Tringan perinteinen kahlaajaretki Porin Yyteriin on retkikalenterin klassikko, jonne ei pitkäksi venyvästä retkipäivästä huolimatta tarvitse osallistujia erikseen houkutella. Retki alkoi aamuvarhaisella Kiasmalta, jossa lastattiin bussi liki täyteen retkeläisiä ja optiikkaa. Muutama mahtui mukaan vielä matkan varrelta, jolta tehtiin jo lintuhavaintojakin. Retkipinnalistan täyttö aloitettiin muun muassa hiiri- ja kanahaukalla sekä Porissa nähdyllä mustavariksella, joka jäi valitettavasti vain ensimmäisen penkkirivin iloksi. Menomatkalla pidettiin myös perinteinen kahvitauko Humppilassa, opiskeltiin kahlaajia ja manailtiin jo etukäteen huonolta näyttävää säätä: auringonpaisteessa, lämmössä ja tyynessä kelpaa kyllä ulkoilla, mutta kahlaajien näkemiseen tällainen sää on huono.
Perillä ensimmäisessä kohteessa, Yyterin lietteiden parkkipaikalla, oltiin aikataulussa eli joskus kymmenen jälkeen. Siirtymä Sannannokan torniin sujui kuumasta kelistä ja hyttysistä huolimatta vauhdilla, olihan jo etukäteen tiedossa että siellä ne kahlaajat odottelivat. Lietettä oli vedenkorkeuden puolesta näkyvissä varsin mukavasti ja päivän päätähtiäkään ei tarvinnut kauaa odotella. Kaksi pulmussirriä kahlaili hienosti näkyvissä heti torniin saavuttuamme ja näitä etelärannikolla vähintäänkin pikkuharvinaisuuksiksi luokiteltavia lintuja päästiinkin ihailemaan pitkään ja hartaasti. Myös keli suosi, koska ennustamattomat pilvilautat pitivät väreilyn vielä tässä vaiheessa kurissa.
Vähitellen huomiota riitti muillekin linnuille ja seuraavat kaksi ja puoli tuntia menivätkin vauhdilla, sen verran nähtävää ja kuultavaa ympärillä riitti. Kahlaajamassoilla ei ehkä tyllejä (66 yksilöä) lukuun ottamatta päästy juhlimaan, mutta lajisto oli sentään varsin monipuolista. Tyllien lisäksi pienemmistä kahlaajista havaittiin ainakin suo- ja lapinsirrejä, mutta pikkusirri jäi valitettavasti kovasta yrityksestä huolimatta näkemättä. Muita kahlaajia edustivat muun muassa suokukot, viklot (kolme eri lajia), pikkukuovit, taivaanvuohet ja punakuirit. Erilaisia vesiäisiä sen sijaan oli paikalla hyvinkin runsaasti, pelkästään sinisorsia reilusti yli puolitoista tuhatta. Harvalukuisimmista lajeista havaittiin muun muassa kaksi ristisorsaa, lahdella sukellellut kaakkuripari ja punasotkia. Muita mukavia havaintoja tornista olivat viiksitimalit (ajoittain myös näkyvissä pitkosten varrella), jalohaikara (vaikka tällaisena kesänä vain yhden linnun näkeminen ei enää uutiskynnystä ylitä), räyskät ja luhtakana.
Näkyvyys huononi ja aurinko porotti, joten tornista oli lopulta lähdettävä. Yyterin lietteillä se ei ole helppoa, tämä on niitä lintupaikkoja joilla jää aina sellainen olo että jotain on vielä näkemättä… Koska useampi tavoiteltu kahlaajalaji jäi vielä odottamaan löytämistään, päätimme jatkaa matkaa Yyterin kuuluisille hiekkarannoille. Rohkea veto hellepäivänä, varsinkin kun menomatkalla näytti siltä että rannan ainoat kahlaajat kuuluivat siihen konevoimin lentävään lajiin.
Helteinen kävelymatka kuitenkin palkittiin, kun Munakarinsäikän tyveltä löytyi aivan vieressä ruokaillut nuori isosirri! Olipahan mukavaa päästä ihmettelemään ja kuvamaan tätä pelotonta lintua aivan vierestä. Paikalla ei tosiaan juuri muita lintuja taidettu edes havaita, meriharakka sentään vielä kahlaajalistan jatkoksi.
Kellon tikittäessä ja auringon porottaessa päätettiin viimeiseksi kohteeksi valita se mahdollisimman vähän kävelyä vaativa, joten päätimme kokeilla vielä Reposaaressa kesää viettäneiden mandariinisorsien bongausta. Matkalla ihmeteltiin kokoontumisajoihin saapuneita eri ikäisiä ja mallisia Volkswageneita, hienoja museoautojakin oli liikenteessä. Mandariinisorsat sen sijaan eivät enää liikkuneet alueella, joten kuskina toiminut Antero onnistui taas olemaan näkemättä näitä lintuja – edellinen yritys Tringan länsirannikon kierroksen yhteydessä toukokuussa kun tuotti myös vesiperän. Tähän oli hyvä lopettaa varsinainen retkeily ja suunnata kohti kotia. Bussista nähtiin paluumatkalla vielä pähkinähakki ja Porin lähellä reilusti mustavariksia. Viimeiset lisäykset varsin kattavaan retkipinnalistaan tehtiin vielä paluumatkan kahvitauon yhteydessä. Bussissa suoritettu iltahuuto paljasti päivän lajimääräksi peräti 93, joka on hellekelin ja retkeilymuodon huomioiden erinomainen määrä. Kiitos vielä kaikille retkeläisille!
Loppukevennyksenä pitää vielä mainita erään retkeläisen jäljiltä bussiin unohtunut lintukirja. Kirja muistutti ulkoisesti tavallista lintuopasta, muta siinä oli pieni painovirhe: kirjasta puuttui kolmekymmentä sivua kahlaajia! Tätä kirjaa ei enää jatkossa kanneta kahlaajaretkelle mukana…
Retkellä oppaana toimivat Julia Palorinne ja tämän kirjoittanut Aapo Salmela.