Retkelle osallistui 21 henkilöä, joista noin puolet vieraili saaressa ensimmäistä kertaa. Oppaina Paul Segersvärd ja Antti Kotilainen. Retken lähtöpaikka oli perinteisesti bussi 86 päätepysäkki. Lintulista avattiin muuttavalla mehiläishaukalla (1-kv SE) ja kolmen paikallisen urpiaisen parvella. Urheilukentän laidalla kuulimme ensin ylilentävän pikkukäpylinnun plit-ääntä. Samassa läheisen männyn latvassa erottui liikettä: ainakin neljä isokäpylintua (1k1n ja 2 1-kv) purki männynkäpyjä. Saimme rauhassa tarkkailla konkkanokkia kaukoputkien kautta. Harmaasieppo istuskeli pyyntihommissa kuusenlatvassa. Likolammen itärannalla rätisi ainakin 3 peukaloista, mutta itse lampi oli tyhjä linnuista.
Aloitimme Santahaminan eteläkärjen kierroksen itävallilta: merellä mm. 6 muuttavaa jouhisorsaa ja n. 20 tavin parvi. Tähyily nk. alavallilta tuotti mm. paikallisen mustalintuparven (14 yks), 7 haahkaa ja paikallisen valkoviklon luodolla. Ylävallilla muuttoa oli seurannut neljä lintuharrastajaa jo 06:30 alkaen: mm. n. 400 muuttavaa mustalintua ja n. 30 varpushaukkaa. Asetuimme toviksi eteläkärjen länsilaidan kalliolle, josta näkee hyvin Kuninkaansaaren ylle ja kaupungin suuntaan luoteeseen-pohjoiseen. Eväiden syönnin lomassa mm. korppi, palokärki ja 3 varpushaukkaa.
Paluumatkalla nousimme Kiviarkun niemelle. Papinlahden laiturilta näimme vielä kaukana Kruunuvuorenselän yllä muuttavan tuulihaukan.
Yhteensä näimme Santahaminassa ainakin 39 lintulajia.
Paul Segersväd