Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:
Lintujen syysmuutto on ollut vauhdissa jo yli kaksi kuukautta. Niinpä valtaosa vanhoista kahlaajista, lokkilinnuista, pääskyistä, tervapääskyistä, punavarpusista ja monista hyönteissyöjäpikkulinnuista on jo jättänyt Suomen. Näinä aikoina muuttavat tai lepäilevät runsaina monet haukat (mm. mehiläis-, ruskosuo-, tuuli- ja varpushaukka), haarapääskyt, nuoret kahlaajat, keltavästäräkit, metsäkirviset sekä yömuuttajat kuten monet uunilinnut, kertut, kerttuset, siepot, taskut ja leppälinnut. Pohjoisesta on alkanut saapua lapinkirvisiä, sinirintoja ja sinisuohaukkoja.
Viime öinä on ollut hyviä pudotussäitä kuurosateiden ja sumupilvien takia mutta isot sateet tänään ja eilen tulppasivat päivämuuttoa. Ennen niitä lämmin itävirtaus toi jo muutamia punajalkahaukkoja Suomeen. Tällä viikolla on edelleen muuton pudotussateita sekä lämmintä kaakkoisvirtausta lähellä. Tyhjennyssäätä ei ole näkyvissä, vaan muutot menevät melko matalalla (jos on muuttosää).
Ti: Enimmäkseen kohtalaista, merellä navakkaa lounaistuulta, joka illaksi heikkenee. Aamulla verraten selkeää tai puolipilvistä, mutta päivällä kumpu- ja kumpukerrospilvi lisääntyy. Näkyvyys on hyvä ja erityisesti metsäkirvis- ja petolintusää on melko hyvä; vastatuuli vähän jarruttelee lounaaseen menijöitä. Sen sijaan mehiläishaukoille suuntaan ENE tuuli ja sää on hyvä.
Ke: Uusi matalapaine lähestyy etelästä kuuroittaisine sateineen ja ukkosineen, itäpuolellaan lämmin kaakkoinen putki. Enimmäkseen on kohtalaista, merellä navakkaa idänpuoleista tuulta, joka illalla ehkä kääntyy etelään. Pilvisyys on aamupuolella vaihtelevaa, melko runsasta, mutta tihenee ja paksunee iltaa kohti. Ukkosluonteisten kuurosateiden mahdollisuus on jo aamupäivällä ja kasvaa iltaa kohti, mutta niiden runsautta ja paikkaa on paha ennustaa. Hyvää pudotussäätä yöllä ja itäisten lajien tuuppausta Suomeen.
To: Epätarkka, kun matalan keskus kulkee ylitsemme. Aamulla heikkoa–kohtalaista tuulta etelän ja lännen välisestä sektorista, melko pilvistä ja ajoittain vähän sadetta sekä ehkä paljonkin sumua erityisesti sisämaassa. Päivällä pilvisyys repeilee ja petolintujen näkyminen paranee, ja samalla etelän-lounaanpuoleinen tuuli mahdollisesti vähän voimistuu.
Jatkoarvio, epävarma: Lounaan–etelänpuoleinen virtaus heikkenee, kuuroja on kohtalaisesti, mutta aamupuolet ovat melko hyvää muuttosäätä rannikon johtolinjalla ja petolinnuille ja yöt yömenijöille. Säätyyppi pysyy melko lämpimänä edelleen.