Tällä retkellä tutustutaan Porkkalan lintupaikkoihin. Opas kertoo lintuhavainnoinnin lomassa lintupaikoista, niiden erityispiirteistä ja linnustosta. Myös matkanvarrelle jäävien kohteiden linnustoa käydään läpi. Retki on osa
Lintuviikolla 9.-15.5.2022 luvassa on lintu- ja luontoaiheisia esitelmiä, retkiä ja tapahtumia. Maanantaina lintuviikon avaus on Kirkkonummen torilla ja keskustelua lintuharrastuksesta käydään myöhemmin kirjastossa, Fyyrissä. Asiantuntijoiden esitelmät pidetään kaupungin kunnantalon Kirkkonummi-salissa iltaisin tiistaista perjantaihin. Luentoaiheita tänä vuonna on Vesilintujen pärjääminen vesiluonnon muutoksessa, Porkkalan linnut, Kirjavasiipiset kärpäset, Linnun mieli, Luontokato, Maailman todelliset valtiaat, Lintuatlas ja Rönnskär. Lauantaina…
Vuodenvaihteessa Tringan puheenjohtajuudesta luopunut Seppo Vuolanto kirjoittaa: Porkkalaan ei kansallispuistoa Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi Hallitus päätti sen sijaan perustaa kansallispuiston Suomussalmen Hossaan. Porkkalan valtion omistamille alueille perustetaan kuitenkin luonnonsuojelualue valtioneuvoston asetuksella. Se käsittäisi Kirkkonummen ja Inkoon saaristojen Natura-alueiden maa- ja vesialueiden lisäksi myös avomeren yleisten vesien matalikoita, joilla on runsaita sinisimpukka- ja punaleväesiintymiä. Lisäksi hallitus ilmoittaa…
Tringan retki Porkkalaan ja Suomenojalle lähti klo 07 hyvässä poutasäässä ja heikossa tuulessa. Täysi bussi, oppaina Jouni Rytkönen ja allekirjoittanut, suuntasi ensimmäisenä Porkkalan kärkeen Pampskatanille. Matkalla teeri pulisi ja pari rautiaista lauleskeli. Muutto ei ollut järin hektistä, mutta paikallisten allien ja haahkojen mekastus toi kevään tuntua. Kymmeniä västäräkkejä ja satoja peippoja tuli kuitenkin mereltä suoraan…