Vanha maakotka kaarteli metsän päällä. Kotka nousi metsän takaa näkyviin useaan kertaan. Siellä on kartassa suuria soita. Kotka nostatti tunnelmaa Viron retken aloituspäivänä, matkalla Haapsaluun. Virossa on pesiviä maakotkia puolensataa paria. Olimme astuneet autosta syrjäkulman peltoaukean hiekkatielle kävelemään. Pellolla oli 64 pikkujoutsenen parvi, niistä oli yhdeksän nuoria, joukossa muutama laulujoutsen. Viitatiainen piskutteli viidan keskellä. Pääsimme hyvin alkuun, olimme ulkomailla.
Tringan 18 ihmisen retkijoukko teki siis retken Haapsalun suunnalle torstaista sunnuntaihin 15.-18. lokakuuta 2026. Haapsalussa majoituimme kolmeksi yöksi hotelliin nimeltä Päeva Villa, kaupunginniemen länsirannalla. Iltaruokailu sujui parhaiten Talumeehen körtsissä, päivällä mentiin omien eväiden voimalla.
Ensimmäisenä iltana Haapsalussa teimme kävelyn kilometrin päähän lintutornille, kaupunginniemen itäpuolelle. Tornista laskin 35 jalohaikaraa, useimmat olivat parin kilometrin päässä Tagalahden rannoilla. Koko retken ajan näimme kymmentä jalohaikaraa kohden noin yhden harmaahaikaran. ”Hõbegaigurien” määrä on Virossa kymmenkertaistunut viidessa vuodessa, niitä pesii toistatuhatta paria.
Mustavarikset vaappuivat nurmikoilla. Pähkinänakkeli, ”puukoristaja” kierteli tornin vieressä. Uiveloita näkyi muutama pikkuparvi.
Aamupala hotellissa seitsemältä, liikkeelle kahdeksalta. Köröttelimme Puiseen, joka on pitkä niemi Maatsalun lahden suulla, sen pohjoispuolella. Puise Nina on pieni kalastajakylä niemen kärjessä. Kuusi pelotonta sepelhanhea makaili rannassa nurmikolla. Yhden pihan nurkassa lymyili kolme peltopyytä. Tundrakurmitsa, suosirrejä, kaksi uuttukyyhkyä lennähti. Niemenkärjen rannan katselupaikka on kalastajatalon pihaa, yksityisaluetta. Kalastajat ovat nyt matkailuyrittäjiä, maksoimme vitosen ja pääsimme kahville majataloon, mukavuuslaitokseen ja kuulemaan talon emännän puheita. Kylmäsavustettu vimpa oli sillä kertaa loppunut, se olisi kiinnostanut.
Puisen niemen kautta pakeni tuhansia virolaisia syyskuussa 1944, kylätien varressa on suuren pakenemisen muistomerkki. Lapasotkia ui tukkasotkien joukossa. Pienen matkan päässä on baptistien rukoushuone. Sen pihalla on hyvä tähyilypaikka niittyaukealle. Rukoushuoneessa Viron hallitus piti viimeisen kokoontumisen syyskuussa 1944 ennen maanpakoa.
Jatkoimme Haeskaan. Sinisuohaukkoja liihotti, merikotkia istui kivillä. Suuret hanhimassat puuttuivat pelloilta, niitä emme löytäneet koko matkan aikana.
Tammitikkaa koetimme etsiä esiin Haeskan kartanolla, turhaan. Tikkaetsintöjä jatkamme seuraavana aamuna Haapsalun linnan pihalla. Yksi tikka lennähti, se päästi jäkätyksen, kjytkjytkjyt. Sanoin että käpytikka, erään merlin-appi sanoi tammitikka. Ehkä oli, ehkä ei ollut. Matkamme suuntautui nyt Maatsalun opastuskeskukselle, lahden eteläpuolelle. Sen pihalla ensin löytyi käpytikka. Tovin päästä käpytikan seurassa samassa puussa oli tammitikka.
näki vain osa joukkoa, kun osa suuntautui kierrokselle luontopolulle. Tammitikkoja pesii Virossa yli tuhat paria, laji yleistyy nopeasti myös pohjoisrannikolla. Tammitikkoja on paljon Pietarissa, sen voi nähdä iNaturalist -appissa.
Jatkoimme Keemun lintutornille, Maatsalun lahden suulle, sen etelärannalle. Mahtava punasotkaparvi sukelteli tornin edustalla, noin 70 koirasta, ja jokunen naaras. Seuraavaksi eteläsuuntaan, Virtsuun. Mikko äkkäsi tien laidalta peltopyyparven. Pysähdys! Seis ! Peruutus! Peräti 20 ”nurmkanaa” lyllersi nurmella.
Niemen kärjessä oli näyttävä jalopuumetsä, tammia, lehmuksia, jättihaapoja. Rannassa oli lintututkija Eerik Kumarin (1912–1984) perustaman lintuaseman muistokivi. Hän perusti viereiseen huvilaan vuonna 1953 Viron ensimmäisen lintuaseman. Talo oli nyt hiljainen, korjattavana.
Viimeinen aamumme valkeni kirkkaana, kylmänä koillistuuli puhalsi. Hotellin pihalta näkyi putkella uiveloita. Kotimatka kävi Viron luodekulman Põõsaspean kautta. Tringalaiset löysivät tringalaisia. Niemen kärjen staijauskopilla eli ”lintuasemalla” oli seipiöitään puristavia tuttuja. Arktista massamuuttoa hyökyi, totisena allien ja valkoposkihanhien virtana. Joukossa viiletti pilkkasiipien parvia, joitain mustalintuja ja kuikkia. Niemen kärjen staijauskoppi on hauska nähtävyys. Kaksi merisirriä laskeutui kopin eteen kivelle, Annika Forsten tuli kiireesti kertomaan niistä. Muutama sepelhanhi uiskenteli.
Viimeisenä puristuksena yritimme löytää tammitikkaa Tallinnan Kadriorgin puistosta, mutta aika loppui.
Virolaisia kiikarinkantajia näkyi vähän. Virtsun metsäpolulla tuli vastaan mies Belgiasta ja nainen Puolasta, he toimivat luonto-oppaina Maatsalussa. Muita paikallisia lintuharrastajia ei tullut koko matkalla vastaan. Heitä on vähän, Suomeen verrattuna.
Retken lajimääräksi tuli 91. Arvauskilpailussa yksi veikkasi sen tasan oikein, oma veikkaukseni oli 99.
Viron retkellä olivat oppaina Mikko Oivukka ja Eero Haapanen, autonkuljettajana oli Antero Koskinen.
Eero Haapanen
Lajilista:
Kyhmyjoutsen, pikkujoutsen laulujoutsen, sepelhanhi, valkoposkihanhi, merihanhi, tundrahanhi, tundrametsähanhi, alli, mustalintu, pilkkasiipi, telkkä, uivelo, tukkakoskelo, isokoskelo, tukkasotka, punasotka. lapasotka, lapasorsa, harmaasorsa, jouhisorsa, haapana, sinisorsa, tavi, peltopyy, silkkiuikku, sepelkyyhky, kesykyyhky, uuttukyyhky, nokikana, tundrakurmitsa, töyhtöhyyppä, taivaanvuohi, suosirri, merisirri, naurulokki, kalalokki, harmaalokki, merilokki, kuikka, merimetso, jalohaikara, harmaahaikara, maakotka, varpushaukka, sinisuohaukka, ruskosuohaukka, merikotka, piekana, hiirihaukka, tammitikka, käpytikka, isolepinkäinen, närhi, harakka, varis, mustavaris, naakka, korppi, sinitiainen, talitiainen, kuusitiainen, hömötiainen, viitatiainen, töyhtötiainen, kiuru, tilhi, hippiäinen, pähkinänakkeli, puukiipijä, peukaloinen, kottarainen, mustarastas, räkättirastas, punarinta, mustaleppälintu, pikkuvarpunen, varpunen, västäräkki, niittykirvinen, peippo, nokkavarpunen, punatulkku, viherpeippo, vuorihemppo, urpiainen, pikkukäpylintu, tikli, vihervarpunen, pulmunen, keltasirkku