Linja- ja pistelaskentakausi aluillaan

LINJALASKENTOJEN runko Suomessa koostuu 560:sta kuusi kilometriä pitkästä vakioreitistä, jotka kattavat koko maan 25 kilometrin välein. Tämä on lintujemme kannanseurannan selkäranka, jota käytetään hyväksi mm. uhanalaisuusarvioinneissa sekä kansallisissa (www.luonnontila.fi) ja yhteiseurooppalaisissa (www.ebcc.info) luonnon monimuotoisuuden tilaa kuvaavissa lintuindikaattoreissa.

PISTELASKENTAKOHTEET laskija voi valita itse. Reitin voi perustaa alkamaan vaikka kotipihalta tai sen voi sijoittaa kulkemaan omissa retkimaastoissa. Tärkeintä on, että reitin 20 pistettä lasketaan vuosittain samalla tavalla. Suomessa pistelaskentareittejä lasketaan vuosittain vain noin 40, kun Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa lasketaan yli 240. Pistelaskenta-aika on Etelä-Suomessa 20.5.-20.6. ja Pohjois-Suomessa 30.5.-30.6.

Pistelaskentakausi on käynnistynyt ja linjalaskentakausi alkaa tällä viikolla. Etelässä ja Keski-Suomessa kausi on ainakin hieman etuajassa, joten pieni laskenta-ajankohdan aikaistaminen ei ole pahitteeksi. Tringan alueella laskennat voi aloittaa jo toukokuun viimeisinä päivinä. Yhden pesimälintulaskennan tekeminen on jo merkittävä panostus linnustonsuojelun ja -tutkimuksen eteen.

Perusta siis oma pistereitti tai laske yksi Suomen 565 vakiolinjasta, esimerkiksi kotisi tai kesämökin läheltä. Linjojen sijainti ja varauslista löytyy osoitteesta:

http://koivu.luomus.fi/seurannat/linjalaskenta/vakiolinjat.php

Pahimmat laskentojen katvealueet ovat tämän hetken varaustilanteen perusteella Keski- ja Itä-Suomessa sekä Pohjanmaalla ja Lapissa.

Vakiolinjavaraukset tulee ilmoittaa osoitteeseen linnustonseuranta@luomus.fi ja Linnustonseuranta postittaa tarvittavat laskentalomakkeet.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin