Täydenkuun yhteishavainnointi -tapahtumaa päätettiin kokeilla Tringan alueella alun perin keväällä 2021 täydenkuun aikana, mutta pilvinen ja osittain sateinen sää pilasi ensimmäisen kuuhavainnointiyrityksen täysin. Toinen yritys tehtiin 19.-23. syyskuuta. Tavoitteena kuuhavainnoinnissa on havaita lintuja kaukoputkella kuuta vasten ja kuunnella yömuuttavien lintujen ääniä iltaisin, alkaen noin tunti auringonlaskun jälkeen. Kuuhavainnointitapahtuman koordinaattorina toimi ja havainnot kokosi Nadja Weisshaupt.
Vaikka syyskuinen täydenkuun viikonloppu oli sopiva valvomiseen ja sunnuntai-illan 19.9. sää näytti aluksi tosi lupaavalta, valitettavasti taivas pilvistyi pian kokonaan. Viikonlopun jälkeen palautettiin kuitenkin muutama havaintolomake. Yömuutolla ääntelevä kaulushaikara kuultiin maanantaina 20.9. pilvisessä säässä. Ensimmäinen ja ainoa pilvetön yö koitti vasta tiistaina 21.9. Tällöin pikkulintuja havaittiin hienosti sekä ilta- että aamuyöllä, vaikka ensimmäinen kuuhavainnointikokeilu vaatiikin vähän harjoittelemista, sillä pikkulinnut muuttavat nopeasti kuun editse pieninä pilkkuina. Oheinen kuva näyttää kuun edestä lentävän pikkulinnun. Äänihavaintoja valkoposkihanhista tehtiin tiistaiyönä, mutta muita lajeja ei kuultu. Kiitos kaikille osallistuneille!