suomessa vähälukuisia ruokkilintuja: ruokkeja, etelänkiisloja ja riskilöitä. Merimatkan aikana voi kiikareihin osua yllätyksiä. Venematka kohti Aspskärin luonnosuojelualuetta […]
Porin Yyteri on Suomen ykköskahlaajapaikka. Katseltavaa riittää koko päiväksi. Täällä jos missä pääsee tutustumaan sirrien, viklojen, kuirien ja kurmitsojen mitä moninaisimpaan pukujen kirjoon. Lisäksi väriä ja ääntä tuovat ristisorsat ja […]
Lähde mukaan seuraamaan liitäjien liitelyä ja korppikotkien kaartelua! Tällä opastetuilla retkellä Espanjan luoteisosiin on luvassa meri- ja vuoristolintuja. Ja kaikkea siltä väliltä. Lennämme suoralla Finnairin lennolla Madridiin iltapäivällä 30.8. Helsingistä. […]
Örön linnakesaari on Saaristomeren kansallispuiston helmi. Örö sijaitsee Kemiönsaaren kunnassa, Hiittisten lounaispuolella. Örö on matalalla vesialueella sijaitseva harjusaari, jossa on useita arvokkaita luontotyyppejä ja sen ulkomerellinen sijainti tekee siitä hyvin […]
Suomen eteläisin ympärivuotisesti asuttu saari on kuuluisa mm. lukemattomista vuosien varrelle osuneista erityisistä lintuhavainnoista. Utön lintutarjonta on aina mielenkiintoinen ja yllätyksellinen. Ja vaikka lintuanti ei onnistuisikaan yllättämään, saaren ja ympäröivän […]