Tringan lintutilannekatsaus, huhtikuun alku

Liejukana. Kuva: Micha Fager

Meininki luonnossa alkaa vaikuttamaan jo varsin keväiseltä! Hyvien säävirtausten takia lintujen muutto on ollut oikein laadukasta ja näkyvää. Ensimmäiset kahlaajajoukot (pikkutylli, metsä-, valko-, ja punajalkaviklo) ovat saapuneet, ja onpa ensimmäiset haarapääskytkin jo nähty Suomessa. Nyt koittaa kuitenkin taas hetkeksi muutama välipäivä, kun tuuli kääntyy pohjoiseen ja sateita tulee paljon.

Jakson selvästi suurin muuttosumma oli Kirkkonummella Porkkalan kärjestä 10.4. ilmoitetut 22 650 muuttavaa peippoa. Haahkojen päämuutto sijoittui hienosti kuun alkupäiville, parhaana päiväsummana Hangon lintuasemalta laskettiin 2.4. lähes 7 000 muuttavaa ja noin 1 800 paikallista haahkaa. Porkkalassa 7.4. lasketut 293 muuttavaa jouhisorsaa on Tringan alueen toiseksi suurin kevätmuuttosumma. Sepelkyyhkyjä ja vihervarpusia on useinakin päivinä muuttanut muutamia tuhansia. Myöhemmin jakson aikana myös kurkia alkoi liikehtimään hyvin. Päämuutto saattaa olla vielä edessä, vaikka Raaseporin ja Hangon suunnalla päästiin jakson parhaina päivinä määrässä jo yli kahdentuhannen.

Paikalliset metsä- ja tundrahanhimäärät kasvoivat jaksolla hieman entisestään. Vihdin Vanjärveltä on laskettu noin 6000 paikallista anser-hanhea ja Hyvinkään Ridasjärveltä noin 7000. Hanhijoukoissa voi nähdä myös yksittäisiä lyhytnokkahanhia.

Mitään superraria ei tälle jaksolle sattunut, parhaina lajeina nähtiin amerinkantavi sekä Vihdin Vanjärvellä että Lohjan Pusulanjärvellä ja tulipäähippiäinen Espoon Suomenojalla. Vuoden ensimmäinen kiljukotka muutti 11.4. Kirkkonummella ja isohaarahaukkoja havaittiin jaksolla muutama. Porkkalassa on nähty useitakin kyhmyhaahkoja lisää tälle keväälle. Eri puolilla Uuttamaata on nähty useita pikkujoutsenia, mustaleppälintuja ja lyhytnokkahanhia. Jalohaikarahavaintojakin on tehty yhä enenevissä määrin.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin