Vaaleakiitäjä kruunasi tervapääskysyksyn


 
Taka-Viikistä löytyi torstaina 1.11. aamupäivällä nälkiintynyt tervapääsky, joka toimitettiin hoitoon Korkeasaaren Villieläinsairaalaan. Tarkemmassa tutkimuksessa paljastui, että kyseessä onkin vain kaksi kertaa aiemmin Suomessa tavattu vaaleakiitäjä. Myös molemmat aikaisemmat kotimaiset havainnot ovat Länsi-Uudeltamaalta, 24.10.2014 Tringan omalta Hangon lintuasemalta ja 28.10.-1.11.2004 Helsingin Pihlajasaaresta.
Torstaiaamuna havaittiin määrittämätön tervapääskylaji myös Helsingin Lauttasaaressa. Ei ole täysin mahdotonta, että kyseessä olisi sama yksilö kuin Viikissä, mutta yhtä hyvin viime päivien lämpimän virtauksen myötä on voinut tulla tänne saakka enemmänkin vaaleakiitäjiä. Laji on hyvin samannäköinen kuin meikäläinen tervapääsky, joita voi myös saapua lämpimän ilmamassan mukana. Varmaan määritykseen vaaditaankin erinomaiset havainto-olosuhteet ja mieluusti myös hyvät valokuvat.
Lähialueilla vaaleakiitäjä on tavattu Ruotsissa 20 kertaa ja Norjassa 9 kertaa. Lähes kaikki Pohjoismaiden havainnot ajoittuvat myöhäissyksyyn, joten jokainen loka-marraskuussa tavattu tervapääsky on hyvä tarkistaa ja mahdollisuuksien mukaan myös valokuvata. Havainnot voi ilmoittaa esimerkiksi Tiira-havaintotietokantaan, www.tiira.fi
Kuva: Ville Vepsäläinen / Korkeasaaren Villieläinsairaala

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin