Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle: Tänään oli selvästi parempi muuttosää kuin ennusteessa, koska matalapaine oli heikko, ja se kulki lumisateineen noin 100 km kaakkoisempaa reittiä, kuin kolme vuorokautta sitten ilmakehämalli arvioi. Eilen pilvisyys oli sitkeää samoin kuin sunnuntaina sumu. Sään ja lintusään ennustamisessa haasteet tulevat säilymään. Joka tapauksessa lähipäivinä tulee hyviä muuttosäitä, kun aikaisempaa lämpimämpiä etelänpuoleisia virtauksia etenee huomisesta alkaen Suomeen. Loput lumet sulavat vauhdilla.
Ke: Enimmäkseen kohtalaista kaakonpuoleista tuulta. Aamulla verraten pilvistä ja monin paikoin sumua tai matalaa sumupilveä, mutta päivän kuluessa pilvisyys nousee, ohenee ja sää selkenee. Baltiassa on laajasti selkeää ja lämmintä päivällä 8–10 astetta. Se tukee pulmusten ja harmaahanhien päämuuttoa sekä etenkin kurkien, piekanoiden, hiirihaukkojen, peippojen, västäräkkien ja kulorastaiden alkujoukkojen sekä ensimmäisten ruskosuohaukkojen, kivitaskujen, räyskien ja sääksien tuloa.
To: Enimmäkseen kohtalaista kaakonpuoleista tuulta, joka mahdollisesti iltapäivällä voimistuu merellä navakaksi itäkoilliseksi rannikkotuuleksi. Aamulla keskipilvisyyttä mutta päivällä verraten selkeää. Muuttosää on kuin keskiviikkona, mutta aamulla vielä parempi. Iltapäivälämpötila sisämaassa noin +7, Virossa +12 astetta.
Pe: Tuuli kääntyy idän puolelta lounaaseen ja on kohtalaista, merellä ajoittain navakkaa. Yöllä pilvistyy ja lounaasta saapuu kuuroittainen melko voimakas vesisadealue. Sen ja tuulen kääntymisen aikataulu ovat vielä hyvin epävarmoja. Joissain ennustusmalleissa sade saapuu jo yöllä, on heikko ja ohi jo päivällä samalla, kun tuuli on jo aamusta lounaassa. Joissain ennusteissa sade alkaa vasta aamulla, sataa melkein koko päivän ja tuuli kääntyy vasta iltapäivällä. Sadealueen jälkeen virtauksen kääntyminen lounaaseen tukee entistä enemmän yömuuttajien (rastaita, punarintoja), vesilintujen ja ensimmäisten kahlaajien saapumista, sekä mm. niittykirvisten ja pajusirkkujen muuton voimistumista, mutta sadealueeseen liittyvä hyvin matala pilvi ja sumu tyrehdyttää muuttoa etenkin mantereella. Kannattaa seurata säätiedotuksia torstai-iltana.
Pääsiäisen arvio: Ainakin pari päivää perjantain jälkeen saattaa olla oivaa muuttosäätä. Kevät etenee.