Tringan loppukesän perinteinen kahlaajaretki Poriin osui tänä vuonna kalenteriin Suomen luonnon päivälle ja luontokokemuksia riittikin tällä retkellä yllin kyllin! Retkelle lähdettiin tuttuun tyyliin Kiasmalta kovin aikaisin aamulla. Loput retkeläiset noukittiin kyytiin Espoon Ikealta ja Karkkilasta ja näin saatiin bussi täyteen. Ensimmäinen kahvitauko pidettiin pikaisesti Forssassa, tuolla Lounais-Hämeen parhaassa viirusirkkalintukunnassa. Laulukausi oli kuitenkin tälläkin lajilla jo takanapäin, joten varsinaisia lintupysähdyksiä ei menomatkalla otettu, vaan tyydyttiin ruksimaan retkipinnoja ikkunoista käsin. Näistä mielenkiintoisena voisi mainita ainakin elokuussa etelässä vielä kovin harvalukuisen metsähanhen.
Poriin tultaessa oli aikataulussa vielä tilaa pikaiselle biotauolle, joka suoritettiin Tiilimäen Nesteellä. Samalla ihmeteltiin länsirannikon pesimälajistoon kuuluvia, tringalaisittain eksoottisia mustavariksia. Perillä pääkohteessa eli Yyterin lietteillä oltiin aikataulussa ja siirtymä hiljaisen metsän läpi Sannannokan lintutorniin sujui jälleen varsin vauhdikkaasti pitkosten varrella huudelleista viiksitimaleista huolimatta.
Torniin mahduttiin juuri ja juuri koko porukka ja vaikka vesi olikin korkealla, lietteitäkin riitti katseltavaksi. Ja lintuhan tässä tornissa näkee aina, eikä tämäkään kerta tehnyt poikkeusta.
Peli avattiin odotetuilla ja toivotuilla pikkutiiroilla, joista oli tihkunut ennakkotietoja pitkin viikkoa. Ensimmäinen havaintotilanne jäi tosin hieman lyhyeksi, kun linnut poistuivat kauemmas merelle kalastelemaan juuri ja juuri määritysetäisyyden päähän. Onneksi odottelu palkittiin ja lintuja päästiin katselemaan myös lähempänä istuskelemassa. Koko ja lentotyyli todettiin hyviksi tuntomerkeiksi kalatiiroihin verrattuna ja retken ainoa räyskä erottui jo kaukaa valtavan kokoisena.
Tornista löytyi mukavasti myös kahlaajia. Pienemmistä kahlaajista havaittiin eniten tyllejä ja suosirrejä, joiden joukosta löytyi vielä pari mustamahaista vanhaakin lintua. Paikalla hyöri myös muutama lapinsirri ja astetta isommista kahlaajista ainakin liroja, suokukkoja sekä musta- ja valkovikloja.
Vieläkin suurempia lintuja löytyi, yhden kuovin ja tundrakurmitsan lisäksi lietteiltä löytyi nimittäin myös aina mukava mustapyrstökuiri. Ihmettelin jossain kohtaa ääneen, että mikä on kun ei meinaa tunnissakaan jalohaikaraa Porista löytyä. Tuomas tajusi tässä vaiheessa vilkaista Preiviikinlahden pohjukan suuntaan, joka olikin sitten ”jalluja” valkoisenaan.
Yhteensä jalohaikaroita laskettiin seisoskelemasta 13 ja mereltä löytyi vielä myöhemmin kuusi lintua lisää, päästiin kokonaissummassa jo melkein viidennekseen edellisen viikonlopun Suomen ennätyksestä (107 lintua). Vertailun vuoksi mainittakoon, että harmaahaikaroita havaittiin koko retkelle vain muutama, kuten näinä muutoksen aikoina joskus käy.
Sannannokan tornissa viihdyttiin lopulta puolipilvisessä, mutta lämpötilaltaan ja väreilyltään vielä varsin siedettävässä kelissä reilut kaksi tuntia. Katseltavaa riitti kahlaajien ja tiirojen lisäksi myös vesilinnuissa ja hanhissa. Harvalukuisimmista vesilinnuista mainittakoon vielä kolme ristisorsaa ja saman verran jouhisorsia. Lopulta matkaa oli jatkettava. Jo etukäteen parannellun reittisuunnitelman mukaisesti jatkoimme tällä kertaa Isosannan lintulavojen kautta kävellen kohti Munakarinsäikkää. Matkalle ei tosin korkeasta osuneesta vedenpinnasta johtuen kovin montaa lintua osunut, tuttua mustapyrstökuiria tosin päästiin ihailemaan läheltä ja syyspukuisten kuirien määrityksestä saatiin hyvä keskustelu aikaan. Hieman yllättäen punakuiri jäi meiltä kuitenkin kokonaan havaitsematta.
Yyterin kuuluisan hiekkarannan eteläosassa sijaitseva Munakarinsäikkä on oiva kohde linturetkellä, ainakin tällaisina päivinä, jolloin rannalla on vähän ihmisiä. Säikän kärjen rantakivikossa pyöri luottavaisia kahlaajia ruuhkaksi asti, valtalajeina jälleen suosirri ja tylli. Joukossa oli kuitenkin mukavasti myös nuoria pikkusirrejä ja myös retken toivelaji, pulmussirri, kahden yksilön voimin. Kun vielä uimarannan puolelta löytyi nuori karikukko, oli helteinen ja hyttysiäkin sisältänyt kävelyretki palkinnut oikein kunnolla.
Kahlaajaparven tutkiminen tuotti vielä myös yllätyksen, kun rantakivikosta löytyi piilotteleva kirvinen. Jo epäilyttävän käytöksen perusteella osattiin heti epäillä oikeaa lajia, ja pienen odottelun jälkeen nähtiin myös tuntomerkit – luotokirvinenhän se oli. Laji ei liene Yyterin hiekoilla kovin yleinen.
Viimeisellä siirtymällä meitä odottaman siirtyneelle bussille meinasi tulla jo hiki, mutta hienosti kaikki jaksoivat kävelyretken. Kello oli tässä vaiheessa jo varsin paljon, mutta kun retkeilyn makuun oli kerran päästy, päätettiin vielä kaivaa yksi ässä hihasta ja tehdä pikainen bongausretki Kirrinsannan Tecnipin altaille. Kohteena oli jo pitempään alueella viihtynyt pikku-uikku, jonka bongaaminen laajalta alueelta helteisenä iltapäivänä ei kuulostanut lähtökohtaisesti kovin helpolta. Nyt matkassa oli kuitenkin innon lisäksi myös tuuria, kun lintu löytyi noin minuutin etsinnän jälkeen ja oli aktiivisesta sukeltelustaan huolimatta mukavasti myös näytillä. Paikalla havaittiin myös punasotka ja runsaasti nokikanoja.
Pitkä paluumatka sujui aikataulussa ja pari mukavaa havaintoakin mahtui vielä päivään, kun Ulvilan pelloilla nähtiin sinisuohaukkakoiras ja yksi onnekas havaitsi jossain matkan varrella myös vaeltavia pähkinähakkeja. Kahvit juotiin perinteisesti Humppilan Lasilla. Iltahuudossa laskettiin päivän lajimääräksi 88 lajia ja todettiin, että kyllä kannatti taas matkata kahlaajia katsomaan. Kiitos kaikille retkeläisille ja Anterolle kuskauksesta! Oppaina retkellä toimivat Julia Palorinne, Tuomas Kervinen, Juha Tirkkonen ja tämän kirjoittanut Aapo Salmela.